Nimittäin luin Knausgårdin Taisteluni-sarjan toisen kirjan. Alan uskoa, että nimi tulee siitä, että kirjan ensimmäinen puolisko on aina ihan kauheaa tahkoamista ja taistelua, ennen kuin lukeminen alkaa luistaa.
Toinen puolisko menikin sitten taas leikiten. Kirpaisevan hyvää analyysia ruotsalaisesta yhteiskunnasta, osuvaa parisuhdekuvausta mitään kipeää peittelemättä ja tuttuja ristiriitaisia tunteita vanhemmuudesta. Tunnistin itseni Knausgårdin omakohtaisesta ja paljastavasta kertojasta - kirja kolahti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti