Ihania lukuromaaneja

 Armottoman feminististen pamflettien kuuntelun lisäksi olen lukenut hyviä romaaneja.

Anni Kytömäki: Margarita

Tämä joululahjaksi saamani Finlandia-voittaja on odottanut vuoroaan yöpöydällä. Vaikka se on ollut monta kuukautta seuraavana jonossa, ovat kirjaston pikalainat ja varaukset kiilanneet ohi. 

Alussa lukeminen oli vähän takkuista, ja varsinkin sotajutut tuntuivat tunkkaisilta. Kirja seurailee pääasiassa Senniä, joka toimii 1950-luvun alussa maaseudulla kylpylän hierojana ja kylpylätoiminnan loputtua siirtyy Helsinkiin opiskelemaan lääkintävoimistelijaksi. Välissä on kuitenkin takaumia jatkosodan loppuvaiheisiin, ja ne tuntuivat irrallisilta. Mutta sinnitelkää vaan, laiskat lukijat! Puolessavälissä Sennin tarina alkaa kantaa, ja lopussa ne sotajutut tulevat aivan olennaiseksi osaksi tarinan kulkua.

En ihmettele yhtään Finlandia-voittoa. Tarina on upea ja taitavasti rakennettu. Romaanissa kuvataan suomalaista luontoa, sen tuhoutumista ja suojelemista kauniisti ja tarkasti. Kuin pisteenä iin päälle kirja kertoo 50-luvun polioepidemiasta, jonka kuvaus tuntuu koronavuoden jälkeen hyvin tutulta. Kytömäki tuskin tähtäsi tällaiseen ajankohtaisuuteen, mutta tässä kirjassa kaikki osuu nappiin!

Tämä sopii moneenkin haastekohtaan, ainakin:

• 6, kirja kertoo rakkaudesta
  
• 8, kirja, jossa maailma on muutoksessa
  
• 12, kirjassa ollaan metsässä
  
• 17, kirjan nimessä on kirjan päähenkilön [toinen] nimi
  
• 20, kirjassa on ammatti, jota ei enää ole tai joka on harvinainen
  
• 22, kirjassa ajetaan polkupyörällä
  
• 27, kirjan päähenkilö on eläin [No on, on! Simpukan mielenliikkeitäkin kuvataan aina välillä!]
  
• 29, kirjan henkilön elämä muuttuu
  
• 34, kirjassa tarkkaillaan luontoa
  
• 37, kirjan henkilön työ on tärkeä tarinassa
  
• 41, kirjassa matkustetaan junalla
  
• 45, kirjan on kirjoittanut pohjoismainen kirjailija
  
• 50, kirjaa on suositellut kirjaston työntekijä.
  

Johannes Ekholm: Kärlek liksom

Kärlek liksom kertoo kolmekymppisestä Joonasta, joka on ollut pitkään töissä mainostoimistoissa, mutta leipääntynyt kapitalismiin - ja muuttanut isän omakotitalon vierashuoneeseen Kirkkonummelle. Lähtöasetelma on mehukas, samoin se idea, että romaani rakentuu dialogeista (tai useamman henkilön välisistä keskusteluista) ja chat-keskusteluista. Ajatuksena se on hauska, samoin puhekielisyyden jatkuva käyttäminen, mutta käytännössä jatkuvaa dialogia on raastavaa lukea. Kirja on alunperin kirjoitettu suomeksi, mutta minä luin ruotsinkielisen käännöksen. Ajattelin, ettei sillä niin olisi väliä, koska kirjassa muutenkin käytetään monikielisyyttä tyylikeinona, mutta on sillä. Ruotsissa puhekielisyys näkyy ihan erilaisissa asioissa kuin suomessa, ja osittain siksi kirja saattaa olla raskaslukuinen. Joonan pohdinnat ovat kuitenkin kiinnostavia ja lukijan ajatuksia möyhentäviä. Välillä kirja on hulvattoman hauska, mutta ei niin paljon kuin olin kuvitellut arvioiden perusteella. 

Tämä sopii varmasti muihinkin haastekohtiin (on kaveriporukkaa ja käännös toimii), mutta laitan tämän kohtaan

• 39, kirjassa kuunnellaan musiikkia, koska monessa kohtaa keskustelun taustalla kuuluvaan kappaleeseen zoomataan.
  

Delia Owens: Suon villi laulu

Kaiken ruotsinkielisen dialogin tavaamisen ja tilastojen kuuntelemisen jälkeen oli ihana upota kunnon lukuromaaniin. Aloitin Suon villin laulun illalla, pääsin hyvin vauhtiin, ja kun en heti nukahtanut, jatkoin lukemista. Aamuneljään. Eli niin pitkään, että kirja loppui. Seuraavana aamuna piti herätä aikaisin töihin, mutta sekään ei pannut pistettä lukemiselle.

Romaani kertoo Kya-tytöstä, joka joutuu selviytymään paljolti itsekseen Pohjois-Carolinan marskimaalla 50- ja 60-luvulla. Sitten läheisen pikkukaupungin kultapoika kuolee hämärissä olosuhteissa ja syytökset kohdistuvat Kyaan. Mielestäni tämä on eniten Kyan kasvukertomus ja sellaisena tosi vaikuttava, mutta pieni murhamysteeritwist tekee kirjasta vain paremman. Hienoa on myös luonnon kuvaus, jota luin mielelläni, poiketen tavanomaisesta suhtautumisestani luontokuvauksiin.

Tämänkin kirjan saa vaikka mihin haastekohtaan (rakkautta on, ollaan köyhiä ja metsässä ja ilman sähköä, tarkkaillaan luontoa, henkilön elämä muuttuu jne.). Koska olen jo täyttänyt kaikki nuo kohdat, laitan tämän kohtaan

• 5, kirja liittyy tv-sarjaan tai elokuvaan, koska elokuva on jo työn alla.
  

Maaliskuun kirjakatsaus

Uskollinen fanikuntani (=äiti) kysyi Whatsappissa, enkö ole lainkaan lukenut tässä kuussa. Toki olen, mutta paksuja kirjoja, joihin on tuhraantunut koko kuukausi, ja lisäksi olen tehnyt töitäkin. Kiitos pääsiäisen, siihen tulee pitkän viikonlopun mittainen tauko ihan just nyt!

Gabriel García Márquez: Rakkautta koleran aikaan

Klassikot haltuun -projektini edistyy. Tämän kirjan halusin myös lukea siksi, että ajattelin tarkastella, miten kirjassa tarkastellaan koleraa. Todellisuudessa aika vähän, eli kyllä siihen viitataan ja loppuratkaisussa sillä on iso merkitys, mutta jos ajatukseni oli verrata koleraa koronaan, niin ei tämä kirja anna siihen paljoakaan tutkittavaa. Kyseessä on rakkaustarina: Florentino Ariza ja Fermina Daza rakastuvat, mutta eivät saa toisiaan. Fermina nai Juvenal Urbinon, joka kuolee pitkän ja onnellisen avioliiton päätteeksi. Urbinon kuoliniltana Florentino tunnustaa rakkautensa toistamiseen.

Tämä on paksu kirja ja polveileva tarina, joka tempoilee moneen suuntaan, pysähtyy välillä pitkäksi aikaa yhteen kohtaan ja sitten yllättäen karkaakin ihan toisaalle ja valottaa vanhoja tapahtumia ihan toisesta näkökulmasta. Minusta rakkautta, avioliittoa ja leskeyttä kuvataan lämpimän humoristisesti ja eritoten osuvasti. Kyllä Márquez on Nobelinsa ansainnut.

Helmet-lukuhaaste

• 6, kirja kertoo rakkaudesta
  
• 8, kirja, jossa maailma on muutoksessa
  
• 9, kirjailijan etunimi ja sukunimi alkavat samalla kirjaimella (tämä voisi olla minun kohtani!)
  
• 13, kirja liittyy teatteriin, oopperaan tai balettiin
  
• 16, kirjassa eletään ilman sähköä
  
• 36, kirjassa liikutaan ajassa
  
• 38, kirja on käännetty hyvin.

William Faulkner: The Collected Stories of William Faulkner

Tämä oli itsensäsivistysprojekti, josta nautin aika tavalla. Häpeä tunnustaa, mutta en ehtinyt lukea ihan koko kirjaa, koska luulin, että pystyisin uusimaan lainan, mutta muutamassa päivässä ehdin nauttia laajan kattauksen tarinoita kuvitteellisesta etelävaltalaisesta Yoknapatawphan piirikunnasta ja sen asukkaista. Taas tuli sellainen epäilys, että olen näitä ehkä joskus aiemmin jo lukenut, eikä se varmaan mikään ihme ole, jos näin on päässyt käymään vaikkapa kirjallisuuden opintojen yhteydessä. 

Mielenkiintoinen tämä amerikkalainen novellihommeli. Kun olen nyt lukenut paljon amerikkalaista kirjallisuutta, niin tosi usein kirjailijat ovat aloittaneet novelleilla, myös monet nykykirjailijoista. Miksi siellä luetaan niin paljon novelleja, mistä niitä luetaan, miksi meillä ei ole kirjallisuuslehtiä, joihin voisi tarjota yksittäisiä novelleja? Vinkatkaa, jos tiedätte jonkin kiinnostavan yleisluontoisen lähteen aiheesta!

Lukuhaaste

• 8, kirja, jossa maailma on muutoksessa
  
• 11, kirja kertoo köyhyydestä
  
• 12, kirjassa ollaan metsässä
  
• 16, kirjassa eletään ilman sähköä
  
• 20, kirjassa on ammatti, jota ei enää ole tai joka on harvinainen
  
• 43, kirjassa ei kerrota sen päähenkilön nimeä (tai siis monissa novelleissa ei kerrota).
  

Matt Haig: Keskiyön kirjasto

Noran kissa kuolee vittumaisen päivän päätteeksi, joten Nora päättää ottaa itseltään hengen. Hän päätyy keskiyön kirjastoon, jonka kirjojen avulla hän pääsee kokeilemaan erilaisia elämiä, mahdollisuuksia, jotka ovat menneet häneltä ohi, koska hän on tehnyt jonkin valinnan elämässään. Loistoidea ja hyvin toteutettu viihdekirja, joka ei ole ihan pelkkää hömppää.

Lukuhaaste

• 32, kirjan kansikuvassa tai takakannen tekstissä on kissa
  
• 36, kirjassa liikutaan ajassa.

Kathryn Nicolai: Unisatuja rauhattomille aikuisille

Todella tylsiä tarinoita, joiden tarkoitus on nukuttaa./Suloisia tuokiokuvia, jotka vievät rauhalliseen tunnelmaan. Mukana muutama meditaatioharjoitus ja resepti. Itse luen mieluummin juonellisia tarinoita ennen nukahtamista, mutta kyllä minäkin joidenkin tarinoiden maailmaa makustelin. 

Lukuhaaste

• 42, satukirja
• 43, kirjassa ei kerrota sen päähenkilön nimeä
  
• 44, kirjassa on reseptejä.

Charles Aubert: Rouge tango

Ranskankielinen dekkari, jossa seikkaillaan Montpellierin lähimaastossa ja kuvaillaan melko paljon kulinaristisia elämyksiä. Päähenkilö Niels Hogan vaipuu ajoittain päänsä sisään ja on harvinaisen rasittava ajatusmylläri. Ranska on helppoa ja kielikuvat mainioita.

Lukuhaaste

• 14, kirja on osa kirjasarjaa
  
• 31, jännityskirja tai dekkari
  
• 34, kirjassa tarkkaillaan luontoa.
  

Vau, mikä bosslady!

Elisakirja antoi syntymäpäivän kunniaksi valita ilmaiseksi jonkin kirjan kampanjavalikoimastaan. Minä löysin sieltä Michelle Obaman Minun tarinani, jonka olen jo pidemmän aikaa halunnut lukea.

Sähkökirjat eivät minun silmilleni oikein sovi (ja äänikirjojen kuunteleminen on usein turhauttavaa, kun lukijat ovat niiiiiin hitaita), mutta tämän luin tabletilta lyhyissä pätkissä.

Tykkäsin. Tarina kulkee (ja olisi ihme, jos ei kulkisi - on varmaan ollut mahdollisimman ammattimaisia tekijöitä) ja sekä Michellen lapsuudenperheestä että Obaman perheestä piirtyy lämmin kuva. Tässä pääsee myös tirkistelemään politiikan backstagelle!

Siitä en tykännyt yhtään, kuinka huolimattomasti kirja oli toimitettu suomeksi. Ihan käsittämättömiä kirjoitusvirheitä joka luvussa, varsinkin nimissä. Räikein esimerkki oli Obama bin Laden. Olisi kiinnostavaa kuunnella äänikirja ihan vain sen vuoksi, että saisi tietää, kuinka lukija selviytyy näistä järjettömistä huolimattomuusvirheistä.

Podcast-vinkki: Michelle Obamalla on oma podcast, jonka nimi on (mielikuvituksettomasti) The Michelle Obama Podcast. Joka jaksossa on vaihtuva vieras, jonka kanssa Michelle Obama keskustelee yhteisestä historiasta ja yleisestä maailmantilasta jonkin kattoteeman alla. Englanti on selkeää ja mukana on paljon huumoria. Jos Michelle Obaman persoona kiinnostaa tai viehättää, näitä on kiva kuunnella. 

Their eyes were watching God

Luin Zora Neale Hurstonin Their Eyes Were Watching God -romaanin. Se on julkaistu 1937, ja afro-amerikkalainen Hurston kertoo aikalaisensa Janien tarinan.

Janie on isoäitinsä kasvattama. Janien isoäiti on ollut koko elämänsä saman perheen palveluksessa ja rakentanut omankin menestyksensä heidän varaansa. Perheen isäntä on Janien äidin isä. Janien äiti kuitenkin tuottaa isoäidille pettymyksen, kun hän tulee raskaaksi, jättää vauvan omalle äidilleen ja katoaa. Isoäiti haluaa varjella Janieta samalta kohtalolta, ja järjestää hänet jo nuorena naimisiin vanhemman miehen, Logan Killicksin, kanssa. 

Liitto ei vastaa Janien odotuksia, ja kun hän tapaa miehen, joka vastaa Janien romanttisiin tunteisiin, hän karkaa ja menee uudestaan naimisiin. Toinen aviomies, Jody Starks, on taloudellisesti menestynyt, mutta rakkaus haihtuu, ja tässäkin liitossa Janiesta tuntuu, että Jody haluaa kahlita hänet ja määrätä, millainen hänen tulee olla.

Nelikymppisenä Janie jää leskeksi. Pian hän tapaa itseään nuoremman miehen, Tea Cake Woodsin. Janie rakastuu ja aloittaa tämän kanssa uuden elämän. Janie luopuu yhteiskunnallisesta ja taloudellisesta asemastaan kauppiaan leskenä ja muuttaa miehen työn perässä maaseudulle. Tarina päättyy siihen, että taas kerran leskeksi jäänyt Janie palaa kauppiaan taloon, kaiken menettäneenä mutta itsensä löytäneenä.

Tämä romaani on monella tapaa kiinnostava ja vaikuttava lukukokemus. Teksti tuntuu usein tuoreemmalta kuin 100 vuotta sitten kirjoitetulta. Tuohon aikaan kirjan rakkaustarina on myös varmasti ollut jotakin uutta ja erilaista. Tosin minun silmissäni Janie ei ole oman elämänsä sankaritar, vaan näkee, kokee ja tekee aina kaiken miesten kautta. Jopa suhde Tea Cakeen vaikuttaa nykynäkökulmasta toksiselta, vaikka tässä tarinassa se on se suhde, jossa Janie vihdoin saa olla oma itsensä.

Tämä romaani edustaa niin sanottua Harlemin renessanssia, ja selvästi myös Neale Hurston on halunnut tallentaa afro-amerikkalaista folklorea, kun hän kuvaa eri yhteisöjen tapoja ja tarinointia. Romaanin kieli on myös lukemisen arvoista. Tea Cake vakuuttelee rakkauttaan Janieen: "Twasn't cause Ah wanted to stay off lak dat, and it sho Lawd, wuzn't no woman. If you didn't have de power tuh hold me and hold me tight, Ah wouldn't be callin' yuh Mis' Woods. Ah met plenty women before Ah knowed you tuh talk tuh. You'se de onliest woman in de world Ah ever even mentioned gitting married tuh." Minun ainakin piti lukea näitä repliikkejä välillä päässäni ääneen, että ymmärsin ne - ja tämä ei siis ollut vaikeimmasta päästä.

Sijoitan tämän romaanin haastekohtaan 1, kirja on vanhempi kuin sinä.

Ps. Romaanin nimen selitys tulee kirjassa aika myöhään. Kun myrsky ja tulva tuhoavat päähenkilöiden asuinseutua, "näyttää siltä, että he katselevat pimeään, mutta heidän silmänsä ovat suuntautuneet Jumalaan." (Käännös ihan oma.)

Hömppää muttei huttua

Helmet-lukuhaasteen kohtaan 36, tunnetun henkilön suosittelema kirja, sijoitan Terry McMillanin Haku päällä -romaanin, jota Koko Hubara kehuu Ruskeat tytöt -kirjassaan. Romaanista on tehty huippusuosittu Hollywood-elokuva Waiting to Exhale, ja alkuperäisteoskin on samanniminen. Minulta sekä kirja että elokuva olivat menneet ohi, mutta joulun aikaan oli aika ottaa selvää, mistä kirjassa on kyse.

Romaanin päähenkilöt Savannah, Bernadine, Robin ja Gloria ovat kolmi-nelikymppisiä naisia Phoenixista. He ovat erilaisissa elämäntilanteissa: Bernadine on juuri eroamassa, Gloria teinin yksinhuoltajaäiti, Robin deittailee ahkerasti ja Savannah on juuri muuttanut Phoenixiin uuden, haastavamman työpaikan takia. Heitä yhdistää ystävyys ja halu löytää elämään joku tärkeä. 

Tarinana Haku päällä ei ole mitenkään erikoinen, vaikka ei missään nimessä kehnokaan. Erityisen siitä tekee se, että päähenkilöt ovat aktiivisia mustia naisia - eikä se ole mitenkään ihmeellistä. Kirjan naiset ovat tietoisia ja ylpeitä omasta taustastaan, mutta romaani ei tee siitä numeroa eikä McMillan julista sitä. Tällaisia kirjat parhaimmillaan ovat: ne näyttävät meille maailmaa erilaisten silmien kautta ja samalla osoittavat sen, että siellä silmien takana kaikki ovat aika samanlaisia.

Getting to Happy kertoo samasta nelikosta viisikymppisinä. Kaikkien elämäntilanteet ovat muuttuneet ja näkökulma maailmaan on viisikymppisen, mutta rakkauden kaipuu ei ole kadonnut. Itse tykkäsin tästä tarinasta enemmän kuin Haku päällä -romaanista, mutta toki siitä teki erityisen se, että sen lukeminen oli kuin olisi kuullut vanhan ystävän kuulumisia. Tämän sijoitan haastekohtaan 42, kirjassa on isovanhempia.

Häivähdys purppuraa

Luin viime vuonna Koko Hubaran Ruskeat tytöt ja keräsin siitä itselleni lisää lukuvinkkejä. Yhtenä teoksena oli mainittu Alice Walkerin romaani Häivähdys purppuraa. Nimenä kirja oli minulle tuttu, mutta se oli jäänyt lukematta, joten laitoin sen kirjastossa varaukseen. En myöskään ole nähnyt kirjasta tehtyä klassikkoelokuvaa, joten pitää varmaan seuraavaksi varata se.

Joulunpyhinä pääsin lukemaan Georgiassa maailmansotien välillä asuvan Celien tarinaa. En oikein tiedä, mitä odotin - ehkä jotakin tonimorrisonmaista proosaa - mutta tämä kirja pääsi yllättämään. Celie kirjoittaa kirjeitä, ensin Jumalalle, sitten siskolleen Nettielle. Välillä varsin lyhyissä, välillä pidemmissä kirjeissä Celie kertoo elämästään, joka on täynnä väkivaltaa, hyväksikäyttöä ja alistamista.

Vaikka kirjeiden sisältö on ajoittain raskasta lukea ja ajoittain niin surullista, että itkettää, on kirjeitä kuitenkin melko helppoa ja nopeaa lukea. Tarina siis etenee vauhdilla. Celien lähtökohdat ovat huonot, mutta elämänsä varrella hänen elämäänsä tulee ihmisiä, jotka tekevät Celien elämästä elämisen arvoista.

Jos kirjaan tarttuminen pelottaa, voin luvata, että lopussa kaikki kääntyy kuitenkin parhain päin. Onneksi onnellinen loppu ei tee kirjasta imelää, vaan minä ainakin haluan nähdä niin, että kun elää tarpeeksi pitkään, palikat loksahtelevat kohdilleen. Tämä romaani on kyllä paikkansa ansainnut yhdenlaisena ruskeiden tyttöjen ja naisten feministisenä manifestina; ensin Walker näyttää, mikä kaikki celieiden elämässä on ollut perseestä, ja sitten osoittaa, että paskan yli pääsee sitä tallaamalla.

Tämä pääsee Helmet-lukuhaasteen kohtaan 44, kirjassa on kirjeenvaihtoa.

Rodullistettua kirjallisuutta

En pidä yhtään sanasta rodullistettu. Ymmärrän kyllä, että asiat pitää tehdä näkyviksi, jotta ne voisivat tulla normaaleiksi, ja ehdottomasti kannatan sanojen haltuunottoa. Mutta rodullistettu-sanassa kaikuu siirtomaavaltahistoria ja kallonmittaaminen. Siinä mielessä ruskea tyttö -sanapari on oikein tervetullut!

Jos et yhtään tajunnut, mitä horisen, aloita lukemalla Koko Hubaran Ruskeat tytöt. Se on johdanto siihen, että Suomessakin on muita värejä kuin valkoista, ja siihen, miten ruskeuteen pitäisi suhtautua. Ruskeille tytöille tämä on varmasti myös oman oikeutuksen manifesti. Tarpeellista, kiinnostavaa ja yleissivistävää. Minä sijoitan tämän haastekohtaan 1, kirjan kannessa on ihmiskasvot. Jos et saa kirjaa käsiisi, aloita täältä: www.ruskeattytot.fi

Vähän samasta aiheesta, mutta huomattavasti heppoisemmin kirjoittaa Chimamanda Ngozi Adichie kirjasessa Rakas ystäväni tai 15 ehdotuksen feministinen manifesti. Kyseessä on pitkä kirje, jossa kirjailija kertoo ystävälleen, miten kasvattaa tyttärestään feministi. Nigeriassa kasvanut kirjailija liittää feminismiin myös ylpeyden omasta igbo-kulttuurista. Minä sijoitan tämän kirjan haastekohtaan 10, rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja. Kirja on myös mielenkiintoinen todistuskappale siitä, minkälaisiin asioihin feministi törmää Nigeriassa. Osa on samoja kuin Suomessa, osa hyvinkin erilaisia.

Haastekohtaan 9, alle 18-vuotiaan suosittelema kirja, pääsee Angie Thomasin Viha jonka kylvät. Se kertoo 16-vuotiaasta Starrista, joka asuu köyhällä mustien asuinalueella, mutta käy koulua valkoisten asuinalueella. Jo tästä ristiriidasta olisi riittänyt romaanin aiheeksi, mutta Starr joutuu näkemään lähietäisyydeltä, kuinka poliisi ampuu hänen ystävänsä. Jos on yhtään katsonut uutisia viime vuosina, tietää kyllä, minkälaiseen mediamylly tällaisten tilanteiden ympärille muodostuu, ja romaani kertookin siitä, kuinka Starr painiskelee halun puhua ja tarpeen piiloutua välillä. Vaikka tämä on nuortenkirja, pystyy aikuinenkin nauttimaan lukemisesta. Tarinan herättämät ajatuskulut ovat varmasti yhtä tärkeitä nuorille ja aikuisille.

