sunnuntai 25. marraskuuta 2018

Virolaisen kirjallisuuden pikakurssi

Lukuhaastetta varten oli todella vaikea löytää virolaista kirjallisuutta, mutta nyt haastekohtien jo täytyttyä olen perehtynyt hieman tarkemmin myös virolaisiin kirjailijoihin.

Tai ihan oikeasti olen jämähtänyt Indrek Harglan Apteekkari Melchior -sarjaan. Apteekkari Melchior seikkailee keskiaikaisessa Tallinnassa ja ratkaisee murhia. Näitä ruusunnimimäisiä dekkareita on kiva lukea, koska ne tapahtuvat tutussa naapurikaupungissa, jonka vanha kaupunki on yhä samanlainen kuin kirjojen tapahtuma-aikana. Romaanit kuvaavat kivasti keskiaikaista kaupunkia, uskonnollisia menoja ja uskonnon merkitystä arkielämässä ja jopa apteekkarin työtä, joka vaikuttaa olleen tuohon aikaan melkoista salatiedettä, jonka rinnalla homeopatia ja muut nykyajan vaihtoehtohoidot vaikuttavat supertieteellisiltä.

Luin myös Viivi Luikin Varjoteatterin. Se on esseemäinen kertomussikermä, joka kertoo Viivi Luikin matkasta Tallinnan, Helsingin, Berliinin ja New Yorkin kautta Roomaan. Erilaisten anekdoottien kautta Luik kertoo ihmisistä ja ihmisyydestä, eri kansallisuuksista ja aika paljon nimenomaan virolaisuudesta. Niin kuin esseissä yleensä, välillä kerronta on kiihkeää ja kiinnostavaa ja ajoittain taas rauhoittuu suorastaan yksitoikkoiseksi. Minä en sellaisista ajattelupausseista perusta, joten vähän kärsimättömästikin kääntelin sivuja päästäkseni taas asiaan. Joku toinen olisi saattanut jäädä nauttimaan runollisesta kielestä.

Jos jotain pitää Viron kirjallisuudesta sanoa näiden tänä syksynä lukemieni muutaman näytteen perusteella, sanoisin, että virolaiset kirjailijat tekevät kovasti tiliä historian kanssa. Se on minusta vain kiinnostavaa, koska tämä osa historiasta on suomalaisessa koulujärjestelmässä harpottu vauhdilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti