Kirjamessujen jälkimainingeissa

Kirjamessuista on jo kaksi viikkoa ja vasta nyt ehdin päivittämään kuulumisia niiltä. Tänä vuonna piipahdin messuilla kahtena päivänä opiskelijoiden kanssa. Ehdin kyllä nähdä kaiken haluamani, mutta vähän oli sellainen kiireen tuntu, kun piti pysyä aikatauluissa. Suunnittelemattomat haastattelujen ja keskustelujen kuuntelut jäivät myös väliin. Torstaina en oikeastaan ehtinyt seurata yhtään haastattelua. Perjantaille olin tehnyt itselleni aikataulun, ja kävin esimerkiksi kuuntelemassa Ted Forsströmia, joka kertoi uusista sanoistaan. (Ted ottaa kaksi sanaa ja yhdistää ne uudeksi sanaksi, jonka merkitys on suurempi kuin alkuperäisten sanojen yhteenlaskittu merkitys. Esim. amatörnrosa=henkilö, joka ei osaa nukkua aamuisin pitkään.) En kuitenkaan ehtinyt pysähtyä harhailemaan ilman päämäärää, mikä on ikävää, koska se on yleensä tuottanut parhaat messukokemukset.

Hyvin päämäärätietoisesti kävin kuitenkin läpi myyntipöytiä. Kaksi päivää oli hyvä idea ainakin siksi, että kerralla ei tarvinnut kantaa ihan hirvittävän paljon tavaraa kotiin. Ostin joululahjoja, joita olen selaillutkin, mutta joista en sattuneesta syystä voi juuri nyt puhua. Itselleni ostin tietokirjallisuutta (Anna-Maija Castrenin Onko perhettä eron jälkeen?) ja self-helpiä (Tietoinen läsnäolo). Molemmat ovat osoittautuneet varsin kiinnostaviksi. Tutkimus siitä, kuinka eronneet kokevat oman perheensä, osui ja upposi. Ei tässä tutkimuksessa mitään elämää suurempia uusia ajatuksia tullut, mutta ehkä jotakin pureskeltavaa kuitenkin ja varsinkin kättä pidempää uusperheaiheisiin keskusteluihin. Tietoinen läsnäolo on elämän mittainen projekti mutta varsinkin tänä syksynä tuntuu minulle tärkeältä jutulta. Elämässä tapahtuu niin paljon, koko ajan on kiire ja tuntuu, että aika valuu käsien välistä. Ei pysähtymisestä ja muutamasta meditaatioharjoituksesta voi haittaakaan olla.

Flickan som lekte med böcker och Netflix

Nyt viedään Liinaa ja lujaa! Kukako vie? Stieg Larssonpa hyvinkin. Jostain syystä en ole saanut aiemmin tartuttua Millennium-trilogiaan, vaikka olenkin miettinyt, että nämä pitäisi lukea. "Jostain syystä" tarkoittaa, että elin harhaluulossa, että ne ovat vähän puisevia kirjoja. Älkää kysykö, mistä moinen väärä käsitys. Joku on varmasti sanonut jonkin poikkipuolisen sanan, josta olen vetänyt omat johtopäätökseni.

Pari viikkoa sitten lainasin kirjastosta Miehet, jotka vihaavat naisia ja ahmin sen. Sen jälkeen löysin omasta kirjahyllystä Flickan som lekte med elden -kakkososan. Kieli, tylsähkö alku ja syysloma Pariisissa hidastivat vauhtiin pääsemistä, mutta nyt olen puolivälissä, tapahtumat ovat täydessä vauhdissa ja ei tekisi mieli kirjaa käsistään laskea. Varsinkin ensimmäiseen kirjaan ihastuin ihan kunnolla: tarina oli vetävä, juoni vauhdikas, teksti sujuvaa ja taustoitus mainiota. Tässä toisessa kirjassa ärsyttävät sukupuolten vastakkainasettelun alleviivaaminen, jatkuvat seksikuvaukset ja ihmissuhdemärehdintä, mutta vetävyys ja vauhdikkuus toimivat vieläkin. Kolmas on kuulemma ainakin kakkosta parempi, ja ajattelin muodostaa oman käsitykseni aiheesta ensi viikon loppuun mennessä.

Välttelin näitä elokuviakin pitkään, koska halusin ensin lukea kirjat. Ennen syyslomaa katsoin jo The Girl with the Dragon Tattoon. Kyllä kirja oli parempi! Netflixissä odottavat vielä ruotsalaisversiot. Niiltä odotan enemmän; Noomi Rapace on niin hyvä!

(Ja Netflix on niin hyvä! Jahkailin senkin kanssa pitkään. "Ei mulla ole aikaa katsoa mitään eikä siellä varmaan edes ole mitään." No, parilla sarjalla ja muutamalla hyvällä elokuvalla saa hyvän mielen moneksi kuukaudeksi.)

Sonaatti Miriamille

Muistattekos vielä sen Linda Olssonin Laulaisin sinulle lempeitä lauluja? Se oli pinnalla jokunen vuosi sitten, ja silloin minäkin sen luin ja muistaakseni ihan tykkäsinkin. En kuitenkaan muista kirjasta yksityiskohtia sen tarkemmin. Nyt luin Olssonin Sonaatti Miriamille -romaanin, ja luulen, että se jää paremmin mieleen. Kirja kertoo Adamista, joka menettää tyttärensä, tulevaisuutensa, Uudessa-Seelannissa. Tulevaisuuden menettäminen saa hänet etsimään menneisyyttään. Hän ei tunne sukunsa menneisyyttä, jota hän lähtee etsimään Puolasta. Oman menneisyytensä hän on jättänyt 20 vuotta sitten Ruotsiin, jonne palaa ottamaan sitä takaisin itselleen löydettyään sukunsa menneisyyden Puolasta. Tämä on oikein kiva kirja siitä, ettei itseään voi täysin tuntea, jos ei tunne sukuaan ja sen historiaa.