Novelleja

Yleensä välttelen novelleja. Haluan kunnon tarinan kaaren enkä yleensä tykkää avoimista lopuista, joihin novelleissa usein törmää. Kuitenkin lainasin kirjastosta George Saundersin Joulukuun kymmenes -novellikokoelman.

Nämä novellit ovat täynnä outoja dystopioita, ahdistavia tilanteita ja ahdingossa olevia päähenkilöitä. En väitä olevani amerikkalaisuuden asiantuntija, mutta monet novelleista tuntuivat minun mielestäni periamerikkalaisilta. Usein päähenkilö painii rahaongelmien kanssa, ja paine näyttää hyvältä muiden silmissä on suuri.

Ahdistavista aiheista huolimatta novellit ovat helppolukuisia. Saundersin teksti on kepeää, ja tapa rakentaa tarina on valoisa, jopa positiivinen. Monet näistä novelleista päättyvät lähes onnellisesti, ja se kaipaamani juonenkaari on selkeä.

Matkakirjoja

Hiihtolomamatka suuntautui tänä vuonna New Yorkiin. Olin varannut runsain mitoin lukemista laukkuuni, mutta suurkaupungin houkutukset ja lentokoneen verraton elokuvatarjonta veivät mukanaan. Jotakin sentään ehdin.

Miehen suosituksesta otin matkalukemiseksi Janet Evanovichin One for the Money -jännärin. Tai mikä se nyt sitten onkaan - huumoria viljelevä romanttinen jännityskirja, varsinainen viihdepläjäys siis. Mistään uutuudesta ei ole kyse; kirja on vuodelta 1994. Kirjasta on tehty leffa vuonna 2012, mutta senkin olin nähnyt niin kauan sitten, että en muistanut juonesta mitään.

Juoni ei ole mikään järisyttävän ihmeellinen, mutta idea on ihan mainio: rahapulassa oleva nuori nainen, Stephanie Plum, päättää ruveta palkkionmetsästäjäksi, ja kohteena on murhasta epäilty entinen ihastus. Tässä on aineksia komediaan vähintään yhtä paljon kuin jännitysnäytelmäänkin, ja Evanovich ottaa siitä kaiken irti. Kuvittele, millaista olisi, jos minä ryhtyisin yhtäkkiä jahtaamaan rikollisia aseiden kanssa. Juu, sellaista se on Stephillekin.

Tapahtumaympäristö on New Jersey, joten silläkin kirja sopi hyvin Nykin-matkalle. Kirjaa lukiessa kävi kyllä mielessä, että onkohan se oikeasti ollut tällaista, eli on se sitten varmaan tällaista ollut tälläkin puolella Hudson-jokea, mutta onhan tästä sentään jo yli 20 vuotta.

Kyllä minä varmaan sarjan seuraavankin osan luen, mutta sitten kun ehdin. Ei ole kiire, koska tässähän nämä odottavat:

New Yorkissa piti tietysti käydä myös Broadwaylla. Kävimme katsomassa Catsin. Täytyy myöntää, että menin teatteriin aika vähäisellä pohjatietämyksellä (T.S.Eliotin runot, Memory). Jälkeenpäin rupesivat kiinnostamaan nuo runot niin paljon, että ostin METin museoputiikista T.S. Eliotin Old Possum's Book of Practical Catsin. Nyt olen sivistynyt. Ihan hauskoja runoja, mutta koska en jaksanut lukea sitä sanakirja toisessa kainalossa, en varmasti ymmärtänyt puoliakaan vitseistä. (Enemmän toki kuin siellä musikaalia katsoessani!)

Ihmettelen kovin, kuinka ei näitä runoja ole kukaan kääntänyt suomeksi - tai ainakaan minä en löydä tietoa käännöksestä. Toisaalta meillä on kyllä niin hienoa suomalaista lastenrunoutta aiheesta kuin aiheesta, että ehkä käännökselle ei ole edes tarvetta. Paitsi tietenkin kaikille keski-ikäisille kulttuurirouville, jotka haluaisivat päästä syvemmälle Catsin maailmaan.