Mies- ja naisnäkökulmia

Tartuin vähän arvellen tähän romaaniin; mitä annettavaa miehisillä kasvukertomuksilla minulle olisi? Jarmo Ihalaisen Mitä miehen pitää osoittautui kuitenkin antoisaksi ja jopa samaistuttavaksi romaaniksi.

Romaanissa vuorottelee kaksi aikatasoa: nykyajassa eronnut luokanopettaja Mika yrittää selvitä yksinhuoltajaisänä ja nettideittien maailmassa, ja 1910-luvulla Mikan isoisä huutolaispoika Kelpo yrittää lähinnä selvitä.

Molemmat tarinat kulkevat eteenpäin luontevasti. Kelpon elämän kuvaus on kiinnostavaa, vaikkakin ajoittain hieman ulkokohtaista, ja Mikan tarina soljuu eteenpäin tunnistettavana ja samaistuttavana. Lopussa tarinat sidotaan yhteen, minun mielestäni varsin sujuvasti. Tykkäsin tästä romaanista yllättävän paljon!

Varsinkin kun tämän jälkeen luin Riina Katajavuoren Wenla Männistön, jossa siis Seitsemän veljeksen tarina on sijoitettu nykyajan Kumpulaan ja näkökulma on tarinan naishahmojen. Tätä romaania kohtaan odotukseni olivat korkealla, mutta vähän petyin siihen, kuinka hitaasti pääsin tarinan matkaan, ja kuinka vasta oikeastaan ihan lopussa hahmot alkoivat tuntua aidoilta ja oikeilta. Sinänsä romaanin rakentelu oli kiinnostavaa, mutta tällä kertaa minä tykkäsin enemmän miehisistä kasvutarinoista kuin naisten näkökulmista. 

1793

Tulevaisuuden jälkeen sukelsin historiaan, nimittäin Niklas Natt och Dagin romaaniin (ja vuoteen) 1793. Tämä Tukholmaan sijoittuva historiallinen dekkari esittelee ruotsalaista yhteiskuntaa aikana, jolloin hyvinvointi oli vain harvojen oikeus.

Dekkarijuoni on kuvottava. Hyvin rakennettu ja kiinnostava, mutta pahoinvointia aiheuttava. Romaanin henkilöistä monet ovat iljettäviä, päähenkilötkin ovat varsin ristiriitaisia. Arkipäiväisiäkin tapahtumia kuvataan inhorealistisesti. Kaikki tämä korostaa sitä, että vuonna 1793 Ruotsi ei ollut mikään unelmayhteiskunta.

Toisaalta juuri siksi tämä kirja kannattaa lukea, tutkia menneisyyttä ja oppia siitä. Se täytyy olla myös Natt och Dagin tavoitteena, näyttää, miksi muutos oli välttämätön.

Kirja sopii siis sekä historiafriikeille että dekkarien ystäville, mutta ei  ihmisille, jotka eivät siedä väkivaltaa tai sen jatkuvaa uhkaa.

Tanskan sisällissota 2018-24

Joskus on vain pienestä kiinni, minkälaisen suunnan historia ottaa. Kaspar Colling Nielsenin romaani Tanskan sisällissota 2018-24 lähtee siitä, että 2000-luvun alun pankkikriisi olisi hyvinkin voinut johtaa poliittiseen epäjärjestykseen, Tanskassakin vaikka sisällissotaan.

Romaanin päähenkilö ja minäkertoja muistelee 475-vuotiaana sisällissotaa, johon hänkin osallistui, ja sodan aikana kokemaansa rakkautta. Päähenkilö on mukana kantasoluohjelmassa, joten hän elää käytännössä ikuisesti. Myös hänen 350-vuotias koiransa, jolle hän tarinaa kertoo, on mukana samassa ohjelmassa.

Tämä mielenkiintoinen dystopia käsittelee ihmisten eriarvoistumista ja toisaalta myös paljon ihmisen ja eläimen suhdetta. Tanskaan on palannut rauha sodan jälkeen, mutta satoihin vuosiin on mahtunut paljon mullistuksia, esimerkiksi luonto on muuttunut ja luonnonvaraisen lihan syöntiin on mahdollisuus vain kaikkein rikkaimmilla. Romaanissa on kehyskertomuksen lisäksi paljon tarinoita vuosien varrelta, anekdootteja, jotka päällisin puolin eivät liity toisiinsa, ja joiden kertojatkin ovat jo unohtuneet. Silti niistä syntyy kokonaisuus, joka paljastaa, kuinka raadollisia ihmiset pohjimmiltaan ovat.

Mielenkiintoista on, että eläimet, jotka elävät satoja vuosia, pääsevät kehittymään yhtä viisaiksi kuin ihmiset. Ne puhuvat, oppivat lukemaan, suunnittelevat elämäänsä ihmisten tapaan. Välillä eläinhahmot näyttäytyvät "inhimillisempinä" kuin ihmiset. 

Tykkään (ja samaan aikaan kauhistun) tällaisista dystopioista, jotka herättelevät ihmisiä siihen, että nykyhetkessä me valitsemme tulevaisuuden suunnan. Ollapa sellainen opeturyhmä, jolla luettaa tämäkin kirja!

Lisää fysiikkaa

Sanoinko jo, että koulussa inhosin fysiikkaa? Nyt innostuin lainaamaan putkeen toisenkin fysiikkaan liittyvän teoksen, nimittäin Carlo Rovelin Todellisuus ei ole sitä miltä se näyttää - kohti kvanttigravitaatiota.

Nyt käytiin jo ajoittain minun ymmärrykseni äärirajoilla, mutta silti pidän valtavan kiehtovina näitä järjettömän vaikeita fysiikan ongelmia kansantajuistavia opuksia. Kiitos kirjailijoille ja kustantajille, jotka ovat nähneet tarpeelliseksi selittää kvanttigravitaationkin tavan tallaajille.

Tämä kirja lähtee antiikista, ja avaa tosi hyvin, miten käsitys maailmasta on muuttunut Newtonin, Einsteinin ja viime vuosikymmenten tutkijoiden pohdiskelujen perusteella. Ja hei, vaikka aihe tuntuisikin ihan mahdottomalta juuri sinulle, kannattaa antaa sille mahdollisuus. Itse Einstein on vuonna 1943 vastannut 9-vuotiaan Barbaran kirjeeseen: "Älä murehdi, vaikka matematiikka olisikin vaikeaa, vakuutan sinulle, että omat hankaluuteni sen kanssa ovat olleet vielä suurempia."