Minulla on mielestäni melko avara kirjamaku, ja aika harvoin kohtaan sellaisen kirjan, jota en yhtään ymmärrä/jaksa lukea/halua lukea. (Itse asiassa näitähän on vain ne säännöllisesti mainitut Hesset, jotka ovat jääneet lukematta vain laiskuuden takia, ja Vilhelm Mobergin Invandrarna, jonka sain äidiltä joululahjaksi lukioiässä, mutta jota en vain saanut luettua, koska ruotsi, laiskuus ja osa keskeltä sarjaa. Äiti otti sen sitten takaisin kymmenen vuoden jälkeen, vaikka nyt alkaisin olla kypsä sille - tosin haluan aloittaa ihan alusta.)
Jouluna 2009 sain lahjaksi Tommi Melenderin Ranskalaisen ystävän. Melkein kuusi vuotta se otti, mutta nyt olen lukenut senkin. Vaan kuinka se oli vaikeaa, epämiellyttävää ja tuskaista! Minä ihan oikeasti yritin ymmärtää tätä kirjaa (en jättänyt kesken!) mutta ei, se ei vaan ole minua varten.
Minä tiedän kyllä, keitä varten se on. Nuoria miesälykköjä. Niitä sellaisia, jotka jo lukiossa erottuvat joukosta pukeutumalla eksentrisesti, juomalla viiniä kaljan sijaan ja viljelemällä sivistyssanoja. Ehkä kirja kelpaa jopa ikääntyneille miesälyköille, jotka tunnistavat itsensä kuvauksessa. Minulle ei niinkään.
Romaani kertoo Joelista, suomalaisesta julkkisälyköstä, joka saa hermoromahduksen ja lähtee lepäämään ranskalaiseen pikkukaupunkiin. Siellä hän sotkeentuu järjestäytyneen rikollisuuden toimiin; Joel tutustuu Marceliin, ranskalaiseen älykköön ja kuljetusliikkeen omistajaan, jolla on liiketoimia rikollisten kanssa.
Joel ja Marcel ovat molemmat todella ärsyttäviä hahmoja. Joel viljelee sellaisia sanoja kuin alhaiso, rypee itsesäälissä ja pitää itseään epäsopivana tähän maailmaan. Marcel on tämän lisäksi periaatteellinen ihmisvihaaja. Molemmat suhtautuvat naisiin pelokkaasti ja vihamielisesti. Molemmat intoilevat Flaubertista ja Morrisonkin mainitaan - mieleeni piirtyy yhä selkeämmin kuva siitä väärinymmärretystä älyköstä.
Koska tämä teos ei kolahda minuun, en oikein osaa tulkita sitä. Minäkertoja Joel kertoo näkemästään oman kokemuksensa kautta, ja lukijalle tulee aavistus, että Joel ei ehkä näe ihan samaa kuin muut pikkukaupungin asukkaat. Tulkitsen myös niin, että ainakin osa Marcelin tarinasta on Joelin kertoma. Ehkä romaani on tarina älyköstä, joka ei jaksa ympäristön kummeksuvaa suhtautumista (Myönnän osallisuuteni!) ja sortuu väkivaltaiseen fantasiointiin. Ehkä se kertoo siitä, kuinka todellisuus on niin vaikea, että yksilö haluaa rakentaa oman todellisuutensa, jonka ohjailu on helpompaa. Kirjan lopussa kaksi todellisuutta risteävät. En minä silti tiedä, mikä tämän tarinan kliimaksi on. Varmaan se, että molemmat päähenkilöt saavat kirjan lopussa. Joel pääsee pukille, mutta kokee jälkikäteen vain pettymystä ja nöyryytystä. Marcel saa kaikkien unelmien kohteen ja löytää todellisen rakkauden. Jee, toivoa siis on!
(Anteeksi älykkönuorukaiset.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti