torstai 30. elokuuta 2018

31. Kirjaan tarttuminen hieman pelottaa

Ostin viime syksynä Kirjamessuilta Sanna Wikströmin Unelmakarttakirjan, mutta tosi pitkään kesti ottaa se sieltä esiin ja ryhtyä unelmoimaan. Yksi syy siihen oli varmasti se, että elämässäni on alueita, jotka hiertävät ja aiheuttavat tyytymättömyyttä. Ihan suoraan sanottuna etukäteen vähän pelotti, laittaako tämä kirja käyntiin prosesseja, jotka mullistavat koko elämän.

Vaikka olen kirjaa täytellyt kesän ajan, vielä ei ole tapahtunut suuria muutoksia. Kirja antaa välineitä kaiken kokoisten unelmien toteuttamiseen, ja ideana onkin, että vähitellen opitaan muuttamaan ajatuksia sellaisiksi, että ne ennemmin mahdollistavat kuin estävät unelmien toteutumisen.

Tämä kirja perustuu verkkokurssiin, mutta ainakin minulle sopii hyvin kirjan selailu omaan tahtiin. Aika monta self-help-opusta olen elämäni aikana ehtinyt selailemaan, ja tämä kuuluu ehdottomasti niiden parhaimmistoon. Tyyli ei ole muutokseen pakottava, vaan lukijan omaa aikataulua ja omia haaveita kunnioittava.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti