Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirjasto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirjasto. Näytä kaikki tekstit

maanantai 9. kesäkuuta 2014

Kirjastomonologi

Kirjastosta mukaani tarttui Sophie Divryn The Library of Unrequited Love (alkuperäiskielellä ranskaksi paljon tylsemmin La Cote 400), joka on pieni kirja kirjoista ja kirjastoista. Eräänä aamuna keski-ikäinen kirjastonhoitajatar löytää lukijan, joka on jäänyt kirjastoon vahingossa yöksi. Hiljainen ja syrjässä pysyttelevä kirjastonhoitaja alkaa puhua lukijalle, ja monologin myötä hän osoittautuukin ihmiseksi, jolla on paljon ajatuksia ja voimakkaita mielipiteitä. Lukija saa kuulla kirjastonhoitajan näkemykset päättäjistä, kirjaston työntekijöiden keskinäisestä nokkimisjärjestyksestä, miehistä (erityisesti eräästä nuoresta Martin-nimisestä tutkijasta) - ja varsinkin kirjoista, kirjastoista ja niiden hienoudesta.

Kirja on rakkaudentunnustus kirjoille, kirjastoille ja lukemiselle - ja ajoittain varsin nokkela ja hauskakin.



maanantai 17. toukokuuta 2010

Kannanotto kirjastopolitiikkaan

Lähikirjastossani on uskomattoman pätevää ja asiansa osaavaa henkilökuntaa. Vaikka kirjasto on kooltaan pieni, sinne tilataan monenlaisia uutuuksia – myös epäkaupallisia teoksia. Telineisiin ja hyllyjen päälle sijoitellaan aina monensorttisia kiinnostavia teoksia. Lukuvinkkejä saa niin viihdekirjallisuuden, klassikoiden kuin tietoteostenkin ystävä. Nykyään en enää kirjoita lehdistä löytämieni kiinnostavien kirjojen nimiä ylös. Tiedän, että löydän nuokin teokset parin vuoden sisällä loistavasta kirjastostani, ja todennäköisesti hyllystä, johon henkilökunta sijoittaa omat suosituksensa.

Viime kirjastokäynnillä sain taas todistuksen hienosta ammattitaidosta. Keräilin taas vaihteeksi vähän kevyempää luettavaa, ja mukaan tarttuivat muiden muassa Cecelia Ahernin Yllätysvieras ja Virve Sammalkorven Kahvila Dominokujalla. Luin ensimmäisen, aloitin toisen ja hämmennyin. Miten olen onnistunut valitsemaan mukaani kaksi kirjaa, joissa kerrotaan aikuisten ihmisten mielikuvitusystävistä? Päädyin vastaukseen: siksi, että kirjastovirkailija on ne tarkoituksella asettanut samaan suositeltavien kirjojen hyllyyn. Kiitos sinulle, kirjastovirkailija! Itse en olisi kumpaakaan noista kirjoista lähtenyt etsimällä etsimään muiden kirjojen seasta, enkä varmasti olisi osannut lainata niitä samaan aikaan. Nyt sain vertailla kahta erilaista näkemystä siitä, miksi (aikuinen) ihminen näkee jotain, mitä muut eivät näe. Ja sepäs oli kiinnostavaa! En kuvaile kirjoja sen tarkemmin, koska molemmissa lukukokemuksissa yllättävyys on keskeinen tekijä. Molemmat ovat kuitenkin lukemisen arvoisia, ehdottomasti!

Minunkin lähikirjastoni on ollut lakkauttamislistalla. Onneksi ainakin toistaiseksi toiminta jatkuu. Ja jos jonain päivänä ei enää jatku, kaupunki menettää monta loistavaa työntekijää. Moni hyvä kirja menettää monta hyvää lukijaa. Tämän voin allekirjoittaa ainakin omalta osaltani. Ilman kirjaston lukuvinkkejä olisin jättänyt monta mainiota kirjaa väliin.