Isänmaan tähden

Tarkkasilmäiset lukijat huomasivat, että lupasin viimeksi kirjoittaa tällä kertaa sotakirjallisudesta. Tämäkin kirja taisi olla isän joululahja, mutta viime vuodelta. Tuolla maalla vanhempien hoivissa on niin helppo upota sohvannurkkaan ja uppoutua kirjaan vaikka koko päiväksi.

Jenni Linturin Isänmaan tähden -romaanin taisin lukaista yhden päivän aikana. Romaani kertoo 79-vuotiaasta Antista, joka putoaa katolta. Sodan jälkeen Antti on sulkenut sotamuistonsa syvälle mieleensä ja keskittynyt nykyhetken rakentamiseen, mutta putoaminen tuo muistot vapaaehtoisena SS-joukoissa osaksi tätä päivää. Antin tarinan rinnalla kulkee Antin serkun Kaarlon kokemus sodasta. Jatkosodassa taistellut Kaarlo on ottanut veteraaniuden osaksi itseään; sotamuistot ovat yksi hänen henkilöhistoriansa kulmakiviä.

Romaani kuvaa Antin kokemuksia Saksan itärintamalla, miesten elämää heti sodan jälkeen ja muutamaa päivää nykyaikana. Tärkeässä osassa on myös Antin rintamatoveri Erkki, jota painaa syyllisyys. On mielenkiintoista verrata, kuinka eri tavalla miehet suhtautuvat sotaan ja omaan panokseensa siinä. Taistelu itsenäisen Suomen puolesta on helppo oikeuttaa, mutta tappaminen SS-joukoissa tekee syylliseksi. Tähän syyllisyyteenkin voi kuitenkin suhtautua eri tavoin, kätkemällä sen tai tekemällä sen itsessään näkyväksi.

Jo lukiessani mietin, ahminko tätä kirjaa siksi, että tarina vie mukanaan, vai ehkä kuitenkin siksi, että yksityiskohdat ällöttävät. Sota tekee ihmisistä rumia; kun tekee vihollisesta epäinhimillisen, kadottaa myös inhimillisyyden itsessään. Linturi kirjoittaa herkällä otteella ja mässäilemättä, mutta se tekee lukemisesta ehkä vieläkin haastavampaa kuin väkivallan tarkka kuvailu olisi. Nyt on pakko keskittyä ja hiljentää tahtia ymmärtääkseen, mitä oikeastaan tapahtuu.

Suomessa on vahva sotakirjaperinne, mutta sotakirjoissakin on selvästi alkamassa uusi aikakausi. Tämä kirja pyörittelee ihan selvästi samoja syyllisyyden teemoja kuin vaikkapa vuosi sitten lukemani Dora, Dora tai Katja Ketun Kätilö. Nyt keskiössä on suhde natsi-Saksaan. Samaa aihetta käydään läpi kai muuallakin Pohjoismaissa; esimerkiksi Nesbøn Punarinta käsittelee ihan samoja juttuja kuin Linturin romaani. Ihan kiinnostavaa, ja oikeastaan aika raikastakin, mutta mitä sitten? Mitä toisesta maailmansodasta vielä irtoaa?