perjantai 3. joulukuuta 2021

Viihdettä ja vähän faktaakin

On kyllä varsin hyvä, että en ole koskaan edes yrittänyt saada tällä blogillani mainostuloja - taas tuli reilun kuukauden paussi kirjoittamiseen, enkä ehtinyt edes ajatella kirjoittamista kuin vasta viime päivinä. 

Äänikirjojen kuuntelu on minulle rentoutumistapa muiden joukossa, vähän enemmän viihdettä kuin kirjojen lukeminen. Tähän bloggaukseen on valikoitunut kirjoja, joiden kuunteleminen on ollut nimenomaan rentoutumista.

 S.J. Bennet: Windsorin solmu. Hänen majesteettinsa tutkimuksia 1.

Kuinka hauska voikaan olla dekkari, jossa murhaa ratkoo kuningatar Elisabet! Kirjan idea on loistava ja toteutuskin varsin toimiva: dekkarijuoni vetää hyvin. Kirja on ehdottomasti hyvän mielen kirja, samanlaista yläluokkaista, mutta ah, niin turvallista mysteerien ratkomista kuin esimerkiksi Christiet. Nautin kovasti tämän kuuntelemisesta!

Sisko Savonlahti: Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu

Kirjan kertoja makaa alppilalaisella parvekkeella ja räytyy itsesäälissä, koska lupaava parisuhde meni vituiksi. Näin olisin kuvannut kirjaa ensimmäisen puoliskon ajan. Saamaton ja muissa roikkuva kertoja ärsytti minua huomattavasti. Loppua kohti tarina ja varsinkin päähenkilö sai kuitenkin lisää väriä, ja itsesääli alkoikin näyttää masennukselta. Sen jälkeen hahmoa oli huomattavasti helpompi sietää. Kuuntelin tänä syksynä myös Savonlahden Kai minä halusin tätä. Siinä minäkertoja käy läpi tapahtumia, jotka ovat johtaneet siihen, että hän on uudenvuodenaattona laitattamassa kierukkaa -  kuinka ihastus muuttui parisuhteeksi, joka muuttui vähän ärsyttäväksikin, mutta kuitenkin turvalliseksi. Tämä päähenkilö on alusta saakka selkeämmin masentunut, ja ehkä siksi siedettävämpi kuin se aiempi, vaikka heissä onkin paljon samaa.

Savonlahden tyyli on omintakeinen: hän kuvaa viimeistä yksityiskohtaa myöten päähenkilön puuhat, ja tarina ryntää sinne, minne minäkertojan ajatuksetkin. Molemmat kirjat kuitenkin päättyvät sulavasti, niin, että tarina tekee kauniin kaaren. Kyllä minä näistä niin paljon tykkäsin, että luen varmaan seuraavankin!

Satu Rämö: Talo maailman reunalla. Vuosi Islannin maaseudulla.

Kun on itse ollut kotosalla kaksi viimeistä vuotta, on ihanaa kuunnella tarinoita, joissa oikein mehustellaan eksoottisilla ulkomailla (kuten Islannilla). Rämö perheineen muuttaa Reykjavikista Islannin perähikiälle, ja lukija seuraa innostuneena, millaista elämä maailman reunalla on.

Maria Petterson: Historian jännät naiset. Merirosvoja, meedioita, varkaita ja vakoojaprinsessoja.

Petterson on kaivanut esiin ja koonnut samoihin kansiin uskomattomia tarinoita, joita yhdistää se, että ne kertovat naisista. Historian saatossa on ollut vaikka kuinka paljon naisia, jotka ovat olleet yhtä merkittäviä, kiinnostavia ja osaavia kuin miehet, ja on tosi voimauttavaa kuulla heidän tarinoitaan. Vaikka tässä on vähän sellaista iltasatuja vahvoille tytöille -fiilistä, tarinat ovat aikuiseen makuun. Ne viihdyttävät ja samaan aikaan antavat informaatiota.


lauantai 30. lokakuuta 2021

Kaltainen valmiste

Tänä viikonloppuna vietetään Helsigin kirjamessuja, ja minäkin olin paikalla eilen iltapäivällä. Ai, miten ihanaa olikaan pitkästä aikaa kävellä Messukeskuksen käytävillä, kerätä kassit täyteen joululahjakirjoja ja pysähtyä kuuntelemaan kiinnostavia kirjailijahaastatteluja. 

Usein teen niin, että kävelen päämäärättömästi ja istahdan sijoilleni silloin, kun jokin keskustelu kuulostaa kiinnostavalta, mutta selailen ohjelmaa myös etukäteen ja teen muistiinpanoja haastatteluista, jotka saattaisivat kiinnostaa minua. Tänä vuonna listallani oli Silvia Hosseinin, Suvi Auvisen ja Sofia Blanco Sequeirosin keskustelu esseistä ja vallasta. Tosi hyvä keskustelu se olikin, mutta sitä osasin myös odottaa, koska kuuntelin loppukesästä Suvi Auvisen Kaltainen valmiste -esseekokoelman ja olin todella vaikuttunut.

 

Auvisen esseet pohtivat vallan jakautumista yhteiskunnassa, aktivismia ja aika usein myös syömistä - näkökulma voi olla esim. dyykkaaminen tai veganismi. Essee on riskialtis kirjallisuuden laji, koska välillä ne saattavat olla suorastaan kuolettavan tylsiä. Auvisen esseet eivät ole puisia, vaan kaunokirjallisuutta parhaimmillaan. Ne koostuvat kiinnostavista kohtauksista ja rakentuvat draaman kaaren mukaisesti. Kohtauksia yhdistävät toisiinsa briljantit ajatuskulut. Kokonaisuutena kokoelma pakottaa lukijan pohtimaan omia ajatuksiaan ja totuttuja näkökulmia. Sehän se on hyvän kirjan, ja erityisesti hyvän esseekokoelman merkki, että se ravistelee ajatuksia ja pakottaa näkemään asiat uudesta vinkkelistä.

(Sofia Blanco Sequeirosia en ole lukenut, mutta hänen esseekokoelmansa Voitto on nyt lukulistalla.)

tiistai 19. lokakuuta 2021

Somesta tuttuja kirjoja

En ole vaihtanut ihan kokonaan äänikirjoihin, vaan luen kyllä mielelläni ihan paperisiakin kirjoja. Lukukokemus on aivan erilainen. Oikeisiin kirjoihin voi keskittyä, ja rakastan sitä, että niitä voi hypistellä ja selailla. Äänikirjoissa on pakko hyväksyä se, että jokin asia saattaa mennä ohi, ja luottaa siihen, että kokonaisuus pysyy kuitenkin hyppysissä. Tai siis korvien välissä.

Alkusyksystä sain kirjastosta monta varausta ja pääsin lukemaan oikeita kirjoja. Nämä kaikki ovat löytyneet somen kautta.

 Riina Tanskanen: Tympeät tytöt. Aikuistumisriittejä.

Seuraan Instagramissa Tanskasen Tympeät tytöt -tiliä, jolla sarjakuvan kautta puhutaan tyttöjen asemasta ja kulttuurista, jossa tämän hetken tytöt kasvavat. Kun sarjakuvista julkaistiin albumi joukkorahoituksen avulla, kannoin korteni kekoon, ja olipa ihan mahtavaa saada kirja vihdoin syksyllä käsiinsä. Tanskasen oivaltavat sarjakuvat kritisoivat patriarkaattia ja kapitalismia, antavat tytöille äänen ja herättävät lukijassa kaikki mahdolliset tunteet: surun, vihan ja ilon. Suosittelen, ihan jokaiselle.

Minja Koskela: Äidiksi tuleminen

Myös Koskelaan olen tutustunut Instagramin kautta. Hän on tuore Vasemmiston kaupunginvaltuutettu Helsingissä ja aivan älyttömän skarppi ja särmä tyyppi. Äidiksi tuleminen kertoo Koskelan omasta raskausajasta, mutta noin yleisemmin raskaana olemisesta ja äidiksi kasvamisesta. Vaikka aihe ei ole minulle ajankohtainen, tunnistin monia tunteita ja ajatuksia 18 vuoden takaa. Itse tulin äidiksi ilman kirjaa, joka olisi auttanut tulkitsemaan päänsisäistä kaaosta ja laittamaan ne aatteet myös yhteiskunnalliseen kehykseen. Jälkikäteen katsottuna se sujui ihan kohtuullisesti, mutta helpompaa se olisi ollut tämän kirjan kanssa.

Pauline Harmange: I hate men

Ranskalaisen kirjailijan essee käy läpi syitä, miksi jokaisen feministin, tai oikeastaan jokaisen naisen, pitäisi vihata miehiä. Provoisovasta lähtökohdasta huolimatta essee erittelee ihan sujuvasti syitä, joiden vuoksi patriarkaatin edustajien periaatteellinen vihaaminen olisi tärkeää. Hermange ei ehkä aivan onnistunut vakuuttamaan minua puolelleen, mutta esseen lukeminen antoi mahdollisuuden peilata omia ajatuksia esseistin ajatuksiin ja kirkastaa omaa näkemystä. Tähän kirjaan sain vinkin Ronja Salmen Instagramista.

Ina Mikkola: Runkkarin käsikirja - Kasvata pornolukutaitoasi ja seksuaalista älykkyysosamäärääsi.

Kun Ina <3 porno tuli telkkarista, minulla ei ollut aikaa perehtyä siihen. Onneksi Mikkola kirjoitti tämän kirjan, jossa sarjan tietopuoli on siististi kirjoissa ja kansissa - ja toki sarjan perusajatus pornon positiivisesta voimasta ja pornolukutaidon tärkeydestä on kirjankin johtava ajatus. Tämä kirja on fyysisesti isokokoinen ja sisältää jonkin verran niin pornografista kuvastoa, että bussimatkoille en tätä suosittele. Sen sijaan soisin, että sekä pornon suurkuluttajat että pornon vastustajat vilkaisisivat kirjan sisältöä. Kirjassa on paljon faktaa, tilastoja ja raikkaita ajatuksia, joihin omia ajatuksia kannattaa verrata.


perjantai 8. lokakuuta 2021

Pohdiskelun virittelijöitä

Anna Karhusen Jos on romaani, jonka alussa ollaan elämän risteyskohdassa. Päähenkilö valitsee kirjassa vuoron perään eri polun. Lohduttavaa on, että jokainen poluista näyttää johtavan suurin piirtein samanlaiseen paikkaan - jossain vaiheessa on ryhdyttävä seuraamaan omaa sydäntään. Pidin tästä kirjasta ja sen maailmasta niin paljon, että luin sen puolikkaassa yössä. Pidin myös Karhusen kevyestä ilmaisusta ja siitä, kuinka Helsinki oli kirjassa yhdessä pääosassa.

Anna Burnsin Maitomies kertoo nimettömästä ajasta ja paikasta - jotka muistuttavat runsaasti 1970-luvun lopun Pohjois-Irlantia. Ympäröivä poliittinen tilanne aiheuttaa sen, että kaikki ovat samaan aikaan äärimmäisen kiinnostuneita toisista ihmisistä, mutta uskomattoman välinpitämättömiä elämän kaikkea kirjoa ja monikerroksellisuutta kohtaan. Päähenkilö, parikymppinen nuori nainen ajelehtii omassa elämässään, joka mullistuu, kun keski-ikäinen mies alkaa ahdistella häntä. Romaani kertoo todentuntuisesti sekä Pohjois-Irlannin (tai vastaavan ympäristön) tilanteesta sekä seksuaalisesta ahdistelusta. Suosittelen lukemaan, mutta varoitan mailien mittaisista luvuista.

keskiviikko 6. lokakuuta 2021

Tukea ja vinkkejä kirjoittajalle

Loppukesästä luin taas pari kirjoittamisopasta. Mirjami Haimelinin ja Satu Rämön Kynä. Kaikki tärkeä kirjoittamisesta on selkeä, kannustava ja kirjoittamisen prosesseja hyvin hahmottava, väliin jopa rautalangasta vääntävä, mutta hyvällä tavalla. Varsinkin tietokirjailija saa tästä paljon hyviä vinkkejä, mutta opas soveltuu myös kaunokirjoittajalle. Tästä löytyy myös harjoituskirja, jonka saatan hyvinkin ostaa, jos kaipaan jossain vaiheessa lisäbuustia omaan kirjoittamiseeni.

Anteeksi, ihan karsea kuvakollaasi. Osaisin paremminkin, mutta enpä sitten tehnyt parempaa.
 
Lauri ja Paavo Järvilehdon Pim! Olet luova käsittelee luovuutta laajemmin. Tästäkin saa kirjoittamiseen monenlaista vinkintynkää, mutta itselleni en kokenut niitä kovin hyödyllisinä. Kirjan jutusteleva ja hieman humoristinen sävy viehättänee monia, mutta ei minua.

maanantai 4. lokakuuta 2021

Minustako asuntosijoittaja?

Vuosi sitten innostuin hetkellisesti asuntosijoittamisesta ja varasin kirjastosta kaksi suomalaista asuntosijoittamisen klassikkoa. Joonas Oravan ja Olli Turusen Osta, vuokraa, vaurastu on alan raamattu, ja Marko Kaarron Sijoita asuntoihin! kertaa uskonkappaleet ja kertoo Kaarron kokemuksista asuntosijoittamisesta.

Sain varaukset loppukesästä, ja vähän jo unohtunut innostukseni heräsi uudestaan. Kumpikin kirjoista on helppolukuinen ja sisältää runsaasti käytännön esimerkkejä. Näiden avulla voisi hyvin aloittaa asuntosijoittamisen! Minä en ole vielä ostanut sijoitusasuntoa, mutta näiden kirjojen lukemisen jälkeen en enää vierasta ajatusta.
 

sunnuntai 3. lokakuuta 2021

Ensemble, c'est tout

Vieraalla kielellä lukemisessa on aina alussa se kynnys, että pitää sietää sitä, ettei ymmärrä ihan joka sanaa ja että vieras kieli väsyttää. Muistan kiivenneeni kynnyksen yli, kun aloitin englanniksi lukemisen, ja sama juttu oli edessä ruotsin kanssa kymmenisen vuotta sitten. Nyt olen päässyt ranskankin kanssa kynnyksen yli! Ranskan kanssa mulla on vielä se ongelma, että sanavarasto on paljon suppeampi kuin englannissa tai ruotsissa, ja kielioppikin on välillä hukassa. Silti pystyn lukemaan nykykirjallisuutta (varsinkin dekkareita) vaipumatta aivan epätoivoon.

Luin koko viime kesän Anna Gavaldan Ensemble, c'est tout -romaania. Koko kesän siksi, että kuuntelin niin paljon äänikirjoja, että tämä oli lukuvuorossa oikeastaan vain iltaisin ennen nukahtamista ja silloin, kun olin netin ulottumattomilla. Kun loppu alkoi jo häämöttää, otin romaanin mukaan Ateneumin Repin-näyttelyn jonoon, ja kahdessa tunnissa romaani oli vihdoinkin loppuun luettu. Todellakin kaksi kärpästä yhdellä iskulla!

Romaani kertoo naapuruksista, jotka ajautuvat kämppiksiksi. Yhteisasuminen saa huomaamaan, että ihminen on aina riippuvainen toisista - ja kasvamaan omassa ihmisyydessään. Tykkäsin romaanista kovasti! Se oli humoristinen, lämminhenkinen ja kivasti pariisilainen. Romaani näyttää monenlaisia puolia ranskalaisesta yhteiskunnasta. Sen mukana pääsee siivousfirmaan, ravintolan keittiöön ja vanhustenhoitoon. Kiinnostavia paikkoja olivat jokaikinen!

Kun kuulin, että siitä on tehty myös elokuva, jossa on vieläpä Audrey Tautou pääosassa, oli pakko käydä kirjastossa. Elokuva ei ollut yhtä hyvä kuin kirja, mutta ei aivan kelvotonkaan. Jos et lue ranskaksi, tämä löytyy suomeksi Kimpassa-nimisenä. Jostain syystä se oli jäänyt minulta suomeksi lukematta, mutta ei haittaa yhtään, että kokemus tulikin luokseni ranskankielisenä.