Tanttaseksiä

Minä kun olen tällainen tekniikan etujoukoissa rynnistävä kokeilija – tai ainakin koulumaailmassa näyttäydyn ihan normaalin teknisen kiinnostukseni vuoksi sellaisena – niin pitäähän minunkin kokea kaikki merkittävät teknologiset trendit. Siis lukea iPadilta samaa roskaa kuin koko muu maailma. Tai keski-ikäiset naiset työmatkoillaan. Paitsi että minä luin sen huomattavasti myöhemmin. Puhelimeni näytöltä. Koska iPadin näytöltä vieruskaverinikin bussissa olisi nähnyt lukea, ja sitten minua olisi hävettänyt. (Ja niin aallonharjalla tässä ratsastetaan, että nämä olivat itse asiassa ensimmäiset ostamani ja lukemani e-kirjat, vaikka muutamaa ilmaista kirjaa olenkin tähän mennessä puhelimellani selaillut.)

Alun perin ostin Fifty Shades of Greyn ensimmäisen osan puoliksi vitsinä – lukemiseksi purjehdusmatkalle. Kirjan alku oli kuitenkin niin tylsä, etten päässyt siinä kesällä paria lukua pidemmälle. (Jonkin verran selittää myös se, ettei purjehtiessa kannata lukea puhelimesta: akkua ei pääse lataamaan joka ilta.) Ilmeisen moni muu oli kuitenkin lukenut kirjasarjaa kesälomallaan, koska elo-syyskuussa moni lehti teki siitä jutun, Hesarikin useamman laajan kolumnin. Näiden juttujen innoittamana minäkin sitten tartuin puhelimeeni.

Kaikki varmaan ovat lukeneet niitä lehtijuttuja, mutta muistutettakoon vielä, että kyseessä on rakkaustarina, jonka osapuolina ovat nuori ja kokematon nainen ja hieman vanhempi mutta paljon kokeneempi mies, jolla on sadomasokistisia taipumuksia. Kun vaan jaksoin kahlata alun kioskiromantiikan läpi, alkoi se, mikä kirjasta teki menestyksen. Seksi. Ja sitä riitti. Olen kyllä lukenut monenlaisia vähäsen eroottisia ja enemmän pornahtavia teoksia, mutta Fifty Shades on kyllä ihan omaa luokkaansa seksin määrässä. Varsinkin ensimmäisessä osassa sitä on koko ajan. Ei ole vaikea ymmärtää, miksi kirjasta on tullut niin suosittu. Ei kirjasarja ihan toivoton muutenkaan ole. Kyllä minä mieluummin sitä luen kuin harlekiiniromantiikkaa, ja ihan kirjallisista syistä, en pelkästään seksin takia. E.L. James on lukenut klassikkonsa ja viittaa niihin sujuvasti, mikä tekee lukemisesta välillä suorastaan palkitsevaa. Ensimmäinen kirja asettaa myös kysymyksiä, joihin ainakin minä halusin saada vastauksen, ja siksi ostin toisenkin kirjan. Valitettavasti kysymyksiin vastataan jo toisen kirjan esipuheessa, siinä ei ole seksiä lainkaan niin paljon kuin ensimmäisessä eikä se pysty luomaan sellaista jännitettä, jonka takia haluaisin lukea kolmannen.

Se on vähän sääli, koska ensimmäinen osa lupaa vähän enemmän, mitä toinen sitten antaa. En puhu pelkästään jännitteen ylläpitämisestä, vaan mielestäni ensimmäinen osa ei ole hullumpi kirja. E.L. James tuntee selvästi sekä kioskikirjallisuuden että kaunokirjallisuutta. Ensimmäisessä osassa päähenkilön Anan tarina vertautuu Thomas Hardyn Tessin tarinaan (Tess of the d’Urbervilles, 1891). Mielestäni vertailu on niin toimivaa, että joku kirjallisuustieteen opiskelija saa siitä kyllä esseen jos toisenkin aikaiseksi. Ana asettuu romanttisen kirjallisuuden naishahmojen ketjun jatkoksi ja on ehdottomasti pari mainintaa esseissäkin ansainnut. Jos olette lukeneet feministisiä analyyseja siitä, kuinka Ana on ällöttävän alistuva naishahmo, voin sanoa, etten täysin allekirjoita tällaisia väitteitä. Toisaalta en ole lukenut sitä viimeistä osaa, jolla voi olla aiheen kannalta jonkinlaista merkitystä. Kun ei tarvitse vääntää niitä esseitä, niin ei tarvitse hankkia materiaaliakaan väkisin. Ainakin ensimmäisessä osassa Ana näyttäytyy varsin itsenäisenä ja itsepäisenä nuorena naisena. (Kuuluu lajityyppiin!) Toisessa osassa Ana pehmenee, ja hänen ja Christian Shaden suhteen kuvailu on välillä varsinaista lässytystä. Kertokaa toki, jos kolmas osa on taas vähän terävämpi, niin saatan itsekin lukaista vielä senkin! Siihen asti tyydyn toteamaan, että tarina (ja Anan hahmo) lässähtää pahasti toisessa osassa.

Liisa Mayow kirjoitti Hesarissa siitä, kuinka roskakirjallisuus (lue: Fifty Shades) koukuttaa. (http://www.hs.fi/digilehti/kulttuuri/Roska+koukuttaa+kuin+heroiini/a1346386498601) Tottahan se on. On helpompaa lukea kioskikirjallisuutta kuin Herman Hesseä. Tämä roska tarjoaa vielä säännöllisin väliajoin kiinnostavia ärsykkeitä. Silti luulen, että minä(kin) sain nyt tarpeekseni. Jos en vielä(kään) saa Hessejäni kahlattua läpi, niin seuraavaksi voisin tarttua edes Sofi Oksaseen.

Tai Hunger Gamesiin; ensimmäinen osa odottaa jo yöpöydällä…