lauantai 21. heinäkuuta 2012

Riisuttu mies

Lukuvuoden lopussa opettajan työhön kuuluu erottamattomasti elokuvien näyttäminen. Tai no, minun työhöni se kuuluu muulloinkin: mielestäni elokuvat ovat silloin tällöin käytettynä mitä parhainta pedagogiikkaa. Esimerkiksi Jalla jalla toimii suvaitsevaisuuskasvatuksena ja omanarvontunnon kasvattajana kiinteistönhoitajille. Olen joskus ostanut Aku Louhimiehen Riisuttu mies -elokuvan omaan kaappiini sillä ajatuksella, että sitä voisi joskus töissä käyttää, mutta en ole sitä itsekään ehtinyt katsomaan. Paitsi toukokuun lopulla, kun otin sen mukaan töihin yhdeksi vaihtoehdoksi, ja opiskeluryhmä päätyi juuri siihen.
Olipas niin kiinnostava elokuva, että on vielä heinäkuussakin pakko palata kirjoittamaan siitä, kun en toukokuussa ehtinyt! Ja vaikka tämä onkin pääasiassa kirjablogi.
Samuli Edelmann on Antti Pitkänen, pappi, joka painiskelee oman uskonsa kanssa eikä muutenkaan oikein tiedä, mitä elämältään haluaa. Hänen vaimonsa (Matleena Kuusniemi), pappi hänkin, haluaa miehestään piispan. Nuoruudenystävä (Mikko Kouki), luonnollisesti pappi, haluaa tavoittaa yhteiskunnan hyljeksimät. Ja onnistuukin siinä niin hyvin, että viina vie kuin kadun miestä. Pitkänen painii erilaisten vaatimusten kanssa: pitäisi olla uskollinen ystävä ja rakastava aviomies, samoin hyvä seurakunnan johtaja ja vakuuttava piispanvaaliehdokas. Pakkaa tulee sekoittamaan vielä nainen, johon Pitkänen ihastuu: vapaamielinen Vilma (Laura Malmivaara), joka ajaa Pitkäsen miettimään suvaitsevaisuutta ja kirkon tapaa kohdata erilaisuutta.
Harvassa kotimaisessa elokuvassa on pohdittu pappeutta ja uskallettu kurkistaa papin julkisivun taakse. Riisuttu mies todella riisuu papin alastomaksi. Välillä elokuva pohtii rohkeastikin ristiriitaa kirkon koneiston ja yhden papin kutsumuksen välillä. Samoin on mielenkiintoista, että uskalletaan näyttää pappi, joka on myös ihminen. Toisaalta elokuvassa ärsyttää se, että papit ovat yksityiselämässäänkin kummallisia hihhuliseurakuntanuoren irvikuvia, joiden suusta tulee jatkuvasti raamatunlauseita tai virrenpätkiä. Hei, en minäkään ole kotona ensisijaisesti opettaja, vaikka töissä olenkin! Samanlaisena ammattina pidän papinkin työtä - jopa sitä kutsumuspuolta - ei tuo opettajan työ niin ruusuista ole, että sitä viitsisi tehdä ilman jonkinlaiseta paloa siihen. Ärsyttää myös se, että ilmeisesti Louhimiehen mielestä se riittää hätkähdyttämään, että pappi juo viinaa, harrastaa seksiä (myös jonkun muun kuin puolisonsa kanssa) ja jopa riitelee vaimonsa ja esimiehensä kanssa. Elokuvassa on paljon hyvää ja kiinnostavaa, mutta se lässähtää, kun ajatukset jäävät monessa kohtaa kesken ja kovin pinnallisiksi.
Kummallinen on myös lopun kohtaus, jossa Pitkänen ratsastaa aasilla kirkkoon pitämään piispanvaalisaarnaansa. Joo, onhan se vahva ja kiinnostava rinnastus, mutta aasi turkulaisella kaupunkipihalla keskellä talvea? Mitvit? Onneksi elokuva ei lopu siihen - imelä happy endkin tuntuu hyvältä ratkaisulta skitsofreenisen aasin jälkeen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti