torstai 31. toukokuuta 2018

24. Surullinen kirja

Vihdoinkin muistin kirjastossa ollessani Muriel Barberyn Siilin eleganssin. Se kertoo pariisilaistalon portivartijarouvasta, joka pyrkii kaikin keinoin peittämään kotitalonsa asiakkailta sen tosiasian, että hän on hienostunut taiteen ja kulttuurin ystävä. On varmaan ennalta-arvattavaa, että tällainen käytös johtaa yksinäisyyteen ja eristäytymiseen. Asiaan tulee kuitenkin muutos, kun taloon muuttaa uusi asukas.

Siilin eleganssi on ihana kirja, joka kertoo taiteesta, ystävyydestä ja siitä, kun uskaltaa antautua elämälle. Se on välillä hauska, usein ilahduttava ja useaan otteeseen myös surullinen kirja. Siksi sijoitan sen tähän haastekohtaan, vaikka pelkkä surullisuus ei sitä määritäkään.

Tässä romaanissa pohditaan välillä filosofisia kysymyksiä ja välillä kuvaillaan naapuruston elämänmenoa tarkan humoristisesti. Romaanin tunnelma on mielestäni hyvin samanlainen kuin esimerkiksi Amelie-elokuvan. Onko tämä sitten ranskalaisuutta? Ainakin se on hyvin viehättävää.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti