Painajaisia vai unelmia?

Näemmä lukemistoni on tänä syksynä painottunut aika kevyeen kirjallisuuteen. Sille on ollut tilausta syysväsymyksessä. Välillä on kuitenkin mukava lukea jotakin, joka laittaa ajatukset hetkeksi vähän solmuun. Yksi hyvä valinta niihin hetkiin on Emma Puikkosen Eurooppalaiset unet.

Se on episodiromaani, jossa kertoja siirtyy Euroopan sisällä maasta ja ajasta toiseen. Eri episodeja yhdistävät kuitenkin romaanin henkilöt, joiden välillä on erilaisia siteitä. Romaanin tapahtumat ulottuvat 1980-luvun alusta 2020-luvun puoleenväliin. Romaanin henkilöt ovat usein keskellä jotakin merkittävää historiallista tilannetta, ja heidän toimintansa on tilanteen kehittymisen kannalta ratkaisevaa. 

Tapahtumat rikkovat usein todellisuuden rajoja: tapahtuu jotakin, mikä ei ole arkijärjellä selitettävissä. Tämä kirja kutittelee minun aivojani hyvällä tavalla: mitä ihan oikeasti voi tapahtua, kuinka paljon yhden ihmisen valinnoilla on merkitystä, miten monella tavalla me ihmiset olemmekaan sidottuja toisiimme. Tässä kirjassa on paljon syvyyttä. Silti se on ohut sekä helppo ja nopea lukea - ominaisuuksia, joita minä kiireen keskellä arvostan. 

Murhia maalaiskylässä

Tykkäätkö neiti Marplesta? Ja Midsomerin murhista? Siinä tapauksessa sinun kannattaa lukea M.C. Beatonin Agatha Raisin -dekkareita.

Minä en ollut niistä koskaan kuullutkaan, mutta kirjastosta nappasin mukaani Hiss and Hers -romaanin. Se on lämpimän humoristinen dekkari, joka sijoittuu maalaisidylliin ja jonka henkilöhahmot ovat sympaattisia karikatyyreja. Kymmenlukuisen tarinan aikana tapahtuu monta murhaa, mutta väkivallalla ei mässäillä. 

En lähde näitä erikseen metsästämään, mutta voisin lukea toisenkin samanlaisen viltin alla glögimuki kädessä tai riippumatossa GT:tä siemaillen. Ai juu, näissä juodaan ja tupakoidaan yllättävän paljon - ei siis sovi välttämättä esim. tupakkalakkolaisille.

Petit pays

Yksi suosikkipodcastaajistani, Innerfrenchin Hugo, suositteli keskitason ranskan lukemisharjoitukseksi Gaël Fayen Petit pays -romaania. Minähän tilasin sen samana päivänä Fnacista. Kullanarvoinen vinkki: Fnac toimittaa ranskankieliset kirjat kotiovelle tai lähipostiin nopeammin ja samaan hintaan kuin esim. Ad Libris. 

Petit Pays [suomeksi pieni maa] kertoo 12-vuotiaasta Gabysta, joka asuu 1990-luvun alkupuolella Burundissa. Gabyn isä on ranskalainen ja äiti ruandalainen. Tämä romaani osuu täsmällisesti nuortenkirjagenreen. Siinä seuraillaan poikajoukon edesottamuksia ja Gabyn lapsuuden päättymistä. Onpa mukaan päässyt suorastaan kliseinen kohtaus siitäkin, kuinka Gaby löytää kirjojen maailman naapurinrouvan myötäavustuksella. En osaa arvioida, onko kohtauksen kuvaus taikka vaikka kieli kliseistä, koska kirja on tosiaan ranskaksi, mutta sitä voin kehua, että kieli on selkeää ja ymmärrettävää.

Gabyn arjen kohelluksen taustalla on kuitenkin suurempi kuva: Ruandan sisällissota, jonka mellakointi laajenee Burundiinkin. Vaikka itsekin olen tätä sotaa seurannut mediasta, antaa romaani sisäpiiriläisen näkemystä. Muutenkin tykkäsin tästä kirjasta siksi, että se vei minut itselle vieraaseen yhteiskuntaan ja kulttuuriin. Pääsin näkemään Gabyn arkea Gabyn silmin. 

Paperilla toinen

Varasin Emmi-Liia Sjöholmin Paperilla toinen -romaanin kirjastosta, koska niin moni sitä kehui. Sain odotella sitä koko vuoden 2020, mutta kyllä se oli venailun väärti!

Romaani kertoo kolmikymppisestä naisesta, joka käy retrospektiivisesti läpi elämäänsä, seksisuhteitaan ja seksuaalisuutensa kehittymistä. Tai ehkä pitäisi sanoa, että seksuaalisuus on näkökulma, jonka kautta käsitellään omaksi itseksi kasvamista, aikuistumista, vastuunottoa omista tunteistaan ja toisaalta sitä kasvun prosessia, jossa ei enää halua miellytä ketään, vaan haluaa tulla hyväksytyksi omana itsenään.

Iso osa romaania on äitiys, äidiksi tuleminen ja pienen lapsen äitinä oleminen. On helppo tunnistaa itsensä kertojan tunteista ja ajatuksista, vaikka omat lapset eivät enää pieniä olekaan ja ajatukset ovat ehtineet vaihtua moneen kertaan. Samaten seksikumppanien ja -suhteiden kuvaus herättää monia tunnistamisen kokemuksia.

Romaanin luvut ovat lyhyitä, kevyitä lukea, välillä humoristisiakin. Silti teksti pakottaa ajattelemaan ja näkemään tuttuja asioita uudesta vinkkelistä. Luulen, että tämä romaani resonoi erityisesti naisissa, jotka ovat eläneet seksuaalisesti aktiivista elämää, mutta toivoisin, että muutkin lukisivat tämän ja kurkistaisivat näihin ajatuksiin.

Läsnäolon harjoitteluun

Olin joulukuun alussa viikon lomalla, mutta en lukenut yhtään romaania! Sen sijaan harjoittelin läsnäoloa kahden kirjan avulla. Sanna Wikströmin Hyvän elämän reseptit koostuu erillisistä, lyhyistä teksteistä. En tiedä, ovatko nämä Hidasta elämää -sivustolta (jonka perustaja Wikström on), mutta ne voisivat olla, koska ne ovat kolumnimaisia tai blogimaisia yhteen asiaan keskittyviä juttuja, jotka ohjaavat lukijan jonkin puoliksi pureskellun ajatuksen äärelle. Osa niistä on varsin oivaltavia, lähes kaikki hyvinkin luettavia. Tätä kirjaa olisi pitänyt lueskella silloin tällöin pidemmän ajan aikana, koska lyhyellä aikavälillä luettuna tekstit ja ajatukset sekoittuvat toisiinsa. Se on silti oikein kiva ja hetkeen sitova kokemus, jota täydentää upea valokuvakuvitus.

Aaro Löfin Rohkea elämä. 7 askelta todelliseen muutokseen. on myös kirja, jota ei ole tarkoitettu luettavaksi yhden viikon aikana. Se kertoo, kuinka havahtumalla todellisuuteen opimme läsnäoloa. Vähitellen tuo läsnäolo johtaa avoimeen olotilaan, jossa tunnemme olevamme yhtä maailman kanssa. Jepjep, kovin syviin vesiin tai korkeisiin sfääreihin mennään, mutta Löfillä on paljon hyviä ajatuksia siitä, mitä läsnäolo on, ja kirjassa on paljon käytännön harjoituksia. Uskontotieteilijänä [Olen ihan oikeasti myös sellainen!] on kiinnostavaa huomata, miten Löf yhdistelee erilaisten perinteiden harjoituksia. Samaa kokemustahan (läsnäoloa, sisäistä rauhaa, rakkauden kokemusta, nirvanaa jne.) kaikissa uskonnoissa tavoitellaan erilaisin keinoin, meditoimalla, rukoilemalla tai tanssimalla transsissa. Toistaiseksi pysyn itse uskontojen järkeistäjänä, mutta ehkä tästä valutaan pikkuhiljaa todellista läsnäoloa kohti!

Välipalaksi viihdettä

Olen kovasti tykännyt  Holly Bournen YA-kirjoista. Kirjaston hyllystä bongasin hänen aikuisille suunnatun viihderomaaninsa Katsokaa miten onnellinen olen. Odotukset olivat korkealla, kun lähdin tätä lukemaan.

Romaani kertoo Torista, joka on kirjoittanut 25-vuotiaana omaan elämäänsä perustuvan menestyskirjan siitä, kuinka muiden vaatimuksille pitää haistattaa paskat ja alkaa elää omannäköistä elämää. Vähän päälle kolmikymppisenä Tori on jumissa huonossa parisuhteessa eikä saa kirjoitettua toista kirjaa.

Romaanin pääsisältönä on pureutua siihen, kuinka Tori puhuu yhtä ja tekee koko ajan itse ihan päinvastaista - laskee kaloreita, kalastelee sometykkäyksiä ja valehtelee niin itselleen kuin muillekin olevansa onnellinen latteassa parisuhteessa. Ihan hyviä pointteja, erittäin viihdyttävää huumoria ja vähän feminististä asennettakin miellyttävästi soljuvassa tarinassa.

Mutta silti, ei jatkoon. YA-kirjoissa tämä tyyli toimii, ja niissä myös feministinen julistus on raikkaampaa. Aikuinen tarvitsee enemmän kuin omastakin arjesta tutut toimintatavat, tuhansissa viihdekirjoissa läpikäydyt ratkaisut ja huumorin, jossa pääasia on sana vittu kaikissa mahdollisissa muodoissaan.