Helmet-lukuhaaste hoidettu!

Tänä vuonna haasteen valmistuminen kesti julmetun pitkään! Olen kyllä lukenut paljon: muistiinpanojeni mukaan nyt on menossa 75. kirja. Tänä vuonna en kuitenkaan erikseen etsinyt täytettä tyhjiin haastekohtiin, vaan annoin niiden täyttyä sitä mukaa, kun sopiva kirja tuli vastaan. Kohdat 24 ja 33 roikkuivat tyhjinä pisimpään.

Tänä vuonna olen lukenut monipuolisesti ja tosi monenlaista. Haastelistakin on edustava, mutta ei sekään kaikkea kerro. Tänä vuonna olen lukenut tavallista enemmän scifiä ja elämäkertoja. Ruotsiksi en ole lukenut lainkaan, englanniksi vähän, ja yllättäen eniten lukemani ulkomaan kieli on ollut ranska! Dekkareiden ja nykykirjallisuuden lisäksi olen lukenut paljon popularisoituja tiedekirjoja ja nuortenkirjoja. Jälkimmäiset ovat olleet lähinnä sukelluksia omaan nuoruuteen, mutta sellaistakin kirjallisuus saa olla, tuttua ja turvallista.

Jos haluat kuulla tarkemmin (ja useammin) lukemistani kirjoista, suosittelen siirtymään Instagramiin ja etsimään sieltä tilini liinan_lukupaivakirja.

Oikolukua ja arkkitehtuuriopastuksia

Kesäloman jälkeen on (mitä ilmeisimmin) ekstraenergiaa, joka johtaa nopeisiin peliliikkeisiin. Perustin näet toiminimen. En aio heittäytyä pelkästään yrittäjäksi, mutta tällä hetkellä myyn kahdenlaisia palveluita:
📃✔ oikolukupalvelua
🏰📜 opastettuja kävelykierroksia, joilla kerron Helsingin historiasta ja arkkitehtuurista.

Olen häiriintyneen innostunut kielenhuollosta. Oikoluku on oikeasti kivaa! Sitä pääsen kyllä työssäni tekemään, mutta aika paljon saan katsoa sormien välistä. Aina välillä olen haaveillut, että saisin työkseni oikolukea muiden tekstejä, mutta vasta nyt hoksasin, että voin aivan hyvin itse työllistää itseäni. Jos olen joskus oikolukenut opinnäytetyösi tai muuten luotat työni laatuun, kerro kavereillekin! Tiedostan myös, että täällä blogissa teen jatkuvasti huolimattomuusvirheitä. Huomaan ne kyllä yleensä seuraavalla kerralla, kun luen tekstejäni, ja toisten teksteistä jokaikinen pikkuvirhekin loistaa silmiini kirkkaana kuin majakka. Karsea ominaisuus, mutta äikän opena tai oikolukijana siitä on kyllä hyötyä!

Toinen intohimon kohteeni on Helsinki. Jo 25 vuotta sitten pakotin luokseni kylään tulleet maalaiset 3T-ratikkakierrokselle, jolla selitin jokaisen rakennuksen historiaa. Nykyään kierrän opiskelijoiden kanssa Helsingin keskustaa, mutta - taas - kovin vähän sitä omaa osaamista pääsee käyttämään ja näyttämään. Tällä hetkellä tarjoan 3 tunnin arkkitehtuuri- ja historiapläjäystä suomeksi, ruotsiksi tai englanniksi. Jos tarvitset ohjelmaa keskusta-alueella esimerkiksi kansainvälisille yritysvieraille, laitapa tämä korvan taakse!

Jos sinulla ei ole yhteystietojani, helpoimmin saat yhteyden laittamalla dm:n Instagramissa, ja se käyttäjähän oli liinan_lukupaivakirja. 

Kesäkuulumisia

Hei vaan, piiiitkän tauon jälkeen!

Melkein arvasin, että tässä käy näin: kun aloitan kirjagramin pitämisen, blogi jää lapsipuolen asemaan. Olen kyllä lukenut paljon ja tehnyt lukemastani säännöllisesti Instagram-sisältöä, mutta tänne en ole eksynyt kertaakaan helmikuun jälkeen. Nyt sentään sain tuon Instagram-syötteen näkyville, eli ainakin täällä näkyy, jos sinne päivitän jotakin. Jos et vielä ole ottanut liinan_lukupaivakirja-tiliä Instassa seurantaan, suosittelen tekemään sen nyt.

Valitettavasti en ole myöskään kamalasti kirjoittanut, eli siitäkään ei ole ollut mitään sanottavaa. Pari viikkoa sitten kävin Finnconissa, eli kaikenlaisten spefi-harrastajien vuosittaisessa kokoontumisessa. En koe kuuluvani siihen joukkoon, vaikka satunnaisesti luenkin scifiä ja fantasiaa. Olin juuri sairastanut koronan ja supertylsistynyt, mutta en jaksanut vielä mitään isompaa ohjelmaa itselleni keksiä. Netistä huomasin, että Finncon järjestetään kivenheiton päässä kotoani ja siellä on paljon kirjallisuusaiheista ohjelmaa. Lauantaina kävin kuuntelemassa muutaman paneelikeskustelun ja luennon, joista suurin osa oli melko tylsiä, mutta varsinkin yksi keskustelu ihan todella kiinnostava. Sain muutaman lukuvinkin, joista osa oli ihan kuraa ja osa varsin kiinnostavia. Sunnuntaina osallistuin Ilmastokirjoittaminen ja toivo -työpajaan. En ole koskaan aiemmin kirjoittanut mitään spefiin viittaavaakaan, joten oli tosi mielenkiintoista lähteä tekemään jotakin ihan uutta - tai ylipäänsä kirjoittaa jotakin.

En vielä ryhtynyt spefistiksi, eikä kirjoitusjumiakaan ole täysin selätetty, mutta ainakin olen täällä taas! Helmet-lukuhaastekin on kohta valmis, ja vaikka en aio jokaisesta kirjasta tehdä omaa bloggaustaan, aion paljastaa, mitä kirjoja luin haasteeseen tänä vuonna.

Vaimoni ja muita henkilökohtaisia asioita

Elina Viinamäen Vaimoni ja muita henkilökohtaisia asioita on kiinnostava pieni kirja. Se koostuu muutamasta novellista, joista jokainen on väkevä ja ajatuksia herättävä kokonaisuus.

Novellien päähenkilöt ovat ihan tavallisissa tilanteissa, jotka muuttuvat heille absurdeiksi ja lukijalle koomisiksi. Tai ahdistaviksi. Novellit kuvaavat inhimillisiä heikkouksia ja arkisia päähänpinttymiä, jotka kasvavat niin suuriksi, että niistä on tarinan aiheeksi. 

Lukijan on helppo samaistua Loma-novellin äitiin, joka yrittää pitää sisällään riidanhalua, ja ymmärtää Puku-novellin leskeä, joka stressaa siitä, minkälainen puku miehellä on arkussa päällä. Viinamäki kuvaa henkilöiden ajatuskulkuja suoraviivaisesti, jopa lakonisesti. Arkiset, salatut, nolot ja kielletytkin tunteet läpivalaistaan ja näytetään lukijalle kaikessa rumuudessaan. Lukija saa kokea tunnistamisen hetkiä ja/tai ihmetystä - nauraakin voi, jos siltä tuntuu.

 

Joululahjakirjoja

Kuten yleensäkin, ostin taas joululahjoiksi ison kasan kirjoja, luin ne itse ja paketoin sitten saajille. Tämä on lyhyt katsaus siihen, minkälaisia kirjoja minä valitsin lahjaksi ja kenelle annoin mitäkin.

Satu Vasantolan Kaikki kadonneet on romaani Annusta, jonka äiti on kuollut, isä joutunut vankilaan ja pikkusisko Maaru kadonnut. Aikuisena Annu työskentelee naistentautien lääkärinä, kohtaa monenlaisia asiakkaita ja työstää omaa menneisyyttään. Tämän romaanin muoto ja kerronta ovat hyvällä tavalla perinteisiä. Aikatasoja toki on monia, mutta näkökulma on aina Annun. Lopussa lapsuudessa syntyneet solmut aukeavat, eli romaani palkitsee lukijansa. Tämä sopii lahjaksi äidille tai tädille. (Niin hyvin ennustin äidin kirjamaun, että hän olikin tämän jo aikaisemmin lukenut.)

Jenni Kokanderin Sukupuuttoon kuolleiden planeetta onkin sitten hyvin erilainen romaani. Minulta kesti hävyttömän pitkään ennen kuin tajusin, että kyseessä on romaani - luulin sitä ensin novellikokoelmaksi. Useammasta osasta koostuvassa romaanissa eri osilla on omat kertojansa ja näkökulmansa. Pikkuhiljaa tarinan osaset pusertuvat lähemmäksi toisiaan ja kokonaisuudesta tulee toimiva, sellainen, että jokaista osasta tarvitaan. Romaanin kantava teema on perheenjäsenten välinen riippuvuus, ja siihen löytyy ilahduttavan monta erilaista katselukulmaa. Tämän annoin ystävälle, joka tykkää yllättyä positiivisesti lukiessaan.

Iikka Kiven Menisit ennemmin terapiaan on self help -opas, joka pilkkaa self helpia ja maailmaa, jossa self helpistä on tullut normaali käytäntö. Kiven tyyli vuoroin naurattaa, vuoroin ärsyttää. Sopii lahjaksi veljelle tai langolle, joka nauttii älyllisestä huumorista ja ajoittaisista puujalkavitseistä.

Virve Fredmanin Täydellinen iho. Opas korealaiseen ihonhoitoon on juuri sitä, mitä nimi tai varsinkin alaotsake lupaa. Kirja käy läpi korealaisen ihonhoidon kaikki eri vaiheet ja korealaisten yleisimmin käyttämät tuotteet sekä listaa yrityksiä ja kauppoja. Luin mielenkiinnolla, otin omaan ihonhoitorutiiniini kokeiluun muutaman jutun ja paketoin tämän kangasmaskin kanssa ystävälle, joka voisi hyötyä omasta ajasta ja hemmottelusta.

Paula Heinosen Hyvinvointia vaihdevuosiin. Terveyttä ja energiaa oikealla ravinnolla oli otsikoissa viime syksynä. Koska itse kärsin ajoittain kuumista aalloista ja usein huonoista yöunista, luin tämän ahmien. Mutta plääh. En voi itse käyttää hormonikorvaushoitoja, joten olen jo aiemmin etsinyt apua muualta, ja tämä kirja ei oikeastaan antanut minulle juurikaan uutta tietoa. Olen ihan empiirisesti tutkinut, että liiallinen sokerin, rasvan ja vehnän käyttö pilaavat yöunet - aivan saman tien. Samaten olen havainnoinut liikunnan positiivisen vaikutuksen omaan hyviinvointiin. Jos haluaa viedä oman ruokavalionsa aivan äärimmäisyyksiin, tästä kirjasta saa siihen hyviä ohjeita, siis ihan reseptejäkin. Varoituksen sana: jos kaikki koululääketieteen ulkopuolelle jäävä puoskarointi saa sinut ottamaan askeleen taaksepäin, tämä ei ehkä ole kirjasi. Heinonen sanoo edustavansa funktionaalista lääketiedettä, mikä ei kyllä ole varsinaisesti lääketiedettä, vaan tässä tapauksessa nimenomaan ravinnon ja hyvinvoinnin välistä yhteyttä. Itse ärsyynnyin vain silloin tällöin, mutta yhtään epäileväisempi yksilö saattaa kyllästyä nopeammin. Sopii hyvän ystävän tai siskon pakettiin.

Vegaanihaaste ja Lihan loppu

Jo monena vuonna olen puolessavälissä tammikuuta huomannut, että ystävät ovat tarttuneet vegaanihaasteeseen, joka on mennyt minulta ohi. Olen kyllä jo monen vuoden ajan lisännyt kasvisruoan osuutta ruokavaliossani, mutta silti tuntuu siltä, että toimivia kasvisruokareseptejä on takataskussa aika vähän. Tänä vuonna muistin vegaanihaasteen ajoissa ja ilmoittauduin mukaan. En pyri syömään täysin vegaanisesti, mutta testailen erilaisia reseptejä ja tavoitteeni on löytää hyviä vegaanisia arkiruokia.

Jos veganismi kiinnostaa, kannattaa lukea Suvi Auvisen Lihan loppu. Oikeastaan se kannattaa lukea myös siinä tapauksessa, että veganismi ei kiinnosta yhtään. Helppotajuinen tietokirja esittelee selkeästi kasvissyönnin historiaa ja erilaisia syitä sille, miksi olemme historian aikana valinneet lautasellemme lihaa tai kasviksia.

Vaikka Auvinen on vegaani, kirja ei ole yhtään saarnaava, vaan lähinnä valaiseva. Lukijan ruokavaliovalintoja ei arvostella, vaan tarjoillaan faktoja, joiden perusteella lukija voi tehdä omat johtopäätöksensä. Toki tehotuotannosta kertovat luvut saavat paatuneenkin pihvinsyöjän (=minut) kyseenalaistamaan tarpeen syödä lihaa, mutta silti kirjasta jää sellainen olo, että nyt tiedän vähän enemmän ja minun on helpompi tehdä ruokavaliota koskevia päätöksiä. Ei siis sellainen, että taas lihansyöjiä mollattiin, eikä edes sellainen, että nyt on pakko ryhtyä kasvissyöjäksi, koska possut on niin söpöjä.

Annoin tämän muuten joululahjaksi veljelleni, joka ei muuta söisikään kuin lihaa. Katsotaan, miten se hänessä resonoi.

 

Joululomalukemistoni

Tänä vuonna minulla oli pitkä joululoma, kaiken kaikkiaan jopa neljä viikkoa. Varsinkin loman alussa ja ihan lopussa keskityin kirjoittamaan, mutta siinä välissä oli myös paljon aikaa lukea ja kuunnella kirjoja. Tässä bloggauksessa keskityn äänikirjoihin.

Varsinkin ennen joulua keskityin kuuntelemaan viihdettä, ja sehän näkyy kuvastakin. Louise Pennyn Three Pines -dekkarit olivat 16 ja 18 tuntia pitkät (ja reippaasti nopeutettuinakin yli kymmentuntiset), mutta nautin joka hetkestä. Nämä olivat osittain samaa tarinaa, joten ne kannattaa lukea peräkkäin. Nyt odotan jo seuraavaa suomennosta ja haaveilen matkasta Quebeciin. Näitähän olisi olemassa englanniksi jo paljon enemmän, mutta niitä en ole vieläkään hakenut käsiini. Jotenkin se, että luen/kuuntelen tarinaa suomeksi, lisää viihtyisää tunnelmaa, johon on helppo upota ja paeta kaikkea arkista.

Mma Ramotswe -sarjan Kadonneiden ystävien maille oli juuri sitä hyväntuulista harmittomuutta, mitä sarjan kirjoilta voi odottaa. Kuuntelin tätä paljon öisin, kun en saanut unta. Vaikka torkahtelin ja välillä ihan kunnolla nukahdinkin, en tipahtanut tarinan kyydistä.

Adam Kayn Kolme yövuoroa jouluun on viritteli joulutunnelmaan. Tarinat sairaalan joulupäivystyksistä ovat hauskoja, ja tämä on melko lyhyt juttukokoelma, joten sen kuunteli näppärästi jouluvalmistelujen ohessa.

Regina Raskin Onnellisten salaseura. Eli miksi elämä on mehevinta keski-ikäisenä. on ihana hyvän mielen kirja, joka hehkuttaa keski-iän onnea. Monesta asiasta olen ihan samaa mieltä ja olisin voinut itse kirjoittaa samalla tavalla. Toisaalta kirja auttaa hyväksymään oman keski-ikäisyytensä ja juhlimaan sitä.

Kuuntelin myös Sisko Savonlahden Kai minä halusin tätä. Aiemmin kesällä kuuntelin hänen romaaninsa Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu. Se ärsytti minua, tai siis sen minä-kertoja oli minusta rasittava. Vaikka Kai minä halusin tätä -romaani on hyvin samantyylinen, se ei ärsyttänyt minua lainkaan yhtä paljon. Ehkä olen tottunut Savonlahden tyyliin, ehkä minä-kertoja on astetta miellyttävämpi. 

Olen myös kiinnostuneena opiskellut Savonlahden kerronnan tyyliä. Hänen romaaninsa ovat valtava takaumien ja mielleyhtymien ketju, jossa minä-kertoja hyppii asiasta toiseen. Esimerkiksi Kai minä halusin tätä -romaanin kehyskertomus on se, että päähenkilö on terveysasemalla laitattamassa itselleen kierukkaa. Tästä tuokiokuvasta kerronta rönsyilee (kuin ihmisen ajatus!) kaikkeen siihen, mikä on johtanut tähän tilanteeseen. Välillä palataan nykyhetkeen, muistutetaan lukijaa siitä, mistä lähdettiin liikkeelle, ja sitten taas mennään. Olen yrittänyt harjoittaa samanlaista hallittua vallattomuutta omissa teksteissäni, eli välillä päästän kerronnan karkaamaan. Se tekee kirjoittamisesta hauskempaa, ja oikeastaan sellaista tekstiä on ihan hauska lukeakin.