Vaimoni ja muita henkilökohtaisia asioita

Elina Viinamäen Vaimoni ja muita henkilökohtaisia asioita on kiinnostava pieni kirja. Se koostuu muutamasta novellista, joista jokainen on väkevä ja ajatuksia herättävä kokonaisuus.

Novellien päähenkilöt ovat ihan tavallisissa tilanteissa, jotka muuttuvat heille absurdeiksi ja lukijalle koomisiksi. Tai ahdistaviksi. Novellit kuvaavat inhimillisiä heikkouksia ja arkisia päähänpinttymiä, jotka kasvavat niin suuriksi, että niistä on tarinan aiheeksi. 

Lukijan on helppo samaistua Loma-novellin äitiin, joka yrittää pitää sisällään riidanhalua, ja ymmärtää Puku-novellin leskeä, joka stressaa siitä, minkälainen puku miehellä on arkussa päällä. Viinamäki kuvaa henkilöiden ajatuskulkuja suoraviivaisesti, jopa lakonisesti. Arkiset, salatut, nolot ja kielletytkin tunteet läpivalaistaan ja näytetään lukijalle kaikessa rumuudessaan. Lukija saa kokea tunnistamisen hetkiä ja/tai ihmetystä - nauraakin voi, jos siltä tuntuu.

 

Lukuhaaste valmistuu

Vihdoin lukuhaasteeni valmistuu parilla täsmäsijoituksella.

Lucia Berlin: Siivoojan käsikirja ja muita kertomuksia

Tämä novellikokoelma pääsee kohtaan

• 30, kirja on julkaistu kirjoittajan kuoleman jälkeen.

Siivojan käsikirja on pitkään ollut lukulistallani, mutta se ei ole tullut sopivalla hetkellä kirjastossa vastaan. Nyt kuuntelin sen vartavasten tätä haastekohtaa varten. Tykkäsin kovasti Berlinin tavasta rakentaa tarinoita, välillä vaivihkaa, välillä vyöryttäen, usein lopettaen erikoiseen juonenkäänteeseen tai kertakaikkiseen antikliimaksiin, joka toimi erikoisena käänteenä. Novelleista oli hauska bongailla kirjallisia viittauksia!

Caroline French Benton: Pikkutytön keittokirja

Tämä kirja pääsee kohtaan 

• 44, kirjassa on reseptejä.

Pelkästä keittokirjasta ei kuitenkaan ole kyse, vaan resepteillä on pieni kehyskertomus, joka kulkee läpi kirjan. Erityisen kiinnostava kirja on ajankuvana - kovin on erilaisia reseptejä ollu 100 vuotta sitten kuin nykyään.

Novelleja itäblokin maista

Luin kesän aikana kaksikin novellikokoelmaa, jotka kertovat Itä-Euroopasta. Kohtaan 25. novellikokoelma sijoitan Marina Tsvetajevan Piru ja muita kertomuksia -kokoelman. Tsvetajeva aloitti kirjailijanuransa tsaarinaikaisella Venäjällä yläluokkaisen perheen tyttärenä, pakeni vallankumouksen alta Pariisiin ja koetti myöhemmin sopeutua elämään Neuvostoliitossa. Tämän kokoelman novellit kertovat hänen lapsuudestaan ja nuoruudestaan Venäjällä ja Keski-Euroopassa. Viimeisissä novelleissa kerrotaan myös elämästä maanpaossa ja Neuvostoliiton alkuajoista.

Piru ja muita kertomuksia ei ole viihdekirjallisuutta. Ajoittain teksti on raskassoutuista ja vaikeaselkoistakin. Novellit antavat kuitenkin mielenkiintoisen kuvan siitä muutoksesta, mikä Venäjällä tapahtui 1900-luvun alussa. Ajankuvana ja historian lisälehtinä nämä novellit ovat kuitenkin kiinnostavia. Ne ovat myös Tsvetajevan elämäkertakirjallisuutta, ja sellaisena rehellisen ja rosoisen oloista.

Kohtaan 35. entisen itäblokin maasta kertova kirja sijoitan István Örkényn Minuuttinovelleja-teoksen. Näitä olen lukenut jonkin sieltä, toisen täältä. Ehdottomasti kannatti lukea koko pumaska. Novellit ovat tosiaankin lyhyitä, monet minuutissa tai muutamssa luettavia. Ne ovat teräviä ja hauskoja ja asettavat naurunalaisiksi sodan ja elämän sodanjälkeisessä Unkarissa. Toisaalta ne suhtautuvat ihmisiin lämmöllä ja hyväksyen, eivät ilkeästi nauraen. Örkény joutui juutalaisena sodan aikana pakkotyöyksikköön ja sittemmin sotavangiksi. Siitä huolimatta (tai ehkä juuri siksi) novelleista välittyy positiivinen ja sinnikäs elämänasenne.

Sanovat, että iso osa vitseistä syntyy kielestä ja sen nerokkaasta vääntelystä. Pitäisi varmaan opiskella unkaria, että saisi tästä vielä viimeisetkin irti, mutta paljon sain jo nyt.

Onhan tämä hauskaa!

29. Kirjassa on lohikäärme

Koska olen lukenut fantasiaa tänä vuonna vain vähän, venytin vähän tätä haastekohtaa. Sijoitan siihen näet Anna Gavaldan Lohikäärmetatuointi ja muita pintanaarmuja -novellikokoelman. Kirjan lohikäärme on erään novellin päähenkilö Ludmilan takalistoon tatuoitu Mushu.

Gavaldan novellit ovat keveitä lukea ja hengästyttäviä ajatella. Niin myös tässä kirjassa. Novellien päähenkilöt ovat hyvin erilaisissa elämäntilanteissa, mutta heitä yhdistää se, että novelleissa heidän elämäänsä aukeaa uusi näkökulma.

Suosittelen rantalukemiseksi kuumina kesäpäivinä, junaan tai lentokoneeseen. Yksi novelli on nopeasti lukaistu ja sen jälkeen on mukava ottaa nokoset ja antaa ajatusten pyöriä päähenkilöiden ympärillä.

Novelleja

Yleensä välttelen novelleja. Haluan kunnon tarinan kaaren enkä yleensä tykkää avoimista lopuista, joihin novelleissa usein törmää. Kuitenkin lainasin kirjastosta George Saundersin Joulukuun kymmenes -novellikokoelman.

Nämä novellit ovat täynnä outoja dystopioita, ahdistavia tilanteita ja ahdingossa olevia päähenkilöitä. En väitä olevani amerikkalaisuuden asiantuntija, mutta monet novelleista tuntuivat minun mielestäni periamerikkalaisilta. Usein päähenkilö painii rahaongelmien kanssa, ja paine näyttää hyvältä muiden silmissä on suuri.

Ahdistavista aiheista huolimatta novellit ovat helppolukuisia. Saundersin teksti on kepeää, ja tapa rakentaa tarina on valoisa, jopa positiivinen. Monet näistä novelleista päättyvät lähes onnellisesti, ja se kaipaamani juonenkaari on selkeä.