Bussimatkustus on osoittautunut lukuharrastuksen kannalta todella virvoittavaksi valinnaksi. Olen taas lukenut yhden hyllyssä vuosia maanneen lahjaksi saadun kirjan. Tätä menoa luen kohta ne Hessetkin (jotka siis olen jo kymmenen vuotta sitten kerännyt matkaani vaihtohyllystä).
Tällä kertaa kahlasin läpi paksun historiallisen romaanin. Kahlaaminen kuulostaa kyllä tosi työläältä. Ihan oikeasti ahmin Ildefonso Falconesin Meren katedraalin. Romaani kertoo Arnau Estanyolin tarinan. Arnau syntyy 1300-luvulla maaorjan pojaksi, muuttaa isänsä kanssa Barcelonaan ja tulee vapaaksi barcelonalaiseksi, löytää menetetyn äitinsä tilalle Neitsyt Marian ja tämän kodin, Santa Maria del Mar -kirkon. Neitsyt Marian kappelista huolehtiva bastaixien, satamakantajien, kilta hyväksyy Arnaun joukkoonsa, mutta vähitellen Arnausta tulee myös ylistetty sotilas, rahanvaihtaja ja kaupungin oikeusistuimen tuomari.
Romaani näyttää, kuinka toimimalla omantuntonsa mukaan voi menestyä. Ainakin romaaneissa, historiallinen tosiseikkahan tämä ei koskaan ole ollut. Toisaalta Arnaullakin on synkkä puolensa, joka on suorastaan ristiriidassa sen kanssa, minkälaiseksi hänet muuten kuvataan. Vaikka moderniin kerrontaan kuuluukin henkilöhahmon monikerroksellisuus, ei Arnaun hahmosta sellaista oikein tule, vaan hänen käyttäytymisensä näyttäytyy välillä kovin ristiriitaisena.
Henkilöt jäävät ajoittain turhan ohuiksi. Heidän toimintansa syyt jäävät kovin hepposiksi ja epäselviksi. Vaikuttaa siltä, että kirjailijalle on tärkeää saada tarinaan tietyt historialliset tapahtumat, joten henkilöt saavat toimia niin, että näistä tapahtumista on luonteva kertoa. Välillä jotkin henkilöhahmot astuvat näyttämölle vain sitä varten, että tarina kääntyisi oikeaan suuntaan. Noina hetkinä lukijasta tuntuu, että hän on katselemassa teatteriesitystä, jossa kertoja opastaa katsojaa oikeaan tulkintaan.
Lopussa kerronta tiivistyy ja tarinan monet sivujuonet punoutuvat yhteen. Arnaun ja Arnaun läheisten elämä on vaakalaudalla, ja lukija saa jännittyneenä seurata, mihin suuntaan vaakakuppi kallistuu. Romaanin loppu on kerronnallisesti ohuehko, mutta kyllä se lukijan odotukset täyttää ja palkitsee monen sadan sivun läpikäymisen jälkeen.
Romaani on helppolukuinen paksuudestaan huolimatta. Se on myös oppitunti keskiaikaiseen Espanjaan: lukemisen jälkeen päässä vilisevät Katalonian ja Mallorcan Pedrot ja Jaakot. Näistä ei koulun historian tunneilla juuri puhuttukaan, ja täytyy myöntää, että 1300-luvun hallitsijat ovat vieläkin varsin hatarassa muistissa. Ajankuvauksena Meren katedraali on luultavasti varsin todenmukainen ja nimenomaan sellaisena lukemisen arvoinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti