keskiviikko 12. syyskuuta 2018

Hesset hallussa

Olen muutamassa aiemmassa bloggauksessa viitannut Hermann Hessen teoksiin, jotka odottavat minua kirjahyllyssä. Ovat odottaneet jo 20 vuotta. Tuolloin löysin yliopiston päärakennuksen aulasta Demianin ja Narkissoksen ja Kultasuun, jotka joku oli sinne unohtanut. Uskalsin ottaa ne haltuuni, koska kyse oli vanhoista ja repaleisista kirjoista, jotka oli poistettu Tampereen kirjaston valikoimasta.

Ja nyt koitti aika. Ensin luin Demianin, joka on melko lyhyt romaani. Se kertoo koulupoika Emil Sinclairista, joka ystävystyy koulutoverinsa Max Demianin kanssa. Demian auttaa Sinclairia kasvamaan aikuiseksi ja täyteen mittaansa ihmisenä. Teos on helppolukuinen mutta suoraan sanottuna aika tylsä. Sinclair painiskelee paljon sellaisen ongelman kanssa, että hänessä on ikään kuin kaksi puolta, maallinen ja hengellinen. Maallinen, suorastaan demoninen puoli ajaa häntä eteenpäin.

Sijoitan Demianin haastekohtaan 30, kirja liittyy ensimmäisen maailmansodan aikaan. Oikeastaan kylläkin vain kirjan viimeinen luku kertoo ensimmäisestä maailmansodasta ja siitä, minkälaisia tunteita Sinclair tuolloin käy läpi - mutta monen arvioijan mukaan tuo loppu on hyvin oleellinen.

Koska Demian vahvisti ennakkokäsitystäni Hessestä kirjailijana, päätin sijoittaa Narkissos ja Kultasuu -romaanin haastekohtaan 21, kirja ei ole omalla mukavuusalueellasi. Yllätyin positiivisesti. Narkissos ja Kultasuu käyvät samaa luostarikoulua joskus keskiajalla jossain Saksan alueella. Narkissos on syvästi hengellinen ja filosofinen hahmo. Kultasuu on kiinnostuneempi maallisista iloista. Nuorista miehistä tulee silti ystäviä. Romaani kertoo lähinnä Kultasuun seikkailuista, kun hän lähtee luostarista ja etsii itseään. Hän löytääkin itsensä ja kutsumuksensa taiteilijana. Tämäkin romaani on helppolukuinen ja muistuttaa paljon historiallista seikkailuromaania. Sivujuonteena kulkee kuitenkin koko ajan maallisen ja hengellisen rinnakkaiselo. Kirja on ihan luettava ja tarina siitä, kuinka Kultasuu löytää kutsumuksensa, on lukemisen arvoinen.

Hessestä en kyllä ole näiden romaanien perusteella kovinkaan vaikuttunut. Vähän heppoisia ja jopa naiiveja olivat molemmat mielestäni. Ehkä luen vielä sen Lasihelmipelin, kun se seuraavan kerran tulee eteeni, mutta sitten saa kyllä Hesse jäädä rauhaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti