Kuunnelkaa nyt: "Vastaathan kirjeeseeni, Miss Lonelyhearts on tragikoominen ja satiirinen tarina nuoresta toimittajasta, joka hoitaa sydänsurujen palstaa newyorkilaisessa lehdessä." Eikö kuulostakin kepeältä ja hauskalta? Takakansitekstin perusteella ostin tämän pokkarin alennusmyynnistä. Ajattelin, että saan 1920-luvun vastineen nykypäivän nettideittitarinoille. Ja paskat. Ilmeisesti 20-luvulla leelianlepotuolit olivat rankinta mahdollista sosiaalipornoa.
Miss Lonelyhearts (joka on todellisuudessa kolmikymppinen mies, joka sen lisäksi, että kirjoittaa kirjeisiin jeesustelevia vastauksia, dokaa ja nussii) menee kirjeiden kauheista tarinoista sekaisin, sairastuu kristuskompleksiin ja saa omankin elämänsä sotkettua. Se siitä huvista.
On kirja kyllä tragikoominen, satiirinenkin. Mutta niin mustalla tavalla, että lukijaa kylmää. Ja ollakseen tuollainen ohuttakin ohuempi läpyskä on siinä kyllä tavattoman paljon sisältöä. Ehkä ei esipuheen kirjoittaja ole ihan väärässä, kun markkinoi kirjailijaa, Nathanael Westiä, 1900-luvun alun amerikkalaisten kirjailijoiden parhaimmistoon kuuluvaksi. Lainaan/lahjoitan kirjan, jos joku haluaa tutustua.
(Otsikko viittaa sarjaan, jossa WSOY julkaisi teoksen 60-luvulla. Ehkä nykyään jo vähän menneen ajan kuitenkin.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti