33 Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan

Ajattelin, että tämä haastekohta täyttyy helposti, mutta kun kesän loppuun mennessä yhtään kohtaan sopivaa kirjaa ei ollut tullut vastaan, piti itse keksiä, millä kohdan täyttää.

Valitsin Volker Kutscherin Babylon Berlinin. Tarkalleen ottaen en ole nähnyt kirjasta tehtyä elokuvaa, vaan TV-sarjan, ja siitäkin vain 1,5 tuotantokautta (koska se poistui Areenasta ennen kuin ehdin loppuun) mutta mielestäni se sopii tähän haastekohtaan.

Babylon Berlin kertoo 1920-luvun Berliinistä ja komisario Gereon Rathista, joka selvittää rikosvyyhteä, johon liittyvät esimerkiksi pornoelokuvan kuvaukset, paikalliset mafiajärjestöt ringvereinit, kommunistit, venäläisten emigranttien kulta-aarteet ja aseita hamstraavat natsit. Hurjasti aineksia, joista syntyy paksu kirja, joka kuitenkin pysyy aika hyvin kasassa.

Kirja on kovin erilainen kuin TV-sarja. Sanoisin, että romaani on yksioikoisempi. On makuasia, pitääkö sitä hyvänä vai huonona. TV-sarjassa asiat sotkeutuvat vielä enemmän toisiinsa ja henkilöhahmoja on terävöitetty ja syvennetty. Toisaalta TV-sarja on ajoittain jopa väkinäisen sekava; kirjassa asiat etenevät suoraviivaisemmin ja loogisemmin. Kirja ei kuitenkaan pysty näyttämään 20-luvun Berliinin loistokkuutta ja maailmoja syleilevää asennetta samalla tavalla kuin televisiosarja. Minä pidin molemmista.

VMP

Lainasin äitin hyllystä Lucinda Rileyn Keskiyön ruusun. Takakansi lupasi katemortonmaista tarinaniskentää ja kartanoihin sijoittuvia salaisuuksia. Odotukset olivat siis korkealla.

Tarinan päähenkilö on intialainen Anahita, joka pääsee prinsessan seuraneitona opiskelemaan Englantiin. Anahitan lapsenlapsenlapsi Ari lähtee selvittämään isoisoäitinsä menneisyyden salaisuuksia Englantiin ja kartanoon, jossa Anahita on asunut nuorena. Kyseisessä kartanossa kuvataan parhaillaan epookkielokuvaa, jonka amerikkalainen päätähti Rebecca Bradley yrittää selvittää, mitä omalta elämältään haluaa. Kartanossa asuu tietenkin myös omaperäinen kartanonherra, lordi Astbury.

Romaanissa oli paljon hyvää: 700-sivuinen tarina on vauhdikas ja nopealukuinen. Tarina etenee vuorotellen nykyajassa ja 1910-luvulla. Aikarakenne ja kertojaratkaisut toimivat hyvin. Intialaisesta maharani-kulttuurista ja ayurveda-lääketieteestä kerrotaan kiinnostavasti.

Aloin jo olla sitä mieltä, että tämä on hyvä kirja, vaikka välillä henkilöiden ajatukset ja varsinkin puhe ovat aika harlekiinikamaa. Sitten töksähti: miespuolista henkilöä kuvattiin tyttömäiseksi ja naiselliseksi, kun haluttiin sanoa hänen olevan jotenkin epäilyttävän oloinen. [NYT TULEE ISOJA PALJASTUKSIA.] Iso osa loppuratkaisua oli se, että mieleltään häiriintynyt kartanonherra pukeutui iltaisin salaa naiseksi, mutta kuitenkin niin, ettei hän osannut meikata saatika pukeutua niin kuin naisen kuuluisi. Ymmärrän, että kirjailija on halunnut kuvata, kuinka traumaattinen lapsuus on tehnyt päähenkilöstä elämältään horjuvan, mutta mielestäni kuvaus on ihan järkyttävän tökerö. Juuri lukemieni feminististen manifestien jälkeen romaanin ratkaisut vaikuttavat suorastaan misogyynisiltä, ja kaiken kaikkiaan romaanin asenteet eivät ole 2010-lukua.

Että kyllä vitutti enkä voi suositella kenellekään. Jos ei sitten itse halua henkilökohtaisesti kokea samaa ärtymystä.

Feminismistä tiukasti mutta helposti

Ostin yhdelle tyttäristä joululahjaksi What would de Beauvoir do? How the greatest feminists would solve your everyday problems -kirjan, jonka ovat kirjoittaneet Tabi Jackson Gee ja Freya Rose. Vihdoin muistin lukea sen itsekin.

Kirjassa on jokapäiväisiä kysymyksiä, joihin kirjoittajat ovat etsineet vastauksia eri aikakausien feministeiltä. Etukäteen ajattelin, kuinkahan pinnallinen katsaus feminismiin tämä on, kun kysymysten joukossa oli varsin triviaalin kuuloisia ongelmia. Yllätyin kuitenkin positiivisesti siitä, kuinka kattavan kuvan feminismin historiasta ja eri aatesuunnista kirja onnistuu antamaan - tätä voisi ihan hyvin käyttää vaikka oppikirjana!

Toisaalta kirja antaa hyvän käsityksen siitä, kuinka erilaisia ongelmia naiset eri maissa kohtaavat. Vai oliko suomalaisena naisena mieleesi koskaan tullut, että sinun pitäisi odottaa miehen kosintaa tai että et voi mennä miespuolisten työkavereiden kanssa kaljalle, koska annat itsestäsi vääränlaisen kuvan? Minulle ei ainakaan, mutta tällaisiakin amerikkalaisia ongelmia kirjassa pohditaan sukupuolentutkimuksen kautta. Toki kirja antaa vastauksia myös muihin kysymyksiin, esimerkiksi siihen, pitäisikö aviovaimon ottaa miehensä sukunimi tai siihen, miten työelämässä mennään lasikaton läpi. Tykkään siitä, että vaikka asioista ja epäkohdista puhutaan suoraan, ei kirjassa sanota, että lukijan pitäisi tehdä juuri tietyllä tavalla, vaan annetaan työkaluja ratkaisujen löytämiseen.

Sama tytär on joskus ulkomailla ostattanut itselleen Ann Shenin Bad Girls Throughout History. 100 Remarkable Women Who Changed The History -kirjan. Tämä on aika tyypillinen naiset näkyviin -ajatuksella ratsastava teos, luettelo erilaisista merkittävistä historiallisista naisista, jotka ovat syystä tai toisesta näyttäytyneet valtaa pitävien miesten silmissä hankalina. Jokaisella aukemalla on tekijän piirtämä kuva pahasta tytöstä ja lyhyt esittelyteksti. Jotkut mukaan valitut naiset ovat oikein kiinnostavia, mutta pääasiassa kirja on aika tylsä. Minä ainakin haluan jotakin enemmän, en tällaisia pintaraapaisuja näteillä kuvilla koristeltuina.

Hömpällä syksyä kohti

Aijjaijjai! Oli vihdoinkin minun vuoroni varausjonossa saada Indrek Harglan Apteekkari Melchior -sarjan uusin dekkari Apteekkari Melchior ja Gotlannin piru.

Melchior saa pojaltaan kirjeen, että Tallinnaan on tulossa mies, joka tunnetaan nimellä Gotlannin piru ja joka ei pelkää tarvittaessa raivata Melchioria tieltään. Tallinnassa tapahtuu taas omituisia murhia ja tällä kertaa kaupunkiin näyttää pesiytyneen myös outoja harhaoppeja. Samaan aikaan kun Melchior selvittää, kuka tai ketkä häiritsevät Tallinnan rauhaa, hänen poikansa nuori Melchior opiskelee Lyypekissä salamurhaajaksi ja ottaa selvää sukua vaivaavasta kirouksesta.

Nämä dekkarit ovat mun uusia suosikkeja! Dekkarijuonet ovat vetäviä, keskiaikainen Tallinna todella kiinnostava tapahtumaympäristö ja henkilöt uskottavia ja sympaattisia. Ihan ensimmäisissä kirjoissa oli alussa aina kuiva historiaosuus, mutta tässä uusimmassa sekin on niin lyhyt, että lukemisen vauhtiin pääsee saman tien.

Samaan aikaan, kun hain kirjastosta tämän, lainasin bestseller-hyllystä myös Sofia Lundbergin Toinen puoli sydäntä -romaanin. Se kertoo Elinistä, joka on menestynyt valokuvaaja New Yorkissa. Elinin avioliitto on kuitenkin ajautumassa karille, koska Elin keskittyy vain uraansa. Elinin aviomies jättää hänet ja antaa hänelle ohjeen tulla tutuksi oman itsen kanssa. Elin alkaakin muistella menneitä: lukijalle käy pian selväksi, että Elin on asunut lapsuutensa Gotlannissa köyhissä oloissa. Tästä menneisyydestä hän ei ole kuitenkaan kertonut lainkaan miehelleen tai tyttärelleen. Vähitellen mennyt alkaa keriytyä auki, ja lopulta aikuistuva tytär pakottaa Elinin matkalle Gotlantiin.

En suoraan sanottuna osaa sanoa, pidinkö tästä kirjasta vai en. Mitäänsanomaton se ei ollut, mutta en oikein osaa sijoittaa sitä mihinkään lajityyppiin. Varsinkin kuvaukset New Yorkista ovat aika viihdekirjamaisia, samoin ihmisten ajatuksia kuvataan hömpän tyyliin. Eniten ehkä ärsyttää epäluonnollinen dialogi. Toisaalta Elinin tarina ei ole mikään hömppäjuttu, ja kuvaukset lapsuudesta Gotlannissa ovat mielestäni kiinnostavia - ja paremmin kirjoitettuja kuin nykyhetken kuvaus.

Jos pidät hömpän rajoja rikkovasta kaunokirjallisuudesta, selviytymistarinoista, tarinoista siitä kuinka tullaan tutuiksi oman menneisyyden kanssa tai Gotlannista, saatat pitää tästä kirjasta. Minulle se oli ihan mukava ensimmäisten työpäivien rentouttaja, jolla sai ajatukset nopeasti irti työasioista.

Suomesta ja suomalaisuudesta

Olen viimeisen vuoden aikana lukenut useamman Suomeen ulkomailta muuttaneen kirjoittajan tekstejä Suomesta, suomalaisista ja suomalaisuudesta. On kiinnostavaa ja usein hauskaakin katsella itseään ulkopuolelta, jonkun toisen silmin.

Varailin kirjastosta luettavaa ja jostain pulpahtivat mieleeni Wolfram Eilenbergerin kirjat Minun suomalainen vaimoni ja Minun kolmikieliset kaksoseni. Sain ja luin ne saman tien.

Ensimmäinen on genrensä tyypillinen edustaja: lyhyissä tekstikatkelmissa esitellään kaikki se outo, mitä Suomessa on. Pidän kuitenkin Eilenbergerin tyylistä. Vaikka kirja on hulvattoman hauska, hän onnistuu välillä filosofoimaan syvällisesti. Lisäksi tekstillä on kehyskertomus: kirjan alussa valmistaudutaan suomalais-saksalaiseen hääjuhlaan ja lopussa se on juuri päättynyt. Noin puolessavälissä kirjaa tajusin, että minähän olen lukenut tämän aiemminkin, mutta hyvin se kesti toisenkin lukukerran.

Toisessa kirjassa Eilenberger ja vaimo ovat saaneet kaksoset, jotka ovat tapahtumahetkellä 7-vuotiaita. Tällä kertaa kaikki rakentuu sen ympärille, että kertojan pitäisi saada välitettyä lasten syntymäpäiväkutsut muille vanhemmille. Siinä sivussa pohditaan vanhemmuutta ja lasten kanssa elämistä Suomessa, Berliinissä, USA:ssa ja Kanadassa. Lukija saa taas nauttia humorististen sattumusten kuvauksista ja syvälle menevistä pohdinnoista.

Harry Hole vauhdissa taas

En ole lukenut kaikkia Jo Nesbøn uusimpia romaaneja, mutta kesälomamatkalle valitsin varalukemiseksi Törst-dekkarin, jossa Harry Hole tekee paluun Oslon poliisivoimiin. Ja vitsi, oli se vaan hyvä.

Oslossa liikkuu sarjamurhaaja, vampyristi, joka juo uhriensa verta ja tappaa heidät julmasti. Hole hälytetään apuun, ja alkaa vaikuttaa siltä, että murhissa on jotakin, joka tuntuu Holesta tutulta.

Nesbø kuljettaa tarinaa sujuvasti. Romaanissa ei ole tylsiä hetkiä, vaan Nesbø syöttää koko ajan lukijalle tietoja, jotka vievät kohti loppuratkaisua - tai heittävät ajatukset nurin. Ihan viimeiseen asti on hieman epävarmaa, miten arvoitus ratkeaa, ja silti palaset loksahtelevat kohdalleen.Henkilögalleria on pääosin edellisistä kirjoista tuttu, mutta sitäkin toimivampi. Nesbøn - ja Harry Holen - omintakeinen huumori ja musiikkiviittaukset maustavat tätäkin kirjaa. Jos jostakin pitää valittaa, niin ruumiiden määrästä. Puolet vähemmän olisi riittänyt ja tehnyt saman vaikutuksen.

Minä ahmin tämän. Viimeiset 100 sivua luin viime yönä - yhteen asti - koska tätä tarinaa ei halua laskea käsistään.

38 Jossain päin maailmaa kielletty kirja

Päätin tarttua härkää sarvista ja lukea kirjan, jonka kaikki tietävät (koska se oli julkaisunsa jälkeen kohuksi asti kielletty joissain arabimaissa), mutta jota ainakaan minä en ole lukenut, siis tietenkin Salman Rushdien Saatanalliset säkeet. Täytyy tunnustaa, että en itse asiassa oikeastaan yhtään tiennyt, mitä romaani käsittelee.

Romaanissa on kaksi keskeistä henkilöä: Intiasta Englantiin muuttanut ja itsensä mahdollisimman täydellisesti englannistanut näyttelijä Saladin Chamcha ja Bollywood-tähti Gibreel Farishta. Nämä kaksi näyttelijää ovat lentokoneessa, jonka terroristit kaappaavat ja lopulta räjäyttävät Englannin kanaalin yllä. Miehet selviytyvät räjähdyksestä hengissä, mutta laskeutuessaan taivaasta maan pinnalle Saladin muuttuu paholaiseksi ja Gibreel nimensä mukaisesti arkkienkeliksi.

Gibreel näkee unia, joissa hän arkkienkelinä ilmestyy eri ihmisille, muun muassa eräälle profeetta Mahundille, ja iso osa romaanista käsittelee islamin alkuaikoja. Tämä historian tulkinta lienee se syy, miksi romaani aikanaan nähtiin niin suurena uhkana islamille.

Edellinen bloggaukseni oli ruskeista tytöistä, jatämä romaani kuvaa maailmaa ruskean miehen silmin. Romaanissa pyöritellään paljon identiteettiin ja maahanmuuttajuuteen liittyviä kysymyksiä ja ongelmakohtia. Toki tämä on myös kuvaus siitä, kuinka keski-ikäinen mies löytää oman paikkansa maailmassa, ja selvästi Saladin ja Gibreel ovat toistensa vastavoimat, vähän niin kuin ne piru ja enkeli, jotka istuvat jokaisen olkapäillä.

Luku-urakkani alussa vitsailin monta kertaa, että kirjan nimen täytyy tulla siitä, että se on saatanallisen tylsä. Saladinin ja Gibreelin tarinat ovat ihan kiinnostavia, erityisesti silloin, mitä enemmän ne risteävät, mutta Mahundin ja Jahilian historia olivat varsinkin alussa varsinaista tervanjuontia. Myös todellisuuden rajojen rikkoutuminen lähinnä ärsytti kirjan alkupuolella. Myöhemmin se oli enemmän perusteltua, mutta kyllä minä olin tyytyväinen, kun meno loppua kohti rauhoittui ja kertoja tarjoili lukijalle myös modernin ja psykologiaan perustuvan tulkinnan kaiken maailman pirunsarville.