maanantai 22. kesäkuuta 2015

Feminismiä nuorille ja vanhoille

Kesälukemistoni viihteellisimpiin yksilöihin kuului Caitlin Moranin How to be a woman. Tämä on ollut jo pitkään lukulistalla, mutta ei ole aiemmin tullut vastaan (kun en ole etsinytkään). Kirja käsittelee naisena olemista, naiseutta ja naisiin kohdistuvia paineita terävällä huumorilla, mutta tosissaan. Eipä tässä mitään uutta ja ihmeellistä valveutuneelle naisasianaiselle ole, mutta Moran osaa sanoa asiat fiksusti, raikkaasti ja hulvattoman hauskasti. Nuoremmalle naiselle, joka miettii, miksi pitäisi olla feministi, tämä voi olla myös silmiä avaava lukukokemus. Tämän kirjan kautta voi myös vakoilla, minkälaista keskustelu feminismistä on Isossa-Britanniassa - selvästi hieman erilaista kuin meillä Pohjoismaissa.

Eräälle nuoremmalla naishenkilölle, joka ei ole vielä juurikaan ehtinyt pohtia suhdettaan feminismiin, ostin synttärilahjaksi Jenni Pääskysaaren Tyttö sinä olet -kirjan, ja esitarkistin sen. Kirja on aika kiva self help -alkupaketti elämään ja naiseuteen. Ote on välillä vähän tätimäinen, mutta voimauttava ja sisältää juuri ne jutut, jotka tyttärilleen haluaa painottaen kertoa. Toivon, että tästä kirjasta tulee jotakin, johon kaikki neljä tyttöä kotonani voivat tarvittaessa palata.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti