Aloin sitten toden teolla oikeiden ja vakavien kirjojen lukemisen. Tom Malmquistin Joka hetki olemme yhä elossa on ehdottomasti lukemisen väärti. Tositapahtumiin pohjautuva romaani kertoo, kuinka Tomin vaimo kuolee parin esikoisen syntymän jälkeen leukemiaan. Ahdistavasta ja surullisesta aiheesta huolimatta ahmin tämän kirjan. Malmquist kirjoittaa ajatusten ja tapahtumien virtaa, johon lukija tempautuu mukaan.
Mielestäni kirja simuloi hyvin sitä myrskyä, johon läheisen sairastumisen ja kuoleman jälkeen joutuu. Tai oikeastaan Tom joutuu ihan valtavaan kriisikasaan, johon kuuluu vaimon sairastuminen, lapsen syntyminen keskosena, vaimon kuolema ja isän kuolema. Välillä käy mielessä, miten kukaan voi selvitä järjissään tällaisesta tapahtumavyyhdestä - mutta ilmeisesti kannattaa kirjoittaa kirja, joka kiskaisee lukijan samaan karuselliin.
Malmquist kuvaa suorastaan orjallisesti erilaisia tilanteita, joihