lauantai 6. elokuuta 2011

Terveisiä rantatuolista

Näin jälkikäteen ajateltuna olin kai varautunut hieman heikosti rantalomaan, kun olin varannut lukemisiksi kaksi naistenlehteä. Tosin lomasta olisi tullut enemmän toimintaloma ja vähemmän rantaloma, jos en olisi sairastunut flunssaan ja ollut pakotettu lojumaan rantatuolissa. Onneksi matkaseura oli kantanut mukanaan lukemista minunkin tarpeikseni.

Aloitin Renate Dorresteinin Pojallani on seksielämä ja minä luen äidilleni Punahilkkaa -kirjasta. Romaania oli markkinoitu keski-ikäisen naisen Bridget Jonesina, mutta siinä oli kyllä paljon enemmän asiaa ja vähemmän vitsejä. Ehkä se siis oli hyvä? Ainakin se onnistui kiinnostamaan ja koskettamaan, vaikka vaihdevuosiaan elävän naisen ongelmat dementoituvan äidin kanssa eivät ihan ajankohtaisia olekaan. Oli siinä muutama ihan hyvä vitsikin.

Seuraavaksi luin Johanna Adorjánin Rakkaudessa erottamattomat. Oi, se vasta olikin hyvä! Lukaisin kirjan parissa tunnissa altaan reunalla, koska se oli niin kertakaikkisen mukaansatempaava. Kirjailija kertoo unkarinjuutalaisten isovanhempiensa tarinan, käy läpi omia muistojaan ja näyttää lukijalle yhdenlaisen esimerkin kaikenkestävästä rakkaudesta. Kun isoisä on kuolemansairas, isoäiti ei halua jäädä yksin, ja yhdessä he suunnittelevat yhteisen lopun. Kirjaa voi lukea rakkaustarinana, oman menneisyyden etsintänä tai palasena juutalaisuuden historiaa. Ja kaiken päälle se on vielä hirmuisen helppolukuinen - ainakin minun mielestäni; matkaseuralaisella kesti kirjan lukeminen monta päivää, koska asioita piti kuulemma pysähtyä pureskelemaan.

Tässä vaiheessa oltiin lomaviikon neljännessä päivässä, joten oli pakko tarttua siihen kolmanteenkin kirjaan, joka matkassa oli. Se oli Melissa Hillin Kirjeitä San Franciscosta. Ihan hömppää, mutta ei mitenkään vastenmielistä, koska jumalattoman paksu kirja oli ahmittu seuraavaan iltaan mennessä.

Loppulomaksi hain hotellin vastaanoton hyllystä lukemista. Kiinnostavimmaksi osoittautui ruotsalainen dekkari, Kristina Ohlssonin Tusenskönor. Se on itse asiassa vieläkin kesken (johtuen ehkäpä kielestä) joten lopullista arviota en voi antaa, mutta ihan kiinnostavalta vaikuttaa tähän asti. Murhat, juonittelu ja pakolaisten salakuljetus ovat tämän dekkarin päärakennusaineet, jos jotakuta kiinnostaa.

Tämän loman opetus: älä koskaan lähde mihinkään reissuun ilman runsasta kirjastoa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti