Nyt on kauhea kiire ennen joulua lukea pois yöpöydällä odottava kirjapino ja blogata kaikesta syksyn aikana luetusta. Ainakin haluan kehuskella sillä, että sain luettua Gunther Grassin Peltirummun. Aloitin heinäkuun lopulla ja jo lokakuussa tuli valmista.
Kirjan takakannessa Pentti Saarikoski sanoo näin: "Peltirumpu on irvokas, villi, röyhkeä; mahdoton ja hauska, rivo ja elämänmyönteinen." Liina sanoo nyt näin: "Peltirumpu on mahdoton, käsittämätön ja sekava, välillä ihan hauska ja usein omituisella tavalla härski." Melkein samalla aaltopituudella ollaan siis Penan kanssa.
Minun lukemani versio on Oili Suomisen ja vuoden 2009 käännös, mutta valitettavasti se ei tee siitä erityisen helposti ymmärrettävää. Minulla oli lukiessa koko ajan sellainen tunne, että yleissivistykseni ei riitä, että minun pitäisi tuntea saksalaista kulttuuria ja historiaa paljon enemmän, jotta saisin vitseistä enemmän irti. En kuitenkaan pidä itseäni erityisen sivistymättömänä, vaan totean, että aika on tainnut joiltain osin ajaa tämän klassikon ohi.
Peltirumpu kertoo Oskar Mazerathista, joka päättää lopettaa kasvamisen kolmevuotiaana. Ympäristö pitää Oskaria jälkeenjääneenä, ja hän kommunikoikin lähinnä rummuttamalla peltirumpua. Oskarin lapsuusajan kuvaus on paljolti Danzigin ja Puolan ja Saksan välien kuvausta yhden häiriintyneen suvun historian kautta. Tämä kirja kannattaisikin varmaan lukea juuri ennen Gdanskin-matkaa, niin voisi verrata historiallista kuvausta nykyaikaan.
Sitten tulee sota ja Oskar viihdyttää rummullaan sotilaita. Peltirummun sodan kuvausta on kehuttu, koska se on sekavaa, täysin epäloogista ja suorastaan mielipuolista - sota tekee ihmisistä marionetteja, joita paiskotaan sinne tänne. En siltikään henkilökohtaisesti tykkää tästä osasta erityisen paljon. En kyllä tykkää kirjan muistakaan osista, jos ihan rehellisiä ollaan.
Sodan jälkeen Oskar alkaa kasvaa ihmisenä sekä fyysistä että henkistä pituutta - mutta ei hänestä vieläkään täysimittaista tule. Kai siinä on syvää vertaiskuvallisuutta. Kyllähän Grass tässä romaanissa pohtii Saksan ja varsinkin rivisaksalaisen roolia toisen maailmansodan aikana. Idea on hyvä, toteutus oli varmaan päräyttävämpi vuonna 1959 kuin nykyään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti