Vähitellen saan tarvottua läpi joululahjakirjoja - tai ei tässä kirjassa mitään tarpomista ollut, vaan Kjell Westön Kangastus 38 on valtavan helppolukuinen, mutta silti syvällinen ja ajatuksia herättävä romaani.
Eletään vuotta 1938, monien mielessä ovat vielä 20 vuoden takaiset tapahtumat, ja rintamalinjat ovat vieläkin syvät. Keski-Euroopasta kantautuu huolestuttavia uutisia, jotka herättävät toisissa toivoa, toisissa pelkoa. Asianajaja Claes Thune on palkannut Matilda Wiikin konttoristikseen. Sivistynyt asianajaja ja pidättäytyvä konttoristi pitävät toisistaan työtovereina ja kohtaavat myös henkilökohtaisella tasolla. Silti Matildalla on salaisuuksia, joista herra Thune ei kuule, ei ehkä voisikaan ymmärtää. Yllättäen menneisyys tulee osaksi nykypäivää.
En kerro juonesta sen enempää, koska minulle osa tätä lukunautintoa oli jännitys siitä, mihin tarina seuraavaksi vie. Myös Westö säilyttää tietyt salaisuudet ihan loppuun saakka. Minulle tämä kirja toi historian tähän päivään. Helsinki ja Suomi olivat niin erilaisia 70-80 vuotta sitten kuin nykyään, ja vaikka näistä eroista periaatteessa tietäisikin, tarvitaan tarina ja ihmisiä, jotta tieto tulisi todeksi. Tässä kirjassa näin todella käy. Hieman minua häiritsee se, että Westö on kirjoittanut selvästi myös ajankuvaa ja rakentanut tarinan sisään toisia tarinoita, tuokiokuvia tuon ajan Helsingistä. Osa niistä sopii muuhun tarinaan, mutta osa on päälleliimatun oloisia. Kokonaisuus antaa kuitenkin anteeksi pienet ylilyönnit, ja toisaalta jollekinhan ne ovat tässä kirjassa juuri se juttu. Westö on eittämättä yksi parhaita Helsingin kuvaajia, ja kirja kirjalta hän tavoittaa entistä paremmin ajan hengen. Oleellista on kuitenkin se, että tämäkin tarina voisi tapahtua missä vain ja milloin vain. Tällä kertaa tämä ajaton tarina saa paikkansa 30-luvun Helsingistä. Olen vakuuttunut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti