Harkitsetko eroa? Lue tämä ensin.

Siirryin yksityisautolijasta joukkoliikenteen käyttäjäkai. Ensimmäisen puolikkaan bussiviikkoni aikana luin John O'Farrellin The man who forgot his wife -romaanin. Syitä nopeuteen olivat bussimatkan pituuden lisäksi kirjan mukaansatempaavuus ja helppolukuisuus. Englanninkielisyyskään ei vauhtia hidastanut; kirjan kieli on helposti ymmärrettävää (olematta silti turhan yksinkertaista).

Päähenkilö Jack Vaughan havahtuu eräänä päivänä junasta ja huomaa, ettei muista menneisyydestään mitään. Hän ei muista nimeään, ammattiaan, historiaansa, ei edes mistä on tulossa ja mihin menossa. Muisti palautuu pikkuhiljaa ja muiden avulla hän saa tietää olevansa naimisisissa. Tai tarkemmin sanottuna: olevansa eroamassa. Vaughan ei suostu eroamaan tietämättä, miksi hän on päätynyt tähän ratkaisuun. Vähitellen Vaughan tutustuu uudestaan vaimoonsa Maddyyn, joka ei ilahdu miehensä uudesta tavasta hidastaa eroprosessia, ja lapsiinsa Jamieen ja Dillieen. 

Kirja on hulvattoman hauska kuvaus avioliitosta hyvine ja huonoine puolineen. Kuvaukset riidoista ovat kaikille parisuhteissa eläneille tuttuja. Ja jos Vaughanin ja Maddyn parisuhde ja riidat eivät tarjoa tarpeeksi huumoria tai pohjaa eläytymiselle, tarjoilee Vaughanin paras ystävä Gary Linda-vaimoineen lisähupia.

Tämä on viihdekirja, joten loppu on onnellinen ja matka sinne varsin viihdyttävä. Huumorin avulla on kuitenkin helppo pohtia vakaviakin aiheita. Mitä pitkässä parisuhteessa onnistuminen vaatii? Voiko rakkaus säilyä, kun ihmiset muuttuvat ja kasvavat erilleen? Mikä on riittävä syy erota? Miten erosta selviää? Entäpä parisuhteesta ja siihen liittyvistä konflikteista?

Tunnista parisuhteesi

Annoin vuosi sitten miehelle syntymäpäivälahjaksi Philip Teirin Vinterkriget-romaanin. Jonkin aikaa se lepäsi yöpöydällä, mutta kun en enää jaksanut joka viikko kysyä, joko se on alkanut lukea sitä, kirja siirtyi kirjahyllyyn. Kaivoin sen sieltä muutama viikko sitten ja päätin lukea sen ennen miestä.

Kirja on aika helppolukuinen, ja aina kun olin hyvässä lukuvauhdissa, luin miehelle valittuja paloja ääneen. Tekstistä on helppo tunnistaa itsensä, miehensä, oman parisuhteensa, vanhempiensa ja appivanhempiensa parisuhteet jne. Se on siis kirja avioliitosta. Ja itse sanoisin, että nimenomaan oman identiteetin säilyttämisestä parisuhteessa. 

Kirja kertoo Maxista ja Katariinasta sekä heidän kahdesta aikuisesta tyttärestään. Tämän perhepiirin lisäksi kirja kertoo pääkaupunkiseudun akateemisesta suomenruotsalaisuudesta, mikä on sekin tuttua ja hauskaa.

Vinterkriget sai ilmestyessään kohtuullisesti kehuja ja sitä nimitettiin taparomaaniksi. Tunnistan tässä kyllä sellaista kuivan humoristista aikalaiskuvausta. Aivan varauksettomasti en kuitenkaan lähde romaania kehumaan. Mielestäni siinä on paljon hyviä aihioita ja ajatuksia, mutta tarina junnaa paikallaan pitkälle yli puolenvälin. Vasta ihan lopussa langat vedetään yhteen, mutta se tapahtuu liian myöhään, ja siksi romaani jää hajanaiseksi ja vähän raakileeksi. Minua ärsyttää myös romaanin kieli, joka on minun korvaani epäluontevaa ja paikoitellen jopa kömpelöä. Myönnän kyllä, että koska ruotsi ei ole äidinkieleni, ei tulkintani ehkä ole aivan viimeisen päälle asiantunteva. Olen kuitenkin lukenut ruotsiksi myös kirjoja, joiden teksti on tuntunut luontevalta ja sujuvalta - tämä ei ollut yksi niistä.

Vinterkriget voisi olla hyvä kirja, jos se olisi kirjoitettu vielä kertaalleen uudestaan. Minulle jäi kuitenkin karvas maku suuhun. Nyt kirja jää fragmentaariseksi ja esimerkiksi Vinterkriget-nimi jää vain yksittäiseksi ideaksi, jolle ei löydy kaikupohjaa tekstistä.

Antakaa heille anteeksi

Sain joululahjaksi Jussi Valtosen He eivät tiedä mitä tekevät -romaanin. Säästelin sen lukemista aika pitkään, koska luulin, että niin paksu kirja ja vielä Finlandia-voittaja vaatii tietynlaisen mielentilan. Siis skarppia läsnäoloa ja asennetta, joka vie kivenkin läpi. Olin väärässä, sillä tämä romaani oli yllättävän mukaansatempaava ja helppolukuinen. Vaikka sisältö on varsin painava, on romaanin kerronta todella taitavaa ja sujuvaa. Lukemista hidasti lähinnä se, että kerronta vei vääjäämättömästi kohti loppua, joka ei tulisi olemaan onnellinen, enkä minä halunnut sinne.

Jokohan kaikki tietävät, mistä romaani kertoo? Minä en oikeastaan tiennyt. Tai olin lukenut, että se kertoo eläinkokeista, mutta oikeastaan perhesuhteista. Näiden lisäksi se kertoi siitä, kuinka teknologia ja suuryritykset saavat yhteiskunnassa koko ajan lisää valtaa, ja siitä, kuinka yhden ihmisen elämällä on samaan aikaan aivan mitätön ja mittaamattoman suuri merkitys. 

Kirjan päähenkilö on amerikkalainen tiedemies Joe, joka on menettänyt kontaktin suomalaiseen ex-vaimoonsa ja erityisesti parikymppiseen Samuel-poikaansa, joka on oikeastaan kirjan toinen päähenkilö. Nyt hänellä on uusi perhe - vaimo ja kaksi teini-ikäistä tytärtä - joka joutuu väkivaltaisten eläinaktivistien hyökkäyksen kohteeksi. Romaanissa ollaan monella eri aikatasolla: Samuelin vauva-aikana, Samuelin teini-iässä ja nykyajassa, jolloin Samuel on jo nuori aikuinen. Kertojina toimivat sekä Samuel itse, Joe että Alina, Samuelin äiti. Eri tarinoiden kautta lukijalle hahmottuvat sekä Joen että Samuelin elämänvaiheet.

Kirjan henkilöitä yhdistää se, mikä taitaa yhdistää kaikkia maailman ihmisiä: teemme suuria elämänvalintoja harkitsematta seurauksia. On kuitenkin mahdotonta nähdä omien valintojensa seurauksia vuosien tai vuosikymmenten päähän. On yritettävä valita tässä hetkessä oikein - ja ymmärrettävä, että tämän päivän pienet valinnat rakentavat tulevaisuuden. Tähän viittaa kirjan nimikin. Raamatunlause kuuluu kokonaisuudessaan: "Antakaa heille anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä he tekevät." Ei kukaan tahallaan valitse väärin, mutta romaanikirjailija voi näyttää, miten yhden hetken oikeat valinnat osoittautuvatkin vääriksi tulevaisuuden kannalta. 

Valtonen pyörittelee kirjassa monenlaisia teemoja ja filosofisia kysymyksiä suvereenisti. Tapahtumat, henkilöt ja teemat kietoutuvat yhteen kokonaisuudeksi, joka saa pysähtymään ja pohtimaan. Ei ole mikään ihme, että tämä kirja voitti Finlandian. Se on teemoiltaan todella ajankohtainen, mutta myös hienosti kirjoitettu. Ja vaikka loppu onkin surullinen, ei romaani oikeastaan voisi päättyä toisin. Loppujen lopuksi kaikki menee niin kuin pitääkin: isä ja poika löytävät toisensa, mutta koska toista ei voi koskaan todella tavoittaa kuin hetkellisesti, ei se onnistu tässäkään kirjassa.