Kaikuja 60-luvulta

Pidän Laura Honkasalon kirjoista. Niiden maailma tuntuu tutulta ja riittävän arkiselta, mutta silti uskottavalta ja huolella rakennetulta. Näin on myös Perillä kello kuusi -romaanissa.

Suurin osa tapahtumista sijoittuu 1960-luvulle. Päähenkilö on Vuokko, edustusrouva, jolla on työhönsä uppoutunut rakennusinsinöörimies Risto, moderni omakotitalo Espoossa ja kaksi melkein aikuista tytärtä, joista varsinkin 16-vuotias Piitu on romaanissa keskeisessä osassa. Vuokon elämä menee sekaisin, kun hän tapaa Martin, nuoremman miehen, johon hän rakastuu.

Vuokon tarinan rinnalla kulkee Aunen tarina. Aune on Riston täti, vannoutunut vanhapiika, joka on keskittynyt suvun perinteiden kunnioittamiseen ja työhönsä sihteerinä. Työpaikalla tapahtuvat muutokset saavat myös Aunen elämän mullistumaan.

Välillä tarina siirtyy 90-luvulle. Risto on kuollut, ja tyttäret siivoavat hänen jäämistöään. Samalla siivotaan muistoja, suvun historiaa ja sen tarinoita, jotka näyttäytyvät eri näkökulmista kovin erilaisina.

Mielestäni tässä romaanissa kiinnostavinta oli ajankuva - 1960-luku piirtyy lukijan silmien eteen uskottavana. Tarina ja henkilöt edustavat omaa aikaansa, 50 vuoden takaista maailmaa. Rakastumiseen, eroamiseen ja elämänmuutosten tekemiseen liittyvät pohdinnat ovat kuitenkin ajattomia.

Harkitsetko eroa? Lue tämä ensin.

Siirryin yksityisautolijasta joukkoliikenteen käyttäjäkai. Ensimmäisen puolikkaan bussiviikkoni aikana luin John O'Farrellin The man who forgot his wife -romaanin. Syitä nopeuteen olivat bussimatkan pituuden lisäksi kirjan mukaansatempaavuus ja helppolukuisuus. Englanninkielisyyskään ei vauhtia hidastanut; kirjan kieli on helposti ymmärrettävää (olematta silti turhan yksinkertaista).

Päähenkilö Jack Vaughan havahtuu eräänä päivänä junasta ja huomaa, ettei muista menneisyydestään mitään. Hän ei muista nimeään, ammattiaan, historiaansa, ei edes mistä on tulossa ja mihin menossa. Muisti palautuu pikkuhiljaa ja muiden avulla hän saa tietää olevansa naimisisissa. Tai tarkemmin sanottuna: olevansa eroamassa. Vaughan ei suostu eroamaan tietämättä, miksi hän on päätynyt tähän ratkaisuun. Vähitellen Vaughan tutustuu uudestaan vaimoonsa Maddyyn, joka ei ilahdu miehensä uudesta tavasta hidastaa eroprosessia, ja lapsiinsa Jamieen ja Dillieen. 

Kirja on hulvattoman hauska kuvaus avioliitosta hyvine ja huonoine puolineen. Kuvaukset riidoista ovat kaikille parisuhteissa eläneille tuttuja. Ja jos Vaughanin ja Maddyn parisuhde ja riidat eivät tarjoa tarpeeksi huumoria tai pohjaa eläytymiselle, tarjoilee Vaughanin paras ystävä Gary Linda-vaimoineen lisähupia.

Tämä on viihdekirja, joten loppu on onnellinen ja matka sinne varsin viihdyttävä. Huumorin avulla on kuitenkin helppo pohtia vakaviakin aiheita. Mitä pitkässä parisuhteessa onnistuminen vaatii? Voiko rakkaus säilyä, kun ihmiset muuttuvat ja kasvavat erilleen? Mikä on riittävä syy erota? Miten erosta selviää? Entäpä parisuhteesta ja siihen liittyvistä konflikteista?