Aleppon kirjuri

Kauppareissulla mukaani tarttui pikalainahyllystä Markus Falkin (eli pariskunta Hämeen-Anttilan) toinen jännitysromaani Aleppon kirjuri. Taas tutkijat Tuomas Pyy ja Carla Conti seikkailevat pitkin Eurooppaa (Turkissa, Kreikassa ja Italiassa) ja selvittävät  tällä kertaa muinaisesineiden laittoman kaupan reittejä.

Seikkailu on mukaansatempaava ja sujuvasti kirjoitettu, joten sen vauhtiin on ilo hypätä. Tässä romaanissa hieman mietityttää juonenkäänteiden motivointi: kuka nyt oikeasti pistäisi päänsä juuri sinne, missä todennäköisimmin tapahtuu jotakin ikävää. Ehkä tämä kirjallisuudenlaji ei kuitenkaan yleensäkään ole erityisen realistinen, joten päähenkilöiden epäloogisen käyttäytymisen voi sivuuttaa olankohautuksella. Ehdottomasti odotan Tuomas Pyyn seuraavaa seikkailua!

28 Kirjan kannessa on kuu

Luin viime syksynä Jukka Behmin Pehmolelutytön, josta pidin kovasti. En kuitenkaan tajunnut, että Behm on kirjoittanut muutakin kuin nuortenkirjoja, joten yllätyin iloisesti, kun törmäsin hänen kirjoittamaansa Eikä yksikään, joka häneen uskoo -romaaniin, jonka kannessa on aivan selvästi kuu.

Romaani kertoo seurakuntanuorista ja seurakunnasta, jossa hurmoksellinen maallikkosaarnaaja saa ison joukon nuoria ajatustensa taakse. Vanhana seurakuntanuorena tunnistan tällaisen hurmahenkisen kristillisyyden, ja romaanin aikakausikin, 90-luku on painunut omaankin muistiini aikana, jolloin elämä, siis minun elämäni, oli kovin mustavalkoista. Romaanin nuoret tekevät kukin omat ratkaisunsa, ja jotkin ratkaisuista ovat varsin dramaattisia ja sellaisia, että ne vaikuttavat nuorten elämään vielä vuosienkin päästä.

Romaanin kieli on sujuvaa ja lukija pääsee helposti tarinan mukaan. Behm käsittelee haastavaa aihetta sekä kunnioituksella että huumorilla. Se luo romaanin maailmasta uskottavan. Suosittelen kirjaa ainakin kaikille uskonnollisten yhteisöjen nuorisotyön traumauttamille, mutta myös lukijoille, joita kiinnostaa jännitysjuonen yhdistäminen laadukkaaseen lukuromaaniin.

Jännärin matkassa

Kirjamessuilla osuin kuuntelemaan Virpi ja Jaakko Hämeen-Anttilan haastattelua. He ovat yhdessä kirjoittaneet salanimellä Markus Falk trillerin Profeetan suojelijat. Kiinnostuin ja tilasin kirjan jo Joulupukiltakin, mutta sitten kävi sellainen ihme, että kirja löytyi kirjastosta (eikä edes pikalainana!).

Romaanin idea on mainio: suomalainen tutkija saa selville, että on olemassa suura, joka todennäköisesti on profeetta Muhammedin sanelema, mutta joka ei ole päätynyt Koraaniin. Trilleriin olennaisesti kuuluva ajojahti alkaa, kun fundamentalistimuslimit haluavat tuhota suuran. Olennaisessa osassa on myös salaseura, joka suojelee suuraa.

Tässä on kaikki ainekset danbrownmaiseen jännitysromaaniin, mutta ihan vielä ei päästä sille tasolle. Lukijana minua ärsyttää, kuinka joitain asioita, jotka ovat ihan itsestäänselviä, pantataan tai ei ainakaan heti pidetä selvinä - ja toisaalta jotkut asiat kerrotaan jopa vähän liian aikaisin sujuvan juonenkaaren kannalta. Mutta nämä ovat pikkuvikoja, jotka voi panna ensikertalaisuuden piikkiin.

Kaiken kaikkiaan juoni rullaa hyvin, henkilöhahmot ovat uskottavia ja idea kantaa loppuun asti. Erityisen mukavaksi lukukokemuksen tekee se, että osa tapahtumista sijoittuu Helsinkiin. Näissä kortteleissa, ravintoloissa ja oikoteillä olen itsekin seikkaillut!

1920-luvun ajankuvaa jännittävässä paketissa

Olen lainannut fafalta kuukausia (jos ei vuosia) sitten pari Laurie R. Kingin kirjaa, joissa seikkailee yksityisetsivä Harris Stuyvesant. Tänä keväänä sain ne vihdoin luetuksi. Stuyvesant ei ole lainkaan niin kiinnostava hahmo kuin saman kirjailijan (Sherlock Holmesin nuori vaimo) Mary Russell, mutta eivät nämäkään romaanit huonoja ole. Nekin sijoittuvat 1920-luvulle, ja King selvästi tuntee tämän aikakauden.

Touchstone aloittaa Stuyvesantin seikkailut. Sijoitan sen haastekohtaan 17, kirja käsittelee yhteiskunnallista epäkohtaa. Sen tapahtumat pyörivät työväenluokan järjestäytymisen ja suurlakon ympärillä, mutta kirjan näyttämönä on suurimman osan aikaa herraskartano. Rahvaanomaisen kovanaama-Stuyvesantin sidekick on herraskainen ja sodan murjoma Bennett Grey, jolla on lähes yliluonnollinen kyky aistia ihan kaikkea, mikä ei ole ihan sopusoinnussa.

Parivaljakko pääsee paremmin vauhtiin romaanissa The Bones of Paris, 4, kirjan nimessä on jokin paikka. Tämän romaanin juoni on jännempi ja hieman nopeatempoisempi: ollaan Pariisissa etsimässä sarjamurhaajaa. Jos 1920-luvun Pariisi kiinnostaa, tämä romaani kannattaa lukea pelkästään miljöökuvauksen vuoksi. Jännärinäkin se on varsin luettava.

Matkakirjoja

Hiihtolomamatka suuntautui tänä vuonna New Yorkiin. Olin varannut runsain mitoin lukemista laukkuuni, mutta suurkaupungin houkutukset ja lentokoneen verraton elokuvatarjonta veivät mukanaan. Jotakin sentään ehdin.

Miehen suosituksesta otin matkalukemiseksi Janet Evanovichin One for the Money -jännärin. Tai mikä se nyt sitten onkaan - huumoria viljelevä romanttinen jännityskirja, varsinainen viihdepläjäys siis. Mistään uutuudesta ei ole kyse; kirja on vuodelta 1994. Kirjasta on tehty leffa vuonna 2012, mutta senkin olin nähnyt niin kauan sitten, että en muistanut juonesta mitään.

Juoni ei ole mikään järisyttävän ihmeellinen, mutta idea on ihan mainio: rahapulassa oleva nuori nainen, Stephanie Plum, päättää ruveta palkkionmetsästäjäksi, ja kohteena on murhasta epäilty entinen ihastus. Tässä on aineksia komediaan vähintään yhtä paljon kuin jännitysnäytelmäänkin, ja Evanovich ottaa siitä kaiken irti. Kuvittele, millaista olisi, jos minä ryhtyisin yhtäkkiä jahtaamaan rikollisia aseiden kanssa. Juu, sellaista se on Stephillekin.

Tapahtumaympäristö on New Jersey, joten silläkin kirja sopi hyvin Nykin-matkalle. Kirjaa lukiessa kävi kyllä mielessä, että onkohan se oikeasti ollut tällaista, eli on se sitten varmaan tällaista ollut tälläkin puolella Hudson-jokea, mutta onhan tästä sentään jo yli 20 vuotta.

Kyllä minä varmaan sarjan seuraavankin osan luen, mutta sitten kun ehdin. Ei ole kiire, koska tässähän nämä odottavat:

New Yorkissa piti tietysti käydä myös Broadwaylla. Kävimme katsomassa Catsin. Täytyy myöntää, että menin teatteriin aika vähäisellä pohjatietämyksellä (T.S.Eliotin runot, Memory). Jälkeenpäin rupesivat kiinnostamaan nuo runot niin paljon, että ostin METin museoputiikista T.S. Eliotin Old Possum's Book of Practical Catsin. Nyt olen sivistynyt. Ihan hauskoja runoja, mutta koska en jaksanut lukea sitä sanakirja toisessa kainalossa, en varmasti ymmärtänyt puoliakaan vitseistä. (Enemmän toki kuin siellä musikaalia katsoessani!)

Ihmettelen kovin, kuinka ei näitä runoja ole kukaan kääntänyt suomeksi - tai ainakaan minä en löydä tietoa käännöksestä. Toisaalta meillä on kyllä niin hienoa suomalaista lastenrunoutta aiheesta kuin aiheesta, että ehkä käännökselle ei ole edes tarvetta. Paitsi tietenkin kaikille keski-ikäisille kulttuurirouville, jotka haluaisivat päästä syvemmälle Catsin maailmaan.