Kansikin lupaa jotakin erikoista!
Pihkan tapahtumien keskipisteessä on alakouluikäinen Liv, joka asuu perheensä kanssa pienellä saarella. Perheen talo on saaren syrjäisessä päässä, jota yhdistää muuhun saareen vain kapea kannas.
Perheestä ja sen jäsenistä kerrotaan kolmen sukupolven ajalta; Livin syntymän jälkeen näkökulma on Livin. Asioiden katseleminen lapsen näkökulmasta etäännyttää lukijaa tapahtumista; siitä, että perhe ei lähde kotoaan juuri koskaan, paitsi isä ja Liv usein öisin etsimään "tavaraa, jota muut ihmiset eivät kaipaa", samoin kuin siitä, että isä päättää tukahduttaa isoäidin, että äiti lihoo monisatakiloiseksi eikä pääse liikkumaan sängystä ja että isä virittää pihalle ansoja tunkeutujia varten.
Pihka kertoo tarinan perheestä, jonka jäsenet välittävät toisistaan ja haluavat toisilleen vain hyvää, mutta joka pikkuhiljaa luisuus yhteisön ulkopuolelle ja alkaa toimia erilaisilla säännöillä kuin muut perheet. Tällaisesta aiheesta voisi kirjoittaa henkilökohtaisilla tragedioilla mässäilevän romaanin, mutta Pihka ei ole sellainen. Sen sijaan Riel kertoo sen kummemmin arvottamatta Livin perheen tarinaa - ja usein perhe ja sen jäsenet näyttäytyvät lukijalle kauniina. Minusta kirjaa oli helppo lukea, vaikka sen aihe ei ollutkaan mitenkään helppo. Loppuratkaisu on toimiva, ja kirjan lukemisesta jää hyvä mieli - tosin ajatukset palaavat kyllä Livin luo kerran jos toisenkin lukemisen loputtua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti