torstai 11. heinäkuuta 2013

Minä, ihan mummo

Luin elämäni ensimmäisen lailahirvisaaren. Sen 1,5 vuotta sitten joululahjaksi saamani Minä, Katariina -romaanin. Tunteeni ovat ristiriitaiset. Joskus yläasteiässä lueskelin kaariutrioita. Jännittävät historialliset tarinat ja romantiikka ajoivat ahmimaan. Minulle luvattiin, että tässäkin kirjassa on seksiä, mutta pyh! Ikääntynyt keisarinna muistelee rakastajiaan hyvin ylimalkaisesti, ja kirjan rajuimpia "paljastuksia" on se, että kuusikymppinen keisarinna pitää itsellään parikymppistä rakastajaa. Mutta minustakin on tullut niin keski-ikäinen, että jännittävämpää oli lukea Katariinan noususta keisarinnaksi. 14-vuotias Sophie matkustaa Stettinistä Venäjälle, kihlautuu ja menee naimisiin Pietarin kanssa, elää voimakastahtoisen keisarinna Elisabetin määräysvallan alaisena ja kasvaa 20 vuodessa vahvaksi naiseksi, joka on valmis ottamaan Venäjän valtaistuimen itselleen.

Tarina on vaikuttava, mutta toisaalta niin laaja, että välillä tuntuu siltä, ettei kirjailijakaan saa siitä kokonaan otetta. Tapahtumat soljuvat eteenpäin ja täyttävät kirjan sivut. Toisaalta tämä ilmaisutapa sopii vanhenevalle keisarinnalle, joka haluaa selittää oman menneisyytensä parhain päin. Todellisilla tapahtumilla ei ole niin väliä, tsarinnan tunteilla ja ajatuksilla on.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti