Teinitieteiskirjallisuutta

Kevät on ollut työntäyteinen eikä lukemiseenkaan ole ollut aikaa niin paljon kuin olisin halunnut. Onneksi on nuortenkirjat! Huhtikuussa luin vihdoinkin Veronica Rothin Outolinnun. Viidesluokkalainen luki sen jo vuosi sitten ja ihastui, mikä oli siinä mielessä hyvä, että kun minä olin ahminut ensimmäisen osan, löytyi toinen osa Kapinallinenkin meiltä kotoa. Kolmatta osaa Uskollista odottelen vielä kirjastosta, mutta eiköhän näiden kahdenkin perusteella pysty jo bloggaamaan.

Rothin trilogia kertoo Trisistä, joka elää tulevaisuuden dystopiassa. Tämä yhteiskunta on jakautunut alaryhmiin jäsentensä luonteenpiirteiden mukaan. Tris ei kuitenkaan koe kuuluvansa yksiselitteisesti mihinkään ryhmään, mikä tekee hänestä erityisen. Tarinaan kuuluu myös hämäräperäinen salaliitto ja mureneva yhteiskuntajärjestys. 

Ihan perusscifikamaa siis - mutta miten ja milloin tästä tuli nuortenkirjamateriaalia? Alussa mainittu viidesluokkalainen lukee jatkuvasti kirjoja ja kirjasarjoja, joiden peruskuvio on suunnilleen samanlainen. Sinänsähän tällainen juoni tarjoaa hedelmällisen pohjan nuortenkirjojen peruskauralle, siis sille kuinka päähenkilö pohtii loputtomiin omaa identiteettiään ja suhdettaan ympäröivään yhteisöön. Nuortenkirjojen mainstreamia tästä tuli kuitenkin varmaan vasta Nälkäpelin myötä.

Suurinta osaa niistä kirjoista, joita nuori meillä lukee, en viitsi vilkaista toista kertaa. Outolintu-trilogia on kuitenkin genressään myönteisesti erottuva poikkeus. Kerronta on raikasta ja sujuvaa. Henkilögalleria ei ole ihan täydellisen mustavalkoinen, kuten nuortenkirjoissa usein. Tarina yllättää välillä varsin positiivisesti, ja lehdistä olen vähän lukenut ja päätellyt, ettei trilogian loppu ole liian helppo tai halpa.