Toisella bussiviikollani luin Fredrik Backmanin (sama heppu, joka kertoi miehestä, jonka nimi on Ove) romaanin Min mormor hälsar och säger förlåt. Elsa on melkein kahdeksan ja hänen paras ystävänsä on isoäiti. Tai itse asiassa hänellä ei muita ystäviä olekaan, koska hän on erilainen eikä koulussa kukaan tykkää erilaisista. Elsalla ja isoäidillä on yhdessä kuitenkin hauskempaa kuin kenen tahansa muun kanssa voisi olla. Isoäidillä ja Elsalla on oma satumaa, josta isoäiti kertoo jännittäviä tarinoita. Välillä isoäiti saa ajatuksia, jotka saattavat parivaljakon pulaan. Naapurit eivät nimittäin katso hyvällä sitä, että isoäiti ammuskelee parvekkeeltaan värikuula-aseella, eivätkä poliisit arvosta sitä, että eläintarhaan murtaudutaan keskellä yötä.
Kun isoäiti kuolee, hän jättää Elsalle tehtävän. Elsan täytyy viedä isoäidin tuttaville kirjeitä, joissa isoäiti pyytää anteeksi. Tehtävä osoittautuu vaikeaksi, vaaralliseksikin. Sen aikana isoäidistä paljastuu uusia puolia ja Elsa oppii paljon uutta myös itsestään ja muista ihmisistä. Isoäidin kuoltua myös hänen kertomansa tarinat ja todellisuus alkavat sekoittua.
Tämä on aivan törkeän hauska kirja, jota lukiessa ei voi olla nauramatta ääneen. Samaan aikaan tämä on valtavan surullinen kirja, jonka ihmiskohtalot vetävät vakavaksi. Tälle kirjalle en laittaisi mitään ikäsuosituslappua, vaan tarina vetoaa mielestäni kaikenikäisiin. Tässä on vähän samanlaista taikaa kuin suurissa satuklassikoissa - ei ole sattumaa, että Elsan lempikirjasarja on Harry Potterit ja kirjan loppupuolella tapahtumia verrataan myös Veljeni Leijonamielen tapahtumiin. Silti kirja on tiukasti kiinni nykyajassa ja myös nykyajan lasten ja nuorten maailmassa. Kovasti odottelen, että tämä käännetään suomeksi, että voisin hyödyntää tekstiä töissäkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti