Vau, mikä bosslady!

Elisakirja antoi syntymäpäivän kunniaksi valita ilmaiseksi jonkin kirjan kampanjavalikoimastaan. Minä löysin sieltä Michelle Obaman Minun tarinani, jonka olen jo pidemmän aikaa halunnut lukea.

Sähkökirjat eivät minun silmilleni oikein sovi (ja äänikirjojen kuunteleminen on usein turhauttavaa, kun lukijat ovat niiiiiin hitaita), mutta tämän luin tabletilta lyhyissä pätkissä.

Tykkäsin. Tarina kulkee (ja olisi ihme, jos ei kulkisi - on varmaan ollut mahdollisimman ammattimaisia tekijöitä) ja sekä Michellen lapsuudenperheestä että Obaman perheestä piirtyy lämmin kuva. Tässä pääsee myös tirkistelemään politiikan backstagelle!

Siitä en tykännyt yhtään, kuinka huolimattomasti kirja oli toimitettu suomeksi. Ihan käsittämättömiä kirjoitusvirheitä joka luvussa, varsinkin nimissä. Räikein esimerkki oli Obama bin Laden. Olisi kiinnostavaa kuunnella äänikirja ihan vain sen vuoksi, että saisi tietää, kuinka lukija selviytyy näistä järjettömistä huolimattomuusvirheistä.

Podcast-vinkki: Michelle Obamalla on oma podcast, jonka nimi on (mielikuvituksettomasti) The Michelle Obama Podcast. Joka jaksossa on vaihtuva vieras, jonka kanssa Michelle Obama keskustelee yhteisestä historiasta ja yleisestä maailmantilasta jonkin kattoteeman alla. Englanti on selkeää ja mukana on paljon huumoria. Jos Michelle Obaman persoona kiinnostaa tai viehättää, näitä on kiva kuunnella. 

Spin off -bloggauksia

Haaveilin pari viikkoa sitten Le Divorce -elokuvan näkemisestä. Kirjastostahan se löytyi, ja nyt olen yhtä elokuvakokemusta rikkaampi. Jos pitää suositella jompaakumpaa, suosittelen kirjaa. Elokuva on aika lailla tusinatavaraa, ja kirjassa on sentään jotakin omalaatuista.

Kirjan juoni oli aika sotkuinen. Elokuvassa turhat mutkat ja umpikujat on karsittu pois, mikä tässä tapauksessa on plussa leffalle. Elokuvan casting on surkea. Ihan hyviä näyttelijöitä siinä on, esim. Glenn Close (ihan väärässä roolissa) ja Stephen Fry (ehkä elokuvan paras roolitus), mutta elokuvan hahmot eivät vastaa kirjan hahmoja. Kate Hudson menettelee päähenkilö Isabelina, mutta Naomi Watts ei ole lainkaan sellainen kuin Isabelin sisko Roxy. Kaikkein eniten minua potuttaa se, että Isabelin 70-vuotias rakastaja on elokuvassa nuorentunut 20 vuodella. Hei haloo, se ikäero oli tässä se pointti, ja te missasitte sen! Elokuvassa oli kuitenkin paljon ranskan kieltä, eli se sopi mukavasti täydentämään tätä mun keski-ikäisen naisen yksityistä kielikoulua.

Alkusyksystä bloggasin Sita Salmisen Lupa-novellikokoelmasta. Sita Salminen on somen moniottelija, joka aloitti bloggaamalla, siirtyi vloggaamiseen ja tekee nykyään podcastiakin (ja kirjoittaa siinä sivussa kirjan - huh ja vau!). Esikoiseni suositteli minulle Salmisen ja Veronica Verhon POKS-podcastia. Koska haluan olla kartalla lasteni elämästä, tartuin suositukseen. 

Nyt olen vähän karen, mutta ensimmäisten jaksojen ajan olin aika tavalla epämukavuusalueellani: en oikein jaksanut kuunnella nuoruuden kännäystarinoita ja monesti mielessäni käväisi sellainen ikävä keski-ikäinen ajatus, miten te nyt noin puhutte, ettekö te oo tajunneet. En kuitenkaan luovuttanut, vaan jatkoin sitkeästi kuuntelua, ja yhtäkkiä Sita ja Veronica alkoivatkin tuntua läheisiltä. Asioihin tuli oikeasti syvyyttä ja podcastissa käsiteltiin tärkeitä aiheita, joihin sain uuden näkökulman. Ei haittaa yhtään, jos tyttärenikin saa uusia näkökulmia ja ajattelun aiheita tämän podcastin avulla! Suosittelen siis, mutta en, jos pelottaa eijeesusmäoonvanha-ensireaktio.