Tyttö joka muuttui lasiksi

Minkähänlaisella filtterillä minä olen tällä kertaa lukemiseni kirjastosta valinnut? Edellisten satujen päälle luin vielä Ali Shaw'n Tyttö joka muuttui lasiksi -romaanin. Unenomaisen ja harmaan eri sävyjä väräjävän kirjan otsikko ei ole symbolinen, vaan kirjan tyttö ihan oikeasti muuttuu lasiksi. Aika erikoinen kirja rakkaudesta, itseensä uskomisesta, edellisten sukupolvien taakan hylkäämisestä ja yksinäisyydestä. Osa kirjan päähenkilöistä on vangittu yksinäisyyteen, osa on valinnut sen tietoisesti. Sen valinneetkin kuitenkin kärsivät siitä; ilman toista ihmistä ihminen on vajavainen. Rohkeaa on rikkoa oman yksinäisyytensä rajat.

Satumaailmoissa

Luin kaksi taianomaista tarinaa peräkkäin ja olen vieläkin vähän ihastunut.

Mathias Malzieun Sydämen mekaniikka on hassun gootahtava romanttinen romaani, vaikka ei kuitenkaan sellainen perinteinen gothic romance. Malzieu kertoo tarinan Jackista, joka syntyy 1800-luvun Edinburghiin niin kylmänä yönä, että hänen sydämensä jäätyy. Jackin kasvattiäiti vaihtaa sydämen käkikelloon, jonka mekaniikka on niin herkkä, että rakastuminen on Jackille vaarallista. Varsin arvattavasti muutaman vuoden kuluttua poika rakastuu ja traaginen rakkaus johdattaa hänet Ranskaan ja Espanjaan. Jack kokee rakkautta, rikkoo sydämensä, tervehtyy ja saa toimivan sydämen ja varsinkin oppii tuntemaan itsensä. Hauska ja liikuttava aikuisten satu rikkoo järjen ja logiikan rajoja sekä tempaa mukaansa.

Catherynne M. Valenten Tyttö joka purjehti Satumaan ympäri itse rakentamallaan laivalla on Ihmemaa Ozin, Narnian tarinoiden ja Ihmemaan Liisan perillinen ja itsekin varsin tietoinen siitä, mihin traditioon asettuu. Silti Syyskuu-tytön seikkailun lukee ilolla ja uusista käänteistä yllättyen. Ehkä tämä sopii enemmän genrestä kiinnostuneille nuorille tai aikuisille kuin lapsille; minunkin oli vaikea päästä alkuun. Vaikea kuvitella, että oma 10-vuotias jaksaisi kiinnostua maalailevasta kielestä, mutta ääneen tämän voisi ehkä lukea ala-asteikäisille.

Kotikutoista

Huomioita ja ajatuksia käsillä tekemisestä, käsitöistä, askartelusta, ekologisuuudesta, vaatteista, sisustamisestakin.

Purjehdusloman antia

Varasin kahden viikon purjehdukselle reilusti lukemista, jopa yli tarpeen. Kuvan kirjoistakin yksi oli vielä reissun jälkeen kesken.

Tuen tarve -tenttiä varten luin kaksi oikeasti varsin hyödyllistä ja käytännönläheistä erityispedagogista teosta, jotka mukavasti valmistelivat työhönpaluuta. Erityisesti Koulusta selviytyminen -kirjassa oli paljon konkreettisia vinkkejä siihen, miten monenlaiset, häiritsevätkin, oppilaat saadaan motivoitua työntekoon. Kannattaa lukaista, jos on tarvetta tällaiseen tietämykseen työn puolesta.

Purjehtiessa saattaa tunnetusti ruveta vähän päätä kiristämään, kun vietetään paljon aikaa pienessä, septitankinhajuisessa tilassa isommalla joukolla. Näin kävi minullekin ja eksyin kauppaan (Nauvosta löytyy sellaisiakin!) etsimään viihdykettä ja lohduketta. Löysin kiinnostavan Språk-lehden, jossa käsitellään erilaisia ruotsin kielen ilmiöitä. Ihan ihanaa miettiä etymologioita ja muita ja ihanaa todeta, että ruotsi on niin hyvin hallussa, että lehden lukeminen tuntuu mielekkäältä ja viihdyttävältä! Siinäkin mielessä mukavaa, että on tuollainen lehti, kun mun henkilökohtainen ruotsivalmentajani ei ole yhtään sanojen alkuperästä kiinnostunut. Huomasin myös, että tokaluokkalaiseni on perinyt äitinsä kiinnostuksen sanoihin: "Mikä se bryn oikein on [sanassa ögonbryn]? Siihen löytyi kyllä valmentajaa kovistelemalla vastauskin.

Ainoa lomaromaani oli Alexander McCall Smithin The Sunday Philosophy Club. Minä en edes tiennyt, että Mma Ramotswen luoja on tehnyt tällaisiakin. Tämä oli ihan erilainen kuin Mma Ramotswet - tapahtumapaikka on Edinburgh, päähenkilö on varsin rikas nelikymppinen hienostonainen - mutta kuitenkin niin samanlainen siinä mielessä, että kirja on ensisijaisesti ihmisluonteen omintakeista pohdiskelua ja vasta toissijaisesti dekkari. Tosin monen mielestä dekkarius on varmasti kyseenalaista tämän kirjan tullessa kyseeseen. Ruotsalaisten dekkarien ystävä ei tähän ihastu, mutta Isabel Dalhousie -romaanit ovat mukavia makupaloja filosofisiin pohdintoihin tykästyneille.