sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Brittikomediaa

Koulukirjastoomme oli hankittu useita kappaleita Mark Haddonin romaania Yöllisen koiran merkillinen tapaus. Vielä kertaakaan ei ole ollut sellaista opiskelijaryhmää, että olisin laittanut kaikki lukemaan saman kirjan, mutta jos jonain päivänä tulee se mahdollisuus, tämän voisin luettaa.

Kirja kertoo 15-vuotiaasta Christopherista, joka päättää selvittää, kuka on tappanut naapurin koiran. Romaani on itse asiassa dekkari, jota Christopher tapauksesta kirjoittaa. Naapurin koiran lisäksi tulee käsiteltyä äidin kuolema, suhde isään, vanhempien parisuhde, oma lapsuus ja varsinkin se, kuinka vaikeaa Christopherin on nähdä maailma samalla tavalla kuin muut.

Romaani on hieno kuvaus autismin kirjosta. Haddon on itse kirjoittanut blogissaan, että hän ei kirjassaan pyri ensisijaisesti kuvaamaan Aspergerin syndroomaa, vaan sitä, millaista on, kun tuntuu, että on vähän ulkopuolinen ja kun maailma näyttäytyy ihan erilaisena kuin muille ihmisille. Siinä kirja onnistuukin mainiosti. Minulle tulee tästä itse asiassa mieleen John Greenin kirjat, joissa myös on useimmiten hieman ulkopuolinen minäkertoja, joka pohdiskelee maailmaa pikkuisen eri vinkkelistä kuin muut ikätoverit. Tai no, toisaaltahan se on tunne, joka kaikilla teini-ikäisillä on. Haddon ja Greenkin onnistuvat kuitenkin muovaamaan päähenkilöitä, joissa on jotakin perustavasti erilaista.

Yöllisen koiran merkillinen tapaus on hauska, vakava ja ajatuksia herättävä samaan aikaan. Samanlainen on myös Haddonin romaani Harmin paikka. Se kertoo perheestä, jonka kaikki jäsenet joutuvat kriisiin samaan aikaan. Isä epäilee sairastuneensa ihosyöpään ja alkaa pelätä kuolemaa. Äiti on löytänyt uuden rakastajan, mutta ei pysty päättämään, kumman miehistään valitsee. Tytär suunnittelee häitä, vaikka ei olekaan ihan varma, onko valitsemassa oikeaa miestä. Tästä äiti ja isäkin ovat sitä mieltä, että ei todellakaan ole. Poika ei haluaisi tuoda poikaystäväänsä häihin, mistä poikaystävä suivaantuu ja jättää pojan potemaan sitoutumiskammoaan yksin.

Romaani on kuin brittiläinen sitcom. Asiat lähtevät liikkeelle pieninä ja huvittavina, mutta eteenpäin rullatessaan muuttuvat suuriksi ja tragikoomisiksi. Huumorin kautta tulee käsiteltyä montaa isoa teemaa, kuten vanhenemista, sitä mikä on hyvä perusta parisuhteelle ja minkälaisia suhteita perheenjäsenten välille muodostuu.

Harmin paikka on silläkin tavalla hyvä kirja, että siinä on onnellinen loppu. Minä pidän siitä, että tarinan henkilöt pääsevät perille, tullaan suvantoon, piste pannaan paikalleen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti