maanantai 11. helmikuuta 2013

Dekkariviihdettä

Yritti tulla tauko lukemiseen... Pitelin käsissäni Dora, Doraa (ja hylkäsin sen taas), lueskelin aikakauslehtiä, kiertelin kirjahyllyä ja lukaisinkin sieltä jonkin vanhan tyttökirjan - mutta millään en tahtonut löytää mitään, missä olisivat yhdistyneet lukemisen keveys ja useamman päivän virikkeet. Sitten muistin, että minähän olen saanut perinnöksi pinon Jo Nesbøn dekkareita. Nyt Harry Holen seikkailut saavat viihdyttää minua hetken aikaa; toivottavasti siihen asti, että sisälläni viriää halu lukea myös se Dora, Dora ja Uuni ja mitä niitä nyt oli. Harry Holet ovat ihan kelpo dekkareita: ei mitään uutta ja ihmeellistä, mutta ei sellaistakaan, joka jäisi ärsyttämään. En ihmettele niiden suosiota. Tosin ehkäpä kaikki luettuani analysoin sitä, miksi ne tuntuvat olevan enemmän mieslukijoiden kuin naisten mieleen. (Vai kuvittelenko vain?) Vielä en osaa sanoa aiheesta mitään sen syvällisempää kuin "tissit", mutta lupaan palata asiaan.

On minulla myös lukemisen sivuprojekti, mutta koska se on kestänyt jo muutaman viikon, eikä loppua näy, mainostan vain tässä, että jänniä juttuja luvassa myöhemmin.