sunnuntai 27. elokuuta 2017

Muu maa mansikka?

Kirjastosta tarttui mukaani Marina Lewyckan Muu maa mansikka? joka kertoo Englantiin tulevista siirtotyöläisistä.

Romaani kertoo ryhmästä mansikanpoimijoita, jotka joutuvat monenlaisiin sattumuksiin pyrkiessään rakentamaan itselleen parempaa elämää. Kirjassa on vähän veijariromaania: päähenkilöt ajautuvat erilaisten sattumien kautta todella absurdeihin tilanteisiin, jotka saavat lukijan välillä nauramaan ääneen.

Toisaalta romaani puuttuu todelliseen ongelmaan: Euroopassakin rikkaat maat hyväksikäyttävät köyhien EU-maiden työvoimaa, ja rikolliset hyötyvät myös siirtotyöläisistä. Romaani on välillä suorastaan silmiä avaava. Tykkään myös siitä, että kertojat ja näkökulmat vaihtelevat. Kaikki mansikanpoimijat (ja heidän koiransakin) saavat oman äänensä kuuluviin - mutta silti kaikissa on paljon yhteistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti