Luin jostakin naistenlehdestä Viveca Stenin haastattelun, ja ajattelin, että hänen kirjojaan voisin kokeilla lukea. Muutaman viikon päästä siitä löysinkin kirjastosta Sisäpiirissä-romaanin. Lainasin, luin ja olin ihan tyytyväinen. Tarinan juoni oli ihan ok ja se syy, miksi alunperinkin kiinnostuin, eli Tukholman saariston ja Sandhamnin kuvaus, riittävää.
Toisella kirjastoreissulla vastaan tuli useampi jatko-osa, jotka otin mukaani ja ryhdyin lukemaan. Kesti yli puoli kirjaa ennen kuin rupesin ihmettelemään sitä, miksi henkilöt olivat niin kovasti muuttuneet. Luinkin Camilla Läckbergia, Merenneitoa tarkemmin sanottuna. Hemmetti, onko pakko laittaa kaikkien ruotsalaisten dekkarien kanneksi auringonlaskun värjäämä merimaisema?! Kyllähän siinä väkisinkin menee sekaisin. Jotakin näiden kirjojen omintakeisuudesta kertoo myös se, että henkilögalleria oli molemmissa ihan riittävän samankaltainen, että olisin heti tajunnut lukevani eri henkilöistä. Nyt olen sitten lukenut muutaman Läckbergin.
Ne ovat kyllä varsin viihdyttäviä. Tapahtumapaikka on Fjällbacka Ruotsin länsirannikolla. Kaiken Tukholman ja Gotlannin jälkeen on melkein eksoottista olla Göteborgissakin! Jokaisessa kirjassa kulkee nykyajan tapahtumien rinnalla jokin lähihistorian mysteeri, mikä kyllä nostaa niiden arvoa ruotsalaisten dekkarien genressä. Luettuani sarjan loppupään suomeksi huomasin, että meillähän on koko alkupää ruotsiksi kirjahyllyssä. Samaten Netflixistä löytyy Fjällbackamorden-sarja, josta katselin jo ensimmäisen osan. Se oli ehkä vähän valmiiksi pureskeltu, mutta kuitenkin ihan katsottava. Nyt on sitten varaa valita, millä lailla aivojaan tänä syksynä turruttaa. Ihan rinnan näitä ei kyllä viitsi nauttia, tai menee jännitys molemmista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti