keskiviikko 6. heinäkuuta 2016

Elämänohjeita sinkuille

Luin juhannuksena myös Henriikka Rönkkösen Mielikuvituspoikaystävä ja muita sinkkuelämän perusasioita -romaanin. En kyllä ole ihan satavarma, kutsuisivatko kaikki sitä romaaniksi. Rönkkönen on tuttu seksin ympärillä pyörivästä Sinkkublogistaan, ja sekä blogi että kirja ovat ainakin osittain omaelämäkerrallisia ja rakentuvat Henriikka Rönkkönen -nimisen hahmon ympärille. Kirja on kuitenkin paljon enemmän kuin blogi: siinä on sujuva draaman kaari ja paljon muutakin kuin shokeeravia seksipaljastuksia. (On niitäkin, nou hätä!)

Tiedän myös, että Henriikka Rönkkönen on paljon muuta kuin samanniminen kirjallisissa teoksissa seikkaileva hahmo. Opiskelimme samaan aikaan äidinkielen opettajiksi. Yleensähän olen kateudesta vihreä, kun joku samanikäinen (nuorempi) julkaisee esikoiskirjansa. Kaverin puolesta on kuitenkin helppo olla iloinen, varsinkin kun kirja on niin hauska!

Tarkoitukseni oli blogata tällä kertaa pelkästään Mielikuvituspoikaystävästä, mutta eilisellä kirjastokäynnillä mukaan tarttui Riikka Pulkkisen Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän, jonka lukaisin saman tien ja joka minun mielessäni hahmottui heti Mielikuvituspoikaystävän pariksi. Tässä on kesän parhaat self helpit kaikille rakkaudessa pettyneille! Koska kyseessä ei ole self help -kirjallisuus, kirjat sopivat myös ko. lajityyppiä vihaaville. Jos taas ei kaipaa self helpiä, kirjat sopivat ihan muuten vaan viihdyttäväksi kesälukemiseksi.

(Totta kai tämän voi lukea niinkin, että minulla on tarve jonkinnäköiselle self help -kirjallisuudelle ja/tai olen pettynyt viime aikoina lukemaani self helpiin - tästä lisää myöhemmin.)

Mielikuvituspoikaystävä kertoo matkan pitkän parisuhteen päättymisestä itsensä löytämiseen. Väliin mahtuu deittailua ja hulvattomia seksisäätöjä. Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän kertoo matkan pitkän parisuhteen päättymisestä itsensä löytämiseen. Väliin mahtuu deittailua ja hulvattomia seksisäätöjä. Niin että ymmärrätte varmaan, miksi tuli tarve yhdistää nämä kaksi yhteen ja samaan bloggaukseen! Toki kumpikin teos on tekijänsä näköinen. Rönkkönen puhuu suoraan, härskejäkin, ja naurattaa lukijan kuoliaaksi. Pulkkinen maalailee enemmän, tekee filosofisia aluevaltauksia ja rakentaa tarinaa muidenkin hahmojen kuin päähenkilön ympärille - mutta hauska hänkin on!

Loppupäätelmäkin on molemmissa teoksissa sama. Päästäkseen menetyksestä yli pitää löytää oma itsensä. Tärkeintä on minä. Pulkkisen mukaan pitää tietää, mille haluaa sanoa ei ja mille kyllä. Rönkkönen lähtee itsensä kanssa määmatkalle. Ja niinhän se on, että jos itsensä kadottaa (suhteeseen, työhön, mihin hyvänsä), tulee elämästä kaikin puolin valjua. Siksi kannattaa välillä lukaista jokin tällainen kirja ja muistaa, kuka ja miksi minä olen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti