Rodullistettua kirjallisuutta

En pidä yhtään sanasta rodullistettu. Ymmärrän kyllä, että asiat pitää tehdä näkyviksi, jotta ne voisivat tulla normaaleiksi, ja ehdottomasti kannatan sanojen haltuunottoa. Mutta rodullistettu-sanassa kaikuu siirtomaavaltahistoria ja kallonmittaaminen. Siinä mielessä ruskea tyttö -sanapari on oikein tervetullut!

Jos et yhtään tajunnut, mitä horisen, aloita lukemalla Koko Hubaran Ruskeat tytöt. Se on johdanto siihen, että Suomessakin on muita värejä kuin valkoista, ja siihen, miten ruskeuteen pitäisi suhtautua. Ruskeille tytöille tämä on varmasti myös oman oikeutuksen manifesti. Tarpeellista, kiinnostavaa ja yleissivistävää. Minä sijoitan tämän haastekohtaan 1, kirjan kannessa on ihmiskasvot. Jos et saa kirjaa käsiisi, aloita täältä: www.ruskeattytot.fi

Vähän samasta aiheesta, mutta huomattavasti heppoisemmin kirjoittaa Chimamanda Ngozi Adichie kirjasessa Rakas ystäväni tai 15 ehdotuksen feministinen manifesti. Kyseessä on pitkä kirje, jossa kirjailija kertoo ystävälleen, miten kasvattaa tyttärestään feministi. Nigeriassa kasvanut kirjailija liittää feminismiin myös ylpeyden omasta igbo-kulttuurista. Minä sijoitan tämän kirjan haastekohtaan 10, rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja. Kirja on myös mielenkiintoinen todistuskappale siitä, minkälaisiin asioihin feministi törmää Nigeriassa. Osa on samoja kuin Suomessa, osa hyvinkin erilaisia.

Haastekohtaan 9, alle 18-vuotiaan suosittelema kirja, pääsee Angie Thomasin Viha jonka kylvät. Se kertoo 16-vuotiaasta Starrista, joka asuu köyhällä mustien asuinalueella, mutta käy koulua valkoisten asuinalueella. Jo tästä ristiriidasta olisi riittänyt romaanin aiheeksi, mutta Starr joutuu näkemään lähietäisyydeltä, kuinka poliisi ampuu hänen ystävänsä. Jos on yhtään katsonut uutisia viime vuosina, tietää kyllä, minkälaiseen mediamylly tällaisten tilanteiden ympärille muodostuu, ja romaani kertookin siitä, kuinka Starr painiskelee halun puhua ja tarpeen piiloutua välillä. Vaikka tämä on nuortenkirja, pystyy aikuinenkin nauttimaan lukemisesta. Tarinan herättämät ajatuskulut ovat varmasti yhtä tärkeitä nuorille ja aikuisille.

Lisää erilaisia nuoria

Marraskuussa luin myös Mats Stranbergin ja Sara B. Elfgrenin Engelfors-trilogiaa. Luin ensimmäisen osan Piiri (Cirkeln) suomeksi ja toisen osan Tuli ruotsiksi (Eld). Kolmas osa Avain ilmestyy vasta ensi vuonna suomeksi, mutta Nyckeln on jo luettavissa.

Engelfors on ruotsalainen pikkukaupunki, jossa ei tapahdu mitään ja josta kaikki muuttavat heti lukion jälkeen pois. Trilogian ensimmäinen osa alkaa, kun lukion ekaluokkalainen Elias tekee itsemurhan koulun vessassa. Tosin Eliaksen paras ystävä Linnea ei usko, että Elias olisi voinut tehdä itsemurhan. Linnean epäilykset paljastuvat todeksi, kun eräänä syksyisenä täysikuisena yönä jokin tuntematon voima vetää kuusi tyttöä, Linnean mukaanlukien, vanhalle tanssipaikalle. Selviää, että nämä tytöt, samoin kuin Elias oli ollut, ovat valittuja, voimakkaita noitia.

Valittujen tehtävä on estää maailmanloppu, joka seuraa, jos demonit pääsevät omasta valtakunnastaan ihmisten maailmaan. Demonit pyrkivät tuhoamaan valitut ja käyttävät tässä tehtävässä ihmisiä, jotka ovat saaneet valtaansa. Nyt valittujen pitäisi selvittää, kuka tappoi Eliaksen ja kenen intresseissä on tappaa heidät kaikki. Kirjasarjan myöhemmissä osissa demonien valta kasvaa ja valittujen taistelu demoneita vastaan vaikeutuu.

Engelfors-trilogia on ehtaa fantasiaa nuortenkirjatwistillä. Valituilla on ongelmia vanhempien, ystävien ja poikakavereiden kanssa. Itse asiassa valitut edustavat kukin erilaisia nuortenkirjojen arkkityyppejä: porukkaan kuuluu masentunut nuori, auktoriteetteja vihaava erilainen nuori, usein juhliva poikien suosikkityttö, nörtti, tavallinen tyttö, lihava kiusattu ja koko koulua otteessaan pitävä kiusaaja. Mielestäni tästä syntyy kirjoihin voimakas imu. Yhtäkkiä näiden nuorten, jotka eivät siedä toisiaan, pitää tulla toimeen toistensa kanssa ja olla yhdessä rintamassa demoneja vastaan. Kirjasarjan aikana tytöt oppivat paljon sekä toisistaan että itsestään.

Nuortenkirjoihin kuuluu usein erilaisuuden tunne: jokainen nuori tuntee itsensä usein ulkopuoliseksi ja erilaiseksi. Tässäkin kirjasarjassa kaikki päähenkilöt tuntevat, etteivät ihan kuulu joukkoon. Trilogian aikana jokainen heistä kuitenkin löytää paikkansa. Tällaistahan nuoruus oikeastikin on: vahva fiilis siitä, että minä en ole ihan sellainen kuin pitäisi, ystäviin nojautumista tiukoissa paikoissa, joissa tuntuu, että kovinkaan moneen ei voi luottaa ja taistelua sisäisiä demoneja vastaan. Engelfors-trilogiassa näitä asioita käsitellään jännittävän juonen kautta, mistä syntyy melko vastustamaton paketti.

Eriskummallisia juttuja

Marraskuun lukuhaaste on ohi, ja täytyy myöntää, että marraskuussa tuli luettua paljon enemmän kuin esimerkiksi lokakuussa. Jotkin tavoitteet jäivät saavuttamatta: Donna Tarttin Tikli on kulkenut nyt kaksi viikkoa laukussa, mutta en ole vielä päässyt alkua pidemmälle. Toisaalta luin paljon sellaista, jota en ollut suunnitellut lukevani.

Ransom Riggsin Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille oli mielenkiintoinen makupala, jonka luokittelisin lähinnä nuortenkirjaksi. 15-vuotiaan Jacobin isoisä on kertonut aina mielikuvituksellisia seikkailuja nuoruudestaan. Lapsena Jacob uskoi isoisän juttuihin mutta 15-vuotiaana tietää, että isoisä toisen maailmansodan aikana ensin pakeni natseja ja sitten taisteli heitä vastaan. Ei siis ole mikään ihme, että suurin osa sukulaisista pitää isoisää hieman höperönä. Kun isoisä sitten väkivaltaisesti kuolee, muuttuvat isoisän tarinat tosiksi. Saadakseen tietää enemmän isoisästä Jacob lähtee Walesiin syrjäiselle saarelle, jolla isoisä on asunut nuorena. Saarella Jacob tutustuu isoisän menneisyyteen ja huomaa olevansa keskellä hyvän ja pahan taistelua.

Romaani käsittelee perinteisiä nuortenkirjojen teemoja. Miten hyväksymme erilaisuuden itsessämme ja muissa? Miten opin tuntemaan itseni paremmin ja löydän oman paikkani maailmassa? Hirveän syvälle näissä teeemoissa kirja ei pääse, mutta siinä riittää vauhtia ja juonenkäänteitä, jotka pitävät lukijan koukussa. Kirja saa lisäviehätystä siitä, että sen kuvituksena on vanhoja valokuvia. Valokuvat ovat vanhoja trikkikuvia: ilmassa leijuvia vauvoja ja kiviä nostavia voimalapsia. Kirjan kysymys kuitenkin on, mistä me tiedämme, ovatko kuvat muokattuja. Ehkäpä maailmassa onkin oikeasti friikkejä, tai kauniimmin sanottuna eriskummallisia lapsia, joilla on ihan oma tehtävänsä täällä.