sunnuntai 7. elokuuta 2016

Oma apu, paras apu

Olen ollut (kuten vähän kaikki muutkin) aika ihastunut Maaret Kallion bloggauksiin ja kolumneihin. Hän kirjoittaa ytimekkäästi ja saa heräteltyä ajatuksia vaikeista aiheista muutamalla oikealla sanavalinnalla. Päätinkin hemmotella itseäni ostamalla Kallion Lujasti lempeä -kirjan. Voi kurjuus, kun ei se ollutkaan yhtä hyvä kuin lyhyemmät tekstit! Ihan asiaa kirja suurimmalta osin on, mutta varsinkin alussa teksti ei luista, vaan samaa asiaa kierrellään ja kaarrellaan liian monesta suunnasta. Parempi olisi vaan mennä suoraan asiaan! Loppua kohti ilmaisu tiivistyy, ja kyllähän tässä sisältöä on: hyväksy olosuhteet samoin kuin kaikki tunteesi jne. Ajoittainen jaarittelu toisaalta korostaa sitä, että näitä asioita ei voi käydä läpi nopeasti ja ahmimalla. Kirja täytyy lukea ajan kanssa ja makustellen, ja samaten ajatusmallejaan ja toimintatapojaan voi muuttaa vain vähän kerrallaan.

Kirjastosta löytyi self help -opus, jonka nimi vetosi minuun, nimittäin John C. Parkinin Fuck it. Aluksi kirjan sanoma vaikutti oikein hyvältä: kaikelle voi sanoa fuck it, ja sillä tavalla opetella luopumaan maallisista asioista, kiintymyksestä ja turhista sitoumuksista. Ei tästä filosofiasta vaan oikein ollut kokonaiseksi kirjaksi, ja varsinkin kun vaikuttaa siltä, että Parkinin mielestä joillekin asioille voi sanoa enemmän fuck it kuin toisille. Eniten vituttaa se, että kirja on todella huonosti käännetty. Joka sivulle mahtuu vähintään yksi tökerö ilmaus tai suoranainen virhe. Ajatus on kuitenkin hyvä, ja olenkin ryhtynyt tavoittelemaan mielenrauhaa myös tällä keinolla: joillekin asioille sanon mielessäni "ja vitut minä siitä" ja jatkan eteenpäin hitusen tyynempänä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti