Uudenvuoden lupauksia

En aio kirjoittaa lukuhaasteesta tänä vuonna. Vaikka rakastan listoja ja haasteita yli kaiken, lukuhaastekirjoista kirjoittamisesta on tullut pakkopullaa, mikä varmasti näkyy bloggauksissakin. Vuonna 2022 aion kirjoittaa rennosti ja just siitä, mikä huvittaa. Toivottavasti se näkyy teksteissä myös niin, että jossain vaiheessa jaksan paneutua yksittäisiin kirjoihin kunnolla. 

Tänään en paneudu. Tänään käyn lyhyesti läpi loppuvuoden aikana kuuntelemiani asiapitoisempia (? no jotain sinnepäin ainakin!) kirjoja.

Laura Frimanin Tauko - jolloin luovuin vaateostoksista vuodeksi ja pilasin elämäni ehdoin tahdoin on kiinnostava, viihdyttävä ja pohdiskeleva teos vaatteista, identiteetistä ja turhan paskan ostamisesta. Sitä kuunnellessa totesin olevani nykyään melko fiksu kuluttaja, mutta pohdiskelin myös omaa vaateidentiteettiäni ja sen historiaa. Tätä suosittelen kaikille vaatteista yhtään kiinnostuneille.

Ulla-Maija Paavilaisen kirjoittama Rohkeudella Elina Gustafsson oli myös kiinnostavaa kuunneltavaa. Seuraan Gustafssonia somessa ja tykkään hänen persoonallisesta tyylistään. Elämäkerta räväytti julkiseksi tosi paljon hänen taustastaan, mikä ainakin on tosi rohkeaa. Mielestäni on aina vähän hassua tehdä elämäkerta kolmikymppisestä julkkiksesta, mutta opin paljon Gustafssonin urheilu-urasta ja kyllähän Gustafssonin persoona kannattelee tätä teosta ja tekee kokonaisuudesta innostavan.

Kitty Flanaganin 488 elämänohjetta kuuntelin vain osittain. Alussa yritin kyllä, mutta tämä humoristiseksi ja sarkastiseksi tarkoitettu elämänohjekokoelma on lähinnä ilkeä ja tylsä. Aikani yritettyäni siirryin kuuntelemaan loppua, koska toivoin, että siellä koomikko Flanagan vetäisi maton omienkin jalkojensa alta, mutta näin ei valitettavasti käynyt. Ei ollut minun kirjani, enkä suosittele tätä kenellekään, koska kenenkään ei pitäisi saada kiksejä tällaisesta vittumaisesta huumorista, jossa ilkeillään kaikille, mutta omalle itselle ei uskalleta nauraa.

Äänikirjapalveluista tekee välillä yllättäviä ja ilahduttavia löytöjä. Sellainen oli Erling Kaggen Kaikki mitä olen oppinut naparetkilläni. Norjalainen kustantaja on myös tutkimusmatkailija, joka on kävellyt yksinään napaseuduilla ja vuoristoissa. Minusta ei olisi ikinä moiseen hommaan, mutta sitäkin innostavampaa on kuunnella, mitä Kaggelle on jäänyt kokemuksista käteen.

Arkkitehtuurikävelyllä omassa olohuoneessa

Kun muutin Helsinkiin yli 20 vuotta sitten, ihmettelin päivittäin, kuinka saankaan olla onnellinen, kun asun niin kauniissa kaupungissa. Yhä vieläkin tunnen saman tunteen, kun kävelen Helsingin keskustassa (vaikka enää en Helsingissä asukaan). Vähän samanlaisia ajatuksia herätti myös Architectural Guide. Art Nouveau in Helsinki. 

Perhe kysyi, miksi luen Helsingistä englanniksi, mutta löysin kirjan englanninkielisenä, ja hauskasti se vieraannutti minua Helsingistä lukemisen aikana. Katselin tuttua kaupunkia uusin silmin.

Totta kai tiesin, että Helsingissä on valtavasti kansallisromanttista arkkitehtuuria, mutta tämä kirja kertoi kaikenlaisesta art nouveau -arkkitehtuurista, jota Helsingissä riittää.

Luin kirjan jo ennen koronakaranteenien alkamista, joten ehdin kuljeskella Helsingissä jonkin verran silmät ymmyrkäisinä ihmetellen taloja, joihin en koskaan aiemmin ollut tajunnut kiinnittää huomiota. On meillä vaan upea pääkaupunki!

Matkakirjoja

Jos haluaa tehdä ekologisia ja ekonomisia matkoja, kannattaa lukea hyviä matkakirjoja. Itse olen tänä syksynä matkustanut junalla maailman ympäri ja käynyt Georgiassa tutustumassa viinin viljelyyn.

Monisha Rajeshin Around the World in 80 trains kertoo, kuinka Monisha matkusti Euroopassa, halki Venäjän, Kiinassa, Etelä-Aasiassa, Pohjois-Koreassa ja Japanissa. Välillä lennettiin Kanadaan, matkustettiin siellä ensin Kanadan halki ja sitten takaisin Yhdysvaltojen läpi. Lopulta Monisha lensi takaisin Aasiaan ja matkusti junalla sen poikki kohti Eurooppaa ja koti-Englantia.

Kirjailija itse kuvailee junamatkailua keinona päästä paikkoihin, jonne ei muuten pääsisi Hänen mielestään matkustaminen on tärkein osa matkaa, ei pelkästään keino päästä kohteeseen, ja junamatkailussa viehättää se, että saa tutustua paikallisiin ihan eri tavalla.

Olen samaa mieltä: todellakin pääsin lukemaan paikoista, joista en ole edes osannut haaveilla, kuten vaikka halki kanadalaisten metsien kulkevasta rautatiestä. Omalle matkabucketlistalle tulee monta uutta kohtaa.

Georgiaankin pitäisi päästä pikapuoliin! Alice Feiring kuvailee kirjassaan For the Love of Wine georgialaista viininviljelykulttuuria, jossa luotetaan luonnonmukaisuuteen. Georgiassa viinit on perinteisesti valmistettu kvevreissä, valtavissa saviruukuissa, ja viinin annetaan käydä rypäleenkuorten ja -rankojen kanssa, joten valkoviinistä tulee ns. oranssia. Feiring kertoo kirjassaan Georgian viininviljelyn historiasta, nykyisistä viininviljelijöistä, viineistä (joita haluaisi heti päästä maistelemaan) ja perinteisistä ruuista (jotka myös herauttavat veden kielelle paperisinakin). Minä haluan paikan päälle kokemaan nämä maut! Sitä odotellessa varaan pöydän haukilahtelaisesta ravintola Rionista, jossa pääsee maistelemaan georgialaisen keittiön parhaita paloja.