lauantai 24. elokuuta 2019

Feminismistä tiukasti mutta helposti

Ostin yhdelle tyttäristä joululahjaksi What would de Beauvoir do? How the greatest feminists would solve your everyday problems -kirjan, jonka ovat kirjoittaneet Tabi Jackson Gee ja Freya Rose. Vihdoin muistin lukea sen itsekin.

Kirjassa on jokapäiväisiä kysymyksiä, joihin kirjoittajat ovat etsineet vastauksia eri aikakausien feministeiltä. Etukäteen ajattelin, kuinkahan pinnallinen katsaus feminismiin tämä on, kun kysymysten joukossa oli varsin triviaalin kuuloisia ongelmia. Yllätyin kuitenkin positiivisesti siitä, kuinka kattavan kuvan feminismin historiasta ja eri aatesuunnista kirja onnistuu antamaan - tätä voisi ihan hyvin käyttää vaikka oppikirjana!

Toisaalta kirja antaa hyvän käsityksen siitä, kuinka erilaisia ongelmia naiset eri maissa kohtaavat. Vai oliko suomalaisena naisena mieleesi koskaan tullut, että sinun pitäisi odottaa miehen kosintaa tai että et voi mennä miespuolisten työkavereiden kanssa kaljalle, koska annat itsestäsi vääränlaisen kuvan? Minulle ei ainakaan, mutta tällaisiakin amerikkalaisia ongelmia kirjassa pohditaan sukupuolentutkimuksen kautta. Toki kirja antaa vastauksia myös muihin kysymyksiin, esimerkiksi siihen, pitäisikö aviovaimon ottaa miehensä sukunimi tai siihen, miten työelämässä mennään lasikaton läpi. Tykkään siitä, että vaikka asioista ja epäkohdista puhutaan suoraan, ei kirjassa sanota, että lukijan pitäisi tehdä juuri tietyllä tavalla, vaan annetaan työkaluja ratkaisujen löytämiseen.

Sama tytär on joskus ulkomailla ostattanut itselleen Ann Shenin Bad Girls Throughout History. 100 Remarkable Women Who Changed The History -kirjan. Tämä on aika tyypillinen naiset näkyviin -ajatuksella ratsastava teos, luettelo erilaisista merkittävistä historiallisista naisista, jotka ovat syystä tai toisesta näyttäytyneet valtaa pitävien miesten silmissä hankalina. Jokaisella aukemalla on tekijän piirtämä kuva pahasta tytöstä ja lyhyt esittelyteksti. Jotkut mukaan valitut naiset ovat oikein kiinnostavia, mutta pääasiassa kirja on aika tylsä. Minä ainakin haluan jotakin enemmän, en tällaisia pintaraapaisuja näteillä kuvilla koristeltuina.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti