Kaltainen valmiste

Tänä viikonloppuna vietetään Helsigin kirjamessuja, ja minäkin olin paikalla eilen iltapäivällä. Ai, miten ihanaa olikaan pitkästä aikaa kävellä Messukeskuksen käytävillä, kerätä kassit täyteen joululahjakirjoja ja pysähtyä kuuntelemaan kiinnostavia kirjailijahaastatteluja. 

Usein teen niin, että kävelen päämäärättömästi ja istahdan sijoilleni silloin, kun jokin keskustelu kuulostaa kiinnostavalta, mutta selailen ohjelmaa myös etukäteen ja teen muistiinpanoja haastatteluista, jotka saattaisivat kiinnostaa minua. Tänä vuonna listallani oli Silvia Hosseinin, Suvi Auvisen ja Sofia Blanco Sequeirosin keskustelu esseistä ja vallasta. Tosi hyvä keskustelu se olikin, mutta sitä osasin myös odottaa, koska kuuntelin loppukesästä Suvi Auvisen Kaltainen valmiste -esseekokoelman ja olin todella vaikuttunut.

 

Auvisen esseet pohtivat vallan jakautumista yhteiskunnassa, aktivismia ja aika usein myös syömistä - näkökulma voi olla esim. dyykkaaminen tai veganismi. Essee on riskialtis kirjallisuuden laji, koska välillä ne saattavat olla suorastaan kuolettavan tylsiä. Auvisen esseet eivät ole puisia, vaan kaunokirjallisuutta parhaimmillaan. Ne koostuvat kiinnostavista kohtauksista ja rakentuvat draaman kaaren mukaisesti. Kohtauksia yhdistävät toisiinsa briljantit ajatuskulut. Kokonaisuutena kokoelma pakottaa lukijan pohtimaan omia ajatuksiaan ja totuttuja näkökulmia. Sehän se on hyvän kirjan, ja erityisesti hyvän esseekokoelman merkki, että se ravistelee ajatuksia ja pakottaa näkemään asiat uudesta vinkkelistä.

(Sofia Blanco Sequeirosia en ole lukenut, mutta hänen esseekokoelmansa Voitto on nyt lukulistalla.)

Luonto (ja miesasiamiehet) pakastimessa

Essee on hieno kirjallisuudenlaji! Verrattain lyhyessä ajassa ehtii lukemaan ajatusrakennelman, joka parhaimmillaan on sekä viihdyttävä että ajatuksia herättävä. Sitä paitsi esseitä lukiessaan tuntee itsensä huomattavasti fiksummaksi kuin naistenlehtiä lukiessa. (Ja minulle se tunne on sattuneesta syystä tärkeä!)

Anu Silfverbergin Luonto pakastimessa on mainio esseekokoelma. Monen esseen pohjana on Nyt-liitteen kolumni, mutta vaikka olisi kolumnit lehdestä jo lukenut, kannattaa ehdottomasti lukea myös esseet. Esseiden aiheet pyörivät akselilla ihminen-luonto. On puhetta kasvissyönnistä, ihmisen luontosuhteesta, ihmisluonnosta, feminismistä ja uskonnostakin.

Silfverberg on terävimmillään puhuessaan tehotuotannosta ja feminismistä. Tai no, terävä Silfverberg on koko ajan. Mutta tehotuotantoa käsittelevät esseet ovat niitä, jotka laittavat minut kyseenalaistamaan omaa ajatteluani kaikkein eniten - vaikka olen periaatteessa hyvin paljon samaa mieltä Silfverbergin kanssa siitä, että tehotuotanto nykyisellään on aivan perseestä. Silti hänen tekstinsä saa sieluni kiemurtelemaan vaivautuneena; kuinka paljossa voitaisiin tehdä toisin.

Feminismistä ja tasa-arvosta puhuessaan Silfverberg analysoi terävästi sukupuolten epätasa-arvon syitä: "Kaiken sorron ytimessä on aina oletus, että toinen ei koe surua, kipua, onnea ja toiveikkuutta ihan samalla tavalla kuin itse, koska on niin erilainen." Miesasiamiehistä (ja tässä tapauksessa erityisesti Timo Hännikäisestä) Silfverberg päätyy toteamaan: "Ehkäpä tärkein kohta feministisen liikkeen ohjelmassa pitäisikin olla, että tytöt ja pojat mahdollisimman pienestä pitäen elävät yhdessä. Nythän tehdään lähes kaikki, jotta he kokisivat toisensa vastakkaisina, aina vauvojen värikoodaamisesta lähtien. Erottelu luo vierautta, ja vieraus vihaa."

Löytäkää itse teitä liikuttavat kohdat!