maanantai 16. helmikuuta 2015

Tavoite saavutettu!

Aika monta bussimatkaa töihin ja takaisin sain tehdä töitä tämän tavoitteen eteen. Monta kertaa nukahdin kirja syliin. Mutta nyt se on täytetty: Tikli on luettu!

Tai Steglitsan on luettu. Ehkä kieli hidasti tavoitteeseen pääsemistä. Ainakaan tämä kirja ei tuntunut yhtä mukaansatempaavalta kuin Tarttin aiemmat romaanit. Enemmänkin jouduin makustelemaan ja vain ajoittain jokin osa tarinaa nappasi hetkeksi mukaansa.

Kaikki kai tuntevat tarinan jo ainakin pääpiirteissään: 13-vuotias Theodore Decker menettää äitinsä terrori-iskussa taidemuseoon. Äidin sijaan museosta Theon mukaan lähtee puolivahingossa hollantilainen mestariteos Tikli. Tästä alkaa Theon ajelehtiminen maailmassa: yläluokkaisesta ystäväperheestä vastuuttoman isän luo, antiikkiliikkeeseen töihin, naissuhteesta toiseen jne. Ainoa kiintopiste Theon elämässä on taulu, joka on samaan aikaan raskas salaisuus.

Tartt on kirjoittanut huikaisevan tarinan, joka kertoo perhesuhteista, surusta, rakkaudesta, ystävyydestä, valheessa elämisestä, totuuden löytämisestä, taiteesta ja sen vaikutuksesta ihmisiin. Teemoja riittää niin että huimaa. Pääasiassa Tartt sitoo teemat toisiinsa ja tarinan kokonaisuudeksi taitavasti, mutta minulle ainakin tulee välillä ähky - vähempikin riittäisi.

Kokonaisuus on hallinnassa mutta niin ovat myös yksityiskohdat. Tartt tuntee todella hyvin eurooppalaista kulttuuria, taiteen historiaa ja antiikkihuonekaluja. Juonen kaari on korkeimmillaan vasta ihan lopussa. Theo käy läpi elämäänsä amsterdamilaisessa hotellihuoneessa. Minä luin nuo viimeiset sivut myös  hotellissa, mikä teki lukuelämyksestä harvinaisen voimakkaan. Kyllä se kannatti, vaikka ihan mielelläni siirryn seuraavaan kirjaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti