Novelleja itäblokin maista

Luin kesän aikana kaksikin novellikokoelmaa, jotka kertovat Itä-Euroopasta. Kohtaan 25. novellikokoelma sijoitan Marina Tsvetajevan Piru ja muita kertomuksia -kokoelman. Tsvetajeva aloitti kirjailijanuransa tsaarinaikaisella Venäjällä yläluokkaisen perheen tyttärenä, pakeni vallankumouksen alta Pariisiin ja koetti myöhemmin sopeutua elämään Neuvostoliitossa. Tämän kokoelman novellit kertovat hänen lapsuudestaan ja nuoruudestaan Venäjällä ja Keski-Euroopassa. Viimeisissä novelleissa kerrotaan myös elämästä maanpaossa ja Neuvostoliiton alkuajoista.

Piru ja muita kertomuksia ei ole viihdekirjallisuutta. Ajoittain teksti on raskassoutuista ja vaikeaselkoistakin. Novellit antavat kuitenkin mielenkiintoisen kuvan siitä muutoksesta, mikä Venäjällä tapahtui 1900-luvun alussa. Ajankuvana ja historian lisälehtinä nämä novellit ovat kuitenkin kiinnostavia. Ne ovat myös Tsvetajevan elämäkertakirjallisuutta, ja sellaisena rehellisen ja rosoisen oloista.

Kohtaan 35. entisen itäblokin maasta kertova kirja sijoitan István Örkényn Minuuttinovelleja-teoksen. Näitä olen lukenut jonkin sieltä, toisen täältä. Ehdottomasti kannatti lukea koko pumaska. Novellit ovat tosiaankin lyhyitä, monet minuutissa tai muutamssa luettavia. Ne ovat teräviä ja hauskoja ja asettavat naurunalaisiksi sodan ja elämän sodanjälkeisessä Unkarissa. Toisaalta ne suhtautuvat ihmisiin lämmöllä ja hyväksyen, eivät ilkeästi nauraen. Örkény joutui juutalaisena sodan aikana pakkotyöyksikköön ja sittemmin sotavangiksi. Siitä huolimatta (tai ehkä juuri siksi) novelleista välittyy positiivinen ja sinnikäs elämänasenne.

Sanovat, että iso osa vitseistä syntyy kielestä ja sen nerokkaasta vääntelystä. Pitäisi varmaan opiskella unkaria, että saisi tästä vielä viimeisetkin irti, mutta paljon sain jo nyt.

Onhan tämä hauskaa!

39. Kirja on maahanmuuttajan kirjoittama

Alkuvuodesta luin kirjoja ja kaikille löytyi jokin paikka haasteessa. Nyt menen kirjastoon mukanani muistilappu, johon olen listannut puuttuvat haastekohdat. Puutetta paikkaamaan lainasin Pajtim Statovcin Tiranan sydän -romaanin.

On kyllä sääli, jos Statovci saa paikkansa kotimaisen kirjallisuuden kaanonissa vain maahanmuuttajakirjailijana, koska romaani oli mielestäni loistava. Aiheena tosin oli maahanmuuttajuus; romaani kertoo nuorukaisesta, joka lähtee teini-ikäisenä kotimaastaan Albaniasta ja matkustaa sitten maasta toiseen omaa paikkaansa etsien.

Oman paikan etsiminen on yksi kirjan teemoista, mutta vielä suurempaan asemaan nousee identiteetin rakentaminen erilaisista palasista. Kirja herättää pohtimaan, kuinka paljon ja mitä osia voimme tietoisesti identiteettiimme valita. Kirjan päähenkilö asettuu eri sukupuoliin, jopa erilaisiin seksuaali-identiteetteihin tietoisesti. Hän valitsee itselleen kotimaan, menneisyyden, äidinkielen ja tulevaisuuden - kerta toisensa jälkeen.

Statovci kuljettaa tarinaa sujuvasti. Päähenkilön elämä rakentuu pala palalta. Lukija pääsee lähemmäs tarinan minäkertojaa kuin ihmiset, joita hän matkallaan kohtaa, ja tarina pitää loppuun asti otteessaan.

Luin tätä kirjaa rannalla hellepäivänä. Lukemiseni keskeytti ohikulkevan naisen kiljahdus. Hän selitti minulle auttavalla suomen kielellä, että Tirana on hänen kotikaupunkinsa ja siksi hän innostui nähdessään kirjani. Sitten hän kysyi, mistä romaani kertoo. Minäpä sitten avasin tätä tematiikkaa selkosuomella - mutta iloitsin siitä, kuinka kirjallisuus luo yhteyksiä ihmisten välillä mitä erikoisimmilla tavoilla.

Kesällä saa ahmia

Ihanaa, kun on loma, ja on aikaa lukea! Lukaisin hirmuisella vauhdilla Eve Hietamiehen Tarhapäivän ja Hammaskeijun, jotka jatkavat Yösyöttö-romaanista tuttujen Antti ja Paavo Pasasen tarinaa. Nämä ovat sujuvia, hauskoja ja varsin luettavia romaaneja lapsiperheen arjesta. Tarhapäivässä eletään päiväkoti-ikäisen maailmassa ja Hammaskeijussa mennään jo ekaluokalle. Näitä on ihan mukavaa lukea, vaikka omat muksut ovat jo teini-iässä. Voisin kuvitella, että nämä toimivat myös mukavana vertaistukena, jos omat lapset ovat samanikäisiä kuin kirjojen Paavo.

Olen yleensä hirveästi tykännyt Roope Lipastin kirjoista, joten lainasin Linnan juhlat kirjastosta aika kovin odotuksin. Se ei ehkä ollut parasta lukemaani Lipastia, mutta ihan hauska ja vähän surullinenkin tarina suomalaisen miehen noususta ja tuhosta - eli siinä mielessä oikein tyypillistä Lipastia. Eikä tämäkään huono ole, vaan naurattaa koko ajan enemmän; lopussa ollaan jo aivan absurdeissa tunnelmissa.

43. Suomalainen kirja, joka on käännetty jollekin toiselle kielelle

Tähän kohtaan sijoitan Tommi Kinnusen Neljäntienristeyksen. Se on syystäkin käännetty useille kielille.

Minähän rakastan sukujen tarinoita, ja Kinnunen kertoo yhden suvun tarinat sujuvasti. Hän ei turhia selittele, vaan näyttää, miten elää kolme peräkkäistä sukupolvea. Oikeastaan olisin halunnut kirjoittaa tämän kirjan itse, niin hyvä tämä on!

Minulla ei kuitenkaan ollut tarinaa kätilö Mariasta, joka elää jossakin selkosilla aviottoman lapsensa kanssa. (Selkoset tarkoittaa siis Koillismaata tai Kainuuta. Tarkemmin kirjassa ei eritellä kylää, mutta Kuusamosta olen joskus kuullut puhuttavan tämän kirjan yhteydessä.) Yhtään huonommaksi ei jää jo mainitun lapsen Lahjan tarina tai Lahjan miniän Kaarinan tarina. Äänen saa myös Lahjan aviomies Onni.

Tässä romaanissa kuvataan hienosti seutukuntaa ja sen uskonnollisuutta, jonkin verran myös kyläyhteisöä ja paljon sitä, minkälaista on elää syystä tai toisesta yhteisön ulkopuolella tai sen puristuksissa. Tarina kuljettaa lukijaa niin, että minä luin tämän päivässä enkä olisi malttanut kädestä laskea.

29. Kirjassa on lohikäärme

Koska olen lukenut fantasiaa tänä vuonna vain vähän, venytin vähän tätä haastekohtaa. Sijoitan siihen näet Anna Gavaldan Lohikäärmetatuointi ja muita pintanaarmuja -novellikokoelman. Kirjan lohikäärme on erään novellin päähenkilö Ludmilan takalistoon tatuoitu Mushu.

Gavaldan novellit ovat keveitä lukea ja hengästyttäviä ajatella. Niin myös tässä kirjassa. Novellien päähenkilöt ovat hyvin erilaisissa elämäntilanteissa, mutta heitä yhdistää se, että novelleissa heidän elämäänsä aukeaa uusi näkökulma.

Suosittelen rantalukemiseksi kuumina kesäpäivinä, junaan tai lentokoneeseen. Yksi novelli on nopeasti lukaistu ja sen jälkeen on mukava ottaa nokoset ja antaa ajatusten pyöriä päähenkilöiden ympärillä.

7. Kirjan tapahtumat sijoittuvat fiktiivisen maahan tai maailmaan

Yleensä luen aika paljon fantasiaa, mutta jostain syystä tämän haasteen aikana sitä on osunut aika vähän minun tielleni. Kirjastosta nappasin hätäpäissäni mukaan Leena Krohnin Älä lue tätä kirjaa -teoksen. Kirja on muutaman lyhyen jutun kokoelma, joka sopii niin lapsille kuin aikuisillekin.

Ajattelin, että Krohnin seikkailut sijoittuvat varmasti johonkin outoihin maailmoihin. Tässä kokoelmassa on aika monta tarinaa, jotka tapahtuvat ihan tavallisessa maailmassa, mutta joissakin kertomuksissa maailman rajat venyvät ja vääntyvät sellaiseen muotoon, että voin hyvällä omallatunnolla sijoittaa tämän kirjan tähän haastekohtaan.

Kirja on helppolukuinen ja tutustuttaa lukijan vaivattomasti Krohnin tyyliin. Tarinat antavat mukavasti ajateltavaa ja vääntävät ajatuksia uusille kaistoille.