torstai 30. elokuuta 2018

31. Kirjaan tarttuminen hieman pelottaa

Ostin viime syksynä Kirjamessuilta Sanna Wikströmin Unelmakarttakirjan, mutta tosi pitkään kesti ottaa se sieltä esiin ja ryhtyä unelmoimaan. Yksi syy siihen oli varmasti se, että elämässäni on alueita, jotka hiertävät ja aiheuttavat tyytymättömyyttä. Ihan suoraan sanottuna etukäteen vähän pelotti, laittaako tämä kirja käyntiin prosesseja, jotka mullistavat koko elämän.

Vaikka olen kirjaa täytellyt kesän ajan, vielä ei ole tapahtunut suuria muutoksia. Kirja antaa välineitä kaiken kokoisten unelmien toteuttamiseen, ja ideana onkin, että vähitellen opitaan muuttamaan ajatuksia sellaisiksi, että ne ennemmin mahdollistavat kuin estävät unelmien toteutumisen.

Tämä kirja perustuu verkkokurssiin, mutta ainakin minulle sopii hyvin kirjan selailu omaan tahtiin. Aika monta self-help-opusta olen elämäni aikana ehtinyt selailemaan, ja tämä kuuluu ehdottomasti niiden parhaimmistoon. Tyyli ei ole muutokseen pakottava, vaan lukijan omaa aikataulua ja omia haaveita kunnioittava.

tiistai 28. elokuuta 2018

13. Kirjassa on vain yksi tai kaksi hahmoa

Ensin ajattelin taas vähän venyttää haastekohdan rajoja ja sijoittaa tähän kohtaan Will Schwalben kirjan Elämän mittainen lukupiiri. Siinä Will ja hänen kuolemansairas äitinsä lukevat kirjoja ja keskustelevat niistä. Samalla kun lukija kuulee kirjoista, hän saa myös hurjasti tietoa siitä, miltä tuntuu olla kuolemassa tai miltä tuntuu, kun läheinen on kuolemassa. Tosi hyvä kirja, jota suosittelen kovasti, mutta tässä kirjassa myös muut perheenjäsenet ovat aika isoissa rooleissa, joten olisi ehkä vähän huijaamista sijoittaa kirjaa tähän kohtaan.

Siksipä sijoitankin tähän Henriikka Rönkkösen Bikinirajatapaus ja muita sinkkuelämän iloja -romaanin. Kyllä siinäkin on panoja, ihastuksia ja ystäviä, mutta ne vaihtuvat eikä kukaan sinänsä ole erityisen keskeinen kirjan kannalta. Keskiössä on Henriikka, sinkku, joka on nähnyt ja kokenut kaiken, mutta tekee kokemuksistaan huumoria meille muille - ja jotkut oivallukset kiteytyvät elämänviisauksiksi, joita on myös ilo lukea.


sunnuntai 26. elokuuta 2018

2. Kotimainen runokirja

Menin kirjastossa runo-osastolle mielessäni tarkemmin määrittelemätön ajatus etsiä käsiini jokin tuore nuoren runoilijan teos. Siinä hyllyn edessä en vain muistanut yhdenkään tämän hetken tulokkaan nimeä.

Päädyin Antti Holman Kauheimmat joululaulut -kokoelmaan. Suhteeni kotimaiseen lyriikkaan ei muuttunut, mutta sain hyvät naurut.


keskiviikko 1. elokuuta 2018

50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja

Onneksi kirjastoissa on sellaisia hyllyjä, joiden päällä lukee kirjaston henkilökunta suosittelee. Olisihan se nyt, jos joutuisi puhumaan niiden kirjastoihmisten kanssa! Sellaisesta hyllystä poimin Affinity Konarin Elävien kirjan. Se kertoo puolanjuutalaisista 12-vuotiaista kaksosista Pearlista ja Stashasta, jotka joutuvat Auschwitziin ja Josef Mengelen kaksoskokeisiin.

Vaikka aiheena on holokausti, tämä on hyvin amerikkalainen romaani. 15-vuotias lukijalapseni luki takakansitekstin ja kysyi: "Eikö sulla tule lukiessa sellainen olo, että haluat mustalla tussilla aina vetää yli tuon Pearl-nimen?" Tuli. Miksi ihmeessä kaksosten nimet olivat Stasha ja Pearl?

Konar on tehnyt ihan mielettömän taustatyön tätä romaania varten; tarinan takana on selvästi paljon tietoa. Siltikin tarinasta on tullut helppo, kevytlukuinen ja välillä jopa vähän heppoinen. Sellainen amerikkalaiseen makuun sopiva hattara. Se ei sinänsä haittaa minua - holokaustikirjallisuudessa se voi olla jopa positiivista. Tosin tämä oli ensimmäinen Auschwitz-aiheinen kirja, jonka luin oman Auschwitz-vierailuni jälkeen, ja monet asiat tuntuvat todellisemmilta, kun ne pystyy kuvittelemaan juuri oikeille paikoille.

Romaania taitaa vaivata todistamisen tarve. Konar on upottanut tarinaan todella paljon erilaisia kertomuksia holokaustista. Tuntuu epäuskottavalta, että näin moni legenda olisi osunut kahden tytön kohdalle. Toden tuntua tarinaan olisi saanut keskittymällä nimenomaan Stashaan ja Pearliin - ja parhaimmillaan romaani onkin, kun siinä mietitään kaksosuutta, sen merkitystä päähenkilöille tai sitä, miten päähenkilöt selviytyvät keskitysleiristä tai sen jälkeisestä ajasta.

Kaksosten tarina on joka tapauksessa vetävä: itse luin paksun kirjan päivässä. Uskomatonta on myös se, että vaikka Konar kehittelee päähenkilöiden tarinaa pitkälle sodan jälkeen, oleellinen loppuratkaisu paljastuu vasta toiseksi viimeisellä sivulla. Kyllä minäkin tätä romaania voisin suositella, varsinkin sellaisille lukijoille, kuten se 15-vuotias, jotka eivät vielä ole kahlanneet läpi tuhatta erilaista keskitysleiriselviytymistarinaa. Tässä yhdistyvät mieletön määrä tietoa,  helppolukuisuus ja kiinnostava tarina, joka ei ole vailla taiteellista arvoakaan.