lauantai 21. heinäkuuta 2012

Kesäkirjasto 2012

Ihanaa, kun on kesä ja loma, eli aikaa ja virtaa lukea. Minä kyllä luen ihan vääriä kirjoja ihan väärissä paikoissa. Ehkä myös väärään aikaankin.
Maalla luin Erlend Loen Hiljaiset päivät Nigellan lumoissa -romaanin. No okei, oli ne hiljaisia päiviä sielläkin, ja kesälomasta siinäkin kirjassa oli kyse, mutta lomasta saksalaiseen pikkukaupunkiin, joten ehkä kirja olisi ennemmin sopinut kaupunkilomalle. Helppolukuisuutensakin takia sen olisi voinut ottaa aktiiviselle lomareissulle iltalukemisiksi, mutta toisaalta jos reissaa puolison kanssa, kirjan parisuhdekriiseily saattaa lisätä lomamatkoihin muutenkin usein kuuluvia riitoja. Tosin Loe vetää taas tuttuun tapaansa niin yli, että kirja saattaa auttaa asettamaan omat riidanaiheet oikeisiin mittasuhteisiin.
Helsingissä luin Kyllikki Villan Vanhan rouvan lokikirjaa. On se kyllä uskomaton teräsmummu! Varsinkin kun kirjasta päätellen se ressaa ihan samoista asioista kuin muutkin mummut - ja silti lähtee seitsenkymppisenä valtamerilaivaseikkailulle.
Villa johdatteli meritunnelmaan, mutta purjehtimaan otin mukaan Mikko Rimmisen Nenäpäivän. Oli hieman outoa lukea aurinkoisella veneen kannella loskaisesta Keravasta, mutta hyvä kirja se oli, minkä tietenkin puoli Suomea jo tiesikin. Hämmästyttää miten hyvin Rimminen sukeltaa keski-ikäisen naisen ajatuksiin - ja onnistuu olemaan samaan aikaan koskettava ja hauska.
Kun Nenäpäivä loppui, ehdin aloittaa reissussa Johan Bargumin Seglats i september -romaanin, mutta kotiin Helsinkiinhän se loppu jäi luettavaksi. Tai lukisin, jos löytäisin - oli näet melko mukaansatempaava alku - mutta kirja on kai matkakumppanin laukussa odottamassa jälleennäkemistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti