Näytetään tekstit, joissa on tunniste huumori. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste huumori. Näytä kaikki tekstit

maanantai 17. tammikuuta 2022

Joululahjakirjoja

Kuten yleensäkin, ostin taas joululahjoiksi ison kasan kirjoja, luin ne itse ja paketoin sitten saajille. Tämä on lyhyt katsaus siihen, minkälaisia kirjoja minä valitsin lahjaksi ja kenelle annoin mitäkin.

Satu Vasantolan Kaikki kadonneet on romaani Annusta, jonka äiti on kuollut, isä joutunut vankilaan ja pikkusisko Maaru kadonnut. Aikuisena Annu työskentelee naistentautien lääkärinä, kohtaa monenlaisia asiakkaita ja työstää omaa menneisyyttään. Tämän romaanin muoto ja kerronta ovat hyvällä tavalla perinteisiä. Aikatasoja toki on monia, mutta näkökulma on aina Annun. Lopussa lapsuudessa syntyneet solmut aukeavat, eli romaani palkitsee lukijansa. Tämä sopii lahjaksi äidille tai tädille. (Niin hyvin ennustin äidin kirjamaun, että hän olikin tämän jo aikaisemmin lukenut.)

Jenni Kokanderin Sukupuuttoon kuolleiden planeetta onkin sitten hyvin erilainen romaani. Minulta kesti hävyttömän pitkään ennen kuin tajusin, että kyseessä on romaani - luulin sitä ensin novellikokoelmaksi. Useammasta osasta koostuvassa romaanissa eri osilla on omat kertojansa ja näkökulmansa. Pikkuhiljaa tarinan osaset pusertuvat lähemmäksi toisiaan ja kokonaisuudesta tulee toimiva, sellainen, että jokaista osasta tarvitaan. Romaanin kantava teema on perheenjäsenten välinen riippuvuus, ja siihen löytyy ilahduttavan monta erilaista katselukulmaa. Tämän annoin ystävälle, joka tykkää yllättyä positiivisesti lukiessaan.

Iikka Kiven Menisit ennemmin terapiaan on self help -opas, joka pilkkaa self helpia ja maailmaa, jossa self helpistä on tullut normaali käytäntö. Kiven tyyli vuoroin naurattaa, vuoroin ärsyttää. Sopii lahjaksi veljelle tai langolle, joka nauttii älyllisestä huumorista ja ajoittaisista puujalkavitseistä.

Virve Fredmanin Täydellinen iho. Opas korealaiseen ihonhoitoon on juuri sitä, mitä nimi tai varsinkin alaotsake lupaa. Kirja käy läpi korealaisen ihonhoidon kaikki eri vaiheet ja korealaisten yleisimmin käyttämät tuotteet sekä listaa yrityksiä ja kauppoja. Luin mielenkiinnolla, otin omaan ihonhoitorutiiniini kokeiluun muutaman jutun ja paketoin tämän kangasmaskin kanssa ystävälle, joka voisi hyötyä omasta ajasta ja hemmottelusta.

Paula Heinosen Hyvinvointia vaihdevuosiin. Terveyttä ja energiaa oikealla ravinnolla oli otsikoissa viime syksynä. Koska itse kärsin ajoittain kuumista aalloista ja usein huonoista yöunista, luin tämän ahmien. Mutta plääh. En voi itse käyttää hormonikorvaushoitoja, joten olen jo aiemmin etsinyt apua muualta, ja tämä kirja ei oikeastaan antanut minulle juurikaan uutta tietoa. Olen ihan empiirisesti tutkinut, että liiallinen sokerin, rasvan ja vehnän käyttö pilaavat yöunet - aivan saman tien. Samaten olen havainnoinut liikunnan positiivisen vaikutuksen omaan hyviinvointiin. Jos haluaa viedä oman ruokavalionsa aivan äärimmäisyyksiin, tästä kirjasta saa siihen hyviä ohjeita, siis ihan reseptejäkin. Varoituksen sana: jos kaikki koululääketieteen ulkopuolelle jäävä puoskarointi saa sinut ottamaan askeleen taaksepäin, tämä ei ehkä ole kirjasi. Heinonen sanoo edustavansa funktionaalista lääketiedettä, mikä ei kyllä ole varsinaisesti lääketiedettä, vaan tässä tapauksessa nimenomaan ravinnon ja hyvinvoinnin välistä yhteyttä. Itse ärsyynnyin vain silloin tällöin, mutta yhtään epäileväisempi yksilö saattaa kyllästyä nopeammin. Sopii hyvän ystävän tai siskon pakettiin.

lauantai 12. joulukuuta 2020

Välipalaksi viihdettä

Olen kovasti tykännyt  Holly Bournen YA-kirjoista. Kirjaston hyllystä bongasin hänen aikuisille suunnatun viihderomaaninsa Katsokaa miten onnellinen olen. Odotukset olivat korkealla, kun lähdin tätä lukemaan.

Romaani kertoo Torista, joka on kirjoittanut 25-vuotiaana omaan elämäänsä perustuvan menestyskirjan siitä, kuinka muiden vaatimuksille pitää haistattaa paskat ja alkaa elää omannäköistä elämää. Vähän päälle kolmikymppisenä Tori on jumissa huonossa parisuhteessa eikä saa kirjoitettua toista kirjaa.

Romaanin pääsisältönä on pureutua siihen, kuinka Tori puhuu yhtä ja tekee koko ajan itse ihan päinvastaista - laskee kaloreita, kalastelee sometykkäyksiä ja valehtelee niin itselleen kuin muillekin olevansa onnellinen latteassa parisuhteessa. Ihan hyviä pointteja, erittäin viihdyttävää huumoria ja vähän feminististä asennettakin miellyttävästi soljuvassa tarinassa.

Mutta silti, ei jatkoon. YA-kirjoissa tämä tyyli toimii, ja niissä myös feministinen julistus on raikkaampaa. Aikuinen tarvitsee enemmän kuin omastakin arjesta tutut toimintatavat, tuhansissa viihdekirjoissa läpikäydyt ratkaisut ja huumorin, jossa pääasia on sana vittu kaikissa mahdollisissa muodoissaan. 



torstai 26. marraskuuta 2020

Aviotärähdys

Roope Lipasti on kyllä yksi mun ikisuosikeista. Tykkään hänen huumoristaan, joka paljastaa arjen ja perhe-elämän huvittavat yksityiskohdat.

Lipastin Aviotärähdys on hyvä kirja, mutta se ei ole samalla tavalla hauska kuin useimmat Lipastin romaanit. Ilman huumoria se oli traaginen. Huumorin kanssakin se on surullinen, mutta enemmän oivaltava ja välillä tragikoominen.

Aviotärähdys kertoo nelikymppisestä Jussista ja hänen avioliitostaan, joka ei ole onnellinen. Romaanin aikana Jussi herää ymmärtämään, että se on oikeastaan hyvin onneton, koska Riikka käyttää sekä henkistä että fyysistä väkivaltaa häntä kohtaan. 

Parisuhteen lisäksi Jussin elämään kuuluvat työyhteisö kaatopaikalla ja Riikan sisko Hanna Veera-tyttärineen. Jussi ja hänen sielunelämänsä ovat tämän romaanin keskiössä, mutta muut henkilöt kehystävät hyvin Jussin ratkaisuja. Sivujuonena romaanissa kulkee mysteeri kaatopaikalta löytyvistä ruumiista.

Vaikka Lipasti ei kuljeta tarinaa erityisen syvissä vesissä, on se kuitenkin ajatuksia herättävä. Lukija joutuu seuraamaan Jussin valintoja ihan loppuun saakka, ja minun mielestäni loppuratkaisu oli palkitseva. 



sunnuntai 2. elokuuta 2020

1800-luvun lopun huumoria

Löysin kotoa kirjahyllystä Falstaff Fakirin klassikkoteoksen En var sin egen professor. Kyseessä on kokoelma ruotsalaista yliopistohuumoria 1800-luvun loppupuolelta. Salanimen takana piileksii kirjailija ja toimittaja Axel Wallengren, joka nykypäivänä muistetaan lähinnä Falstaff Fakirina kirjoitetuista teksteistä.

Hieman vanhahtavasta ruotsista huolimatta nämä jutut osuvat yhäkin maaliinsa. Ainakin jos on opiskellut runsain mitoin kirjallisuutta ja teologiaa, kuten allekirjoittanut. Tässä kirjasessa annetaan esimerkiksi kattavat kuvaukset eri tieteenaloista ja toimintaohjeet erilaisia käytännön tilanteita (ukkonen, seuraelämä, lainvalvojan kohtaaminen jne.) varten. Itse naureskelin ääneen loistaville kirjaparodioille, erityisesti De tre marodörerna -tarinalle, jossa seikkailivat toisilleen lojaalit Pathos, Oporto ja Paradis. 

Jos tämän kirjan jostakin käsiinsä saa ja ruotsi sujuu, kannattaa ehdottomasti lukaista!


perjantai 10. heinäkuuta 2020

34, kirjan nimessä on luontoon liittyvä sana

Tämä haastekohta osoittautui yllättävän vaikeaksi. Ensin sijoittelin siihen sopivia kirjoja "vaikeampiin" haastekohtiin ja sitten en lukenutkaan pitkään aikaan mitään, minkä nimessä olisi ollut edes etäisesti mitään luontoon liittyvää.

Roope Lipastin Jälkikasvukaudessa on! Sitä paitsi rakastan tuollaisia ketjutettuja yhdyssanoja (paskapuheohjelma, itseluottamusmies)!

Roope Lipasti on aina ollut yksi suosikkikirjailijoistani, koska hän on järjettömän hauska. Jälkikasvukausi oli erityisen hauska ja osuva, koska se kertoo teini-ikäisistä ja sellaisten vanhempana olemisesta. Tarina ei ole ihmeellinen, mutta sen ei tarvitsekaan olla, koska kirjan pääjuttuja ovat osuvat havainnot ja humoristinen ilmaisu.


torstai 5. maaliskuuta 2020

Munametsällä

Kirjamessuilla kuvasin kameran muistiin kirjoja, joita voisi olla kiva lukea. Olga Kokon Munametsä oli yksi niistä. Alkuvuodesta löysin kirjan kuvan kamerasta ja laitoin kirjan varaukseen. Samalla huomasin, että tämä olikin yksi tämän talven kohukirjoista, jonka kaikki haluavat lukea.

Koska siinä on seksiä. Paljon seksiä. Romaanin päähenkilö Linnea on töissä mainostoimistossa ja purkaa stressiä juomalla, naimalla ja runkkaamalla. Ei ehkä ihan hirveän omalaatuista vuonna 2020, mutta ainakin tässä nimenomaisessa romaanissa oikein hauskaa. Linnea myös bloggaa ja vloggaa, ja tarinankerronnan lomassa vuorottelevat bloggaukset ja vloggaukset, joissa Linnea antaa setämiesten ja kukkahattutätien kuulla kunniansa.

Minusta kerronnallinen ratkaisu toimi, tarina eteni vauhdilla ja sattumukset olivat hauskoja. Jonkinlainen kasvukertomuskin tästä tuli, mutta se ei ollut päälleliimatun opettavainen, vaan syntyi luontevasti. Netistä tosin luin, että monen mielestä kirja oli pinnallinen ja vloggaukset ärsyttäviä ja irrallisia.


Sijoitan tämän lukuhaasteen kohtaan 2, iloinen kirja. Ehkä iloinen ja hauska eivät ole aivan synonyymeja, mutta en keksi parempaakaan paikkaa.

maanantai 14. lokakuuta 2019

Pieniä herkkuja ahmittavaksi tai maisteltavaksi

Tykkään kolumneista. Siitä, että lyhyeen tekstiin saadaan paljon asiaa ja jokin tärkeä ajatus. Siksipä tykkäsin myös Katja Kallion Elokuvamuistista ja Anna-Leena Härkösen Takana puhumisen taidosta. En tiedä, onko niitä alunperin kirjoitettu kolumneiksi vai tällaisiksi lyhytesseekokoelmiksi, mutta mielestäni ne muistuttavat kolumneja.

Elokuvamuisti käsittelee elokuvia, niiden katsomista, lempileffoja, erilaisia elokuvakokemuksia. On mielenkiintoista lukea, miten joku toinen elokuvat kokee - ja usein se on myös varsin samaistuttavaa! Usein tekstit ovat myös hauskoja, mutta niissä on myös syvällistä pohdintaa, joka tekee lukemisesta kiinnostavaa.

Takana puhumisen taidossa puhutaan paljon ihmisten välisistä suhteista ja annetaan neuvoja niihin. Sävy on humoristinen, usein ironinen, sarkastinenkin. Tätä kirjaa lukiessa saa varautua nauramaan. Siltikin neuvot voivat kaikessa humoristisuudessaan olla viisaita ja kuulemisen arvoisia.


perjantai 12. heinäkuuta 2019

50 Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja

Kirjastossa on hylly, jonka päällä lukee "henkilökunta suosittelee". Poimin siitä usein mukaani kirjoja, tällä kertaa Jerome K. Jeromen Kolme miestä veneessä.

Kyseessä on englanninkielisen kirjallisuuden klassikko, joka on julkaistu 1889. Romaanissa minäkertoja J. kertoo muutaman päivän mittaisesta veneretkestä, jonka hän tekee kahden ystävänsä kanssa Thamesilla.

En ymmärrä, miten tämä kirja on saattanut mennä minulta aiemmin ohi. Onneksi ei mennyt tällä kertaa. Tämä on aivan hulvaton kirja: kolme bertiewoostermaista hulttiota ja verenhimoinen koira säätävät ja sekoilevat kuin missä tahansa hyvässä brittikomediassa. Välillä J. intoutuu luontokuvauksiin tai filosofisiin pohdintoihin, joita on myös ihan kiinnostavaa lukea - mutta joiden takia hänen huomionsa herpaantuu ja tarina muutuu taas nopeasti naurattavaksi.


keskiviikko 10. heinäkuuta 2019

23 Kirjan nimessä on jokin maa

Tähän haastekohtaan luin Roman Schatzin Voi, maamme Suomi -pakinakokoelman. Tai mitä ne nyt sitten ovatkaan, kolumneja varmaan alunperin, tai humoristisia esseitä, joita ainakin muutama vuosikymmen sitten olisi kutsuttu pakinoiksi.

Schatz kirjoittaa suomalaisista ja suomalaisesta kulttuurista hauskasti, välillä sivallukset ovat varsin teräviä ja teksteissä on mukana paljon lämpöä ja ymmärrystä. Sanamuodoista päätellen Schatz lukee itsensäkin mukaan "meihin suomalaisiin" - ja onhan hän yksi meistä, kun osaa suomen kielellä kirjoittaa tällaista tekstiä!

Minä olen aina tykännyt teksteistä, joissa suomalaisuutta tarkastellaan ulkopuolelta. Viime vuosina niitä on julkaistu yhä kiivaampaan tahtiin, mikä lienee merkki siitä, että Suomi avautuu muulle maailmalle, joka sitten kirjoittaa näkemistään kummallisuuksista. Tämän Schatzin kirjan voi viedä ulkomaillekin tuliaisena, koska samassa paketissa on sekä suomen- että englanninkielinen versio.

sunnuntai 26. elokuuta 2018

2. Kotimainen runokirja

Menin kirjastossa runo-osastolle mielessäni tarkemmin määrittelemätön ajatus etsiä käsiini jokin tuore nuoren runoilijan teos. Siinä hyllyn edessä en vain muistanut yhdenkään tämän hetken tulokkaan nimeä.

Päädyin Antti Holman Kauheimmat joululaulut -kokoelmaan. Suhteeni kotimaiseen lyriikkaan ei muuttunut, mutta sain hyvät naurut.


lauantai 7. lokakuuta 2017

Lainaa vain

Luin kesällä myös Renate Dorresteinin romaanin Lainaa vain. Olen aiemmin lukenut Dorresteinin Pojallani on seksielämä ja minä luen äidilleni Punahilkkaa. Bloggauksen mukaan olin silloin vähän pettynyt, mutta mielikuvissani Dorrestein oli hyvä, ja siksi odotin Lainaa vain -romaaniltakin aika paljon. Tällä kertaa en pettynyt.

Romaani kertoo viisikymppisestä Nettiestä, joka kasvattaa kehitysvammaista tyttärenpoikaansa Igoria. Molempien elämä kääntyy kirjan aikana päälaelleen kerran jos toisenkin, pahimmin silloin, kun Igor tapaa Lisan, joka päättää hetken mielijohteesta siepata mukaansa vauvan. Nettie luulee, että vauva on Igorin ja Lisan yhteinen ja toivottaa niin Lisan kuin vauvankin tervetulleeksi perheeseen.

Tämä on hauska romaani. Välillä hauskuus on myötähäpeää tulvivaa tragikomediaa, koska romaani näyttää ihmiset heikoimmillaan. Usein se on lähes absurdia tilannekomediaa, jolle ei voi olla nauramatta ääneen. Ja koko ajan se on lämpimän humoristista tarinointia, koska romaani on elämänmyönteinen ja läpeensä hyväntahtoisesti sankareihinsa suhtautuva.

Jos olisin 12-vuotias, sanoisin varmaan "viis kautta viis, jatkoon". Jos tekisin töitä kehitysvammaisten kanssa, lukisin tämän. Ai niin, minähän teen. Mutta sitä suuremmalla syyllä voin suositella muillekin. Tämä on sellainen kirja, joka auttaa ymmärtämään erilaisuutta.

tiistai 4. heinäkuuta 2017

Holman huumori häikäisee

Parasta (kts. edellinen bloggaus) onkin Antti Holma. Olin ihan mehuissani jo Kauheimmista runoista. Kevään kirja-aleista ostin mukaani Holman romaanin Järjestäjä.

Se kertoo Tarmosta, joka on vähän hukassa. Tarmo työskentelee kirjastovirkailijana ja kokee jäävänsä altavastaajaksi työpaikan naisten yhteisössä. Tätä tunnetta hän käsittelee alistumalla seksissä netistä löytämilleen tuntemattomille sadistimiehille. Kaappihomous on osa Tarmon elämänongelmaa, ja muita osia ovat ainakin yksinäisyys, äidittömyys ja etäinen suhde isään. Tarmon elämä ottaa uuden suunnan, kun hän ihastuu nuoreen miesnäyttelijään, sanoutuu irti työstään ja intoutuu hankkimaan uuden työpaikan teatterissa. Siitä alkaa tarinan vyörytys; Tarmon elämässä alkaa tapahtua.

Holma rakentaa taitavasti mitä kummallisimpia tilanteita - ja osaa kirjoittaa ne myös auki, niin että lukija voi huokaista helpotuksesta. Pienillä siirroilla rakennettu tapahtumailotulitus on yksi syy, miksi tätä kirjaa on suuri ilo lukea. Toinen ja merkittävämpi syy on se, että vaikka Holma alleviivaakin Tarmon ulkopuolisuutta, kaikki kirjan henkilöt näyttäytyvät omassa elämässään vähän ulkopuolisina. Minä ainakin luin tästä tärkeimpänä sen viestin, että jokainen ihminen on lopulta yksin, ja muista näemme vain ulkokuoren.

Taitavuudesta ja syvällisyydestä huolimatta tämä on ihan törkeän hauska romaani. Nauroin monta kertaa ääneen. Tänä kesänä olen nauranut myös Holman Radio Sodoma -podcasteille. Tämä kanava on minun suosikkini! Huumorissa yhdistyy korkeakulttuurisella tietämyksellä kikkailu ja härskit vitsit. Toimii!

sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Brittikomediaa

Koulukirjastoomme oli hankittu useita kappaleita Mark Haddonin romaania Yöllisen koiran merkillinen tapaus. Vielä kertaakaan ei ole ollut sellaista opiskelijaryhmää, että olisin laittanut kaikki lukemaan saman kirjan, mutta jos jonain päivänä tulee se mahdollisuus, tämän voisin luettaa.

Kirja kertoo 15-vuotiaasta Christopherista, joka päättää selvittää, kuka on tappanut naapurin koiran. Romaani on itse asiassa dekkari, jota Christopher tapauksesta kirjoittaa. Naapurin koiran lisäksi tulee käsiteltyä äidin kuolema, suhde isään, vanhempien parisuhde, oma lapsuus ja varsinkin se, kuinka vaikeaa Christopherin on nähdä maailma samalla tavalla kuin muut.

Romaani on hieno kuvaus autismin kirjosta. Haddon on itse kirjoittanut blogissaan, että hän ei kirjassaan pyri ensisijaisesti kuvaamaan Aspergerin syndroomaa, vaan sitä, millaista on, kun tuntuu, että on vähän ulkopuolinen ja kun maailma näyttäytyy ihan erilaisena kuin muille ihmisille. Siinä kirja onnistuukin mainiosti. Minulle tulee tästä itse asiassa mieleen John Greenin kirjat, joissa myös on useimmiten hieman ulkopuolinen minäkertoja, joka pohdiskelee maailmaa pikkuisen eri vinkkelistä kuin muut ikätoverit. Tai no, toisaaltahan se on tunne, joka kaikilla teini-ikäisillä on. Haddon ja Greenkin onnistuvat kuitenkin muovaamaan päähenkilöitä, joissa on jotakin perustavasti erilaista.

Yöllisen koiran merkillinen tapaus on hauska, vakava ja ajatuksia herättävä samaan aikaan. Samanlainen on myös Haddonin romaani Harmin paikka. Se kertoo perheestä, jonka kaikki jäsenet joutuvat kriisiin samaan aikaan. Isä epäilee sairastuneensa ihosyöpään ja alkaa pelätä kuolemaa. Äiti on löytänyt uuden rakastajan, mutta ei pysty päättämään, kumman miehistään valitsee. Tytär suunnittelee häitä, vaikka ei olekaan ihan varma, onko valitsemassa oikeaa miestä. Tästä äiti ja isäkin ovat sitä mieltä, että ei todellakaan ole. Poika ei haluaisi tuoda poikaystäväänsä häihin, mistä poikaystävä suivaantuu ja jättää pojan potemaan sitoutumiskammoaan yksin.

Romaani on kuin brittiläinen sitcom. Asiat lähtevät liikkeelle pieninä ja huvittavina, mutta eteenpäin rullatessaan muuttuvat suuriksi ja tragikoomisiksi. Huumorin kautta tulee käsiteltyä montaa isoa teemaa, kuten vanhenemista, sitä mikä on hyvä perusta parisuhteelle ja minkälaisia suhteita perheenjäsenten välille muodostuu.

Harmin paikka on silläkin tavalla hyvä kirja, että siinä on onnellinen loppu. Minä pidän siitä, että tarinan henkilöt pääsevät perille, tullaan suvantoon, piste pannaan paikalleen.

perjantai 1. heinäkuuta 2016

Huumoria kesälukemisiksi

Harhauduin taas ostamaan kesäpokkareita Suomalaisesta. Kyllähän sitä kerran kesässä voi vähän rahaa omaan harrastukseensa laittaa!

Juhannusmatkalle poimin mukaan hauskimmat. Ensin lukaisin Anna Perhon Pientä säätöä. Törkeän hauskoja muistoja kirjoittajan oman elämän varrelta ja nauruhermoon osuvia huomioita elämästä yleisesti kivasti yhteen sopivana pakettina. Juontajana Perho on minulle aika neutraali ja suuria tunteita herättämätön hahmo, mutta hyvin se kirjoittaa! Tjeu.

Minä ainakin nauroin tikahtueksani esimerkiksi Perhon listatessa erilaisia syitä olla kateellinen hoikemmille naisille, esimerkiksi: "Laihat voivat tehdä joogaliikkeitä tukehtumatta omaan vatsaansa." Kyllä tunnistin tunteen!

Jos tunteista tai ihastuksista puhutaan, niin sellainen tapahtui ensimmäisellä äitiyslomalla, kun luin Kotivinkistä Roope Lipastin kolumneja. Ainakin osittain niihin pohjautuu Halkaisukirvesmies: elämä ja vähäisimmät teot. Teos pohjautuu pitkälti kirjailijan omiin kokemuksiin maalla asuvan suurperheen isänä, jonka pääelämäntehtävä tuntuu olevan talon ja tilan ylläpito. Ihan riittävästi kosketuspintaa Suomen toiseksi suurimmassa kaupungissa omakotitalossa asuvalle suurperheen äidille - vaikka Lipastin huumori vetosi kyllä jo silloinkin, kun hoidin yhtä vauvaa kerrostalossa.

Tätä kohtaa en tainnut lukea miehelle ääneen, vaikka monta luin, ja tämäkin olisi ollut opettavaista:

"--- kaupassa käymisestä ei tule naisten kanssa yhtään mitään: jos pitää ostaa juustoa ja leipää, voi olla varma, että löytää itsensä Prisman lastenhaalariosastolta.
Mitä se sellainen on, häh?
Kannattaisi ottaa mallia miehistä. Jos pitää ostaa juustoa ja leipää, ostetaan juustoa ja leipää. Jos makkaraa, ostetaan makkaraa. Jos mennään kaupungille ostamaan housut, ostetaan ensimmäiset ja palataan kotiin.
Tästä syystä miehillä on kaapissa juustoa, leipää, makkaraa ja housut, kun taas naisilla on erilaisia kynttilöitä, koriste-esineitä, teippiä, kumilankaa, lääkkeitä, hätälahjoja tuliaisiksi, servettejä, pattereita, lamppuja, suklaata sekä monenmoista muuta, mistä voi hyvinkin joskus olla jotain hyötyä.
Mutta, ja haluan korostaa tätä, miehillä on juustoa, leipää, makkaraa ja housut."

Nämä humoristiset välipalat riittivät hetkeksi, mutta muille juhannuksen matkakirjoille uhraan ihan omat bloggauksensa. Joskus.

[Edit 2.7.2016: Lisäsin havainnollistavat lainaukset.]

torstai 18. helmikuuta 2016

Taas muistin ikäni väärin

Olen taas lukenut nuortenkirjoja. Olen myös huomannut, että se tietää lisää lukijoita blogille. Oletan, että saan kiittää ainakin joitakin äidinkielen opettajia, jotka laittavat oppilaat hakemaan tietoa kirjablogeista. Toivottavasti löydätte edes oikeasti kiinnostavia lukuvinkkejä - koska minun blogistani ei löydy yleensä erityisen tarkkoja juonikuvauksia tms.

Olen herännyt todella myöhään Percy Jackson -villitykseen. Serkkuni luki niitä kyllä jo yli kymmenen vuotta sitten, mutta tuolloin panin vain nimen merkille. Nyt omat lapset ovat lukeneet niitä viime kesästä alkaen. Sunnuntaina minulla ei ollut mitään (kivaa, rentoa ja viihdyttävää) lukemista, joten kävin ryöstämässä yhdestä esiteininhuoneesta ykkösosan Salamavaras. Luin kaksi ensimmäistä osaa kahdessa päivässä, ja nyt ymmärrän, miksi nuoriso on näistä niin intona.

Percy on 12-vuotias häirikkönuori, joka saa tietää olevansa merenjumala Poseidonin äpäräperillinen. Koska antiikin jumalat ovat totta kai vieläkin elossa ja muuttaneet Amerikkaan siinä vaiheessa, kun läntisen maailman keskipiste on siirtynyt sinne. Teini-ikäinen Percy seikkailee puolijumalien, satyyrien, kyklooppien, titaanien jne. maailmassa ja hänen seikkailunsa muistuttavat huomattavan paljon antiikin puolijumalien seikkailuja. Paitsi että ne tapahtuvat hyvin selvästi nykyajassa ja on kirjoitettu tavalla, joka vetoaa nykynuoreen (tai sellaisten keski-ikäiseen äitiin). Kahden kirjan jälkeen imu on vielä kova, ja ajattelin kyllä katsoa muutaman kirjan eteenpäinkin, toivoen tietysti, ettei meno muutu laimeammaksi missään vaiheessa.

Percyjä ennen luin kanadalaisen Susin Nielsenin kirjan, jonka nimi on ruotsiksi Du är ett geni. Bonustyttäreni suositteli sitä minulle, joten pitihän minun tsekata, mikä siinä oli hänen mielestään niin kiinnostavaa. Romaani kertoo 13-vuotiaasta nörtistä Stewartista (jonka äiti on kuollut, ja jonka isä päättää muuttaa yhteen työkaverinsa kanssa) ja (tämän työkaverin) 14-vuotiaasta pissistyttärestä Ashleysta (jonka vanhemmat erosivat muuten sen takia, että Ashleyn isä uskalsi vihdoin tunnustaa olevansa homoseksuaali). Humoristinen nuortenkirja kertoo uusperheistä ja niiden ongelmista melko raikkaasti. Vaikka juonikuvio kuulostaakin aika kliseiseltä, onnistuu Nielsen tekemään hahmoista moniulotteisia ja luotsaamaan heidät uusperhehelvetistä jonkinlaiseen yhteisymmärrykseen ilman, että lukija joutuu kiristelemään hampaitaan.

torstai 4. helmikuuta 2016

Parhaita runoja ikinä

Runo pakkaselle

Kasvoilla kuoleman käy hymy haljennut hallan:
hangessa mierollekin voi tie olla suora.
Polveni painuvat voimasta pakkasen vallan.
Haudassa jäisessä päättelen: talvi on huora.
Reino Leino



Kävin kuopuksen koululla perhepalaverissa. Samassa rakennuksessa on lähikirjastomme, jonka hyllyssä huomasin Antti Holman Kauheimmat runot. Katselin ja selailin sitä himoiten jo Kirjamessuilla, ja nyt päätin lukea tämän nerokkaan teoksen. Suosittelen kirjaa lämpimästi kaikille suomalaisen runouden ystäville.

Kauheimmat runot on kokoelma neljän erityylisen suomalaisrunoilijan parhaista runoista. Reino Leino ilmaisee loppusoinnullisilla runoillaan suuria ja jylhiä tunteita, joista pienin ei ole suomalaisen miehen vitutus. Reino Leinon puoliso, lastenrunoilija ja naivisti Sirsi Sunnas löytää runoissaan suurimman totuuden yksinkertaisuuden ja sinisilmäisyyden kautta. Suomenruotsalainen modernisti Edith Södermalm tarkkailee ympäristöään terävästi. Murrekirjailija Karin Toisiks-Paraske (joka nimestään huolimatta muistuttaa enemmän Heli Laaksosta kuin Larin Paraskea) paljastaa lämpimän humoristisesti suomalaisen naisen heikot kohdat.

Holma tuntee runoilijapersooniensa esikuvat ja tuo jokaiseen runoon omaa huumoriaan. Lopputulos on hulvaton. Kirjoittelen näitä synttärikortteihin seuraavat vuodet. Kärsikää - tai naurakaa!



Kaksi kieltä

Minulle on annettu
yksi sydän tuntea,
yksi pää ajatella,
yksi suu puhua,
mutta kaksi kieltä
näitä kaitsemaan.

Sinä heität minut
kiehuvaan veteen
elävänä.
Ei minulla ole sanoja
kuvaamaan tätä kipua
vaikka minulle on annettu 
kaksi kieltä.
Kahden kielen sanat minulla
on.
Enkä silti löydä sanoja.

Rakkaani,
siksi älä enää koskaan kirjoita
minulle, että

påriki ja har int' någo tekemist.
ja ha sit på huutokauppakeisari halva dan
igår va de kiva
om du vill så får du kyyti igen ;)
Edith Södermalm

lauantai 8. kesäkuuta 2013

Ihme perhe

Kirjastokäynnillä tarttui mukaan saksalaisen David Safierin Happy Family. Takakansi lupasi viihdettä ja vauhdikasta menoa, mutta silti yllätyin saksalaisen viihdekirjallisuuden tyylistä. Tuli mieleen Neropatin päiväkirjat, joita 9-vuotias lukee; kuvituskin oli samanlaista. Juonikuviotkin olivat lähinnä lastenkirjallisuudesta tuttuja. Jos samanlainen tematiikka kuin Satunnainen-kirjassa (perheen jäsenten erillistymis- ja yhdentymisprosessi) kiinnostaa, tämä kirja tarjoaa viihteellisen vaihtoehdon. Jos omat lapset alkavat lähestyä jo teini-ikää, tätä voisi ehkä lukea kesämökillä ääneen iltaisin (jos teinit eivät olisi sulkeutuneet puhelimiensa kanssa ulkohuussiin ja saunan eteiseen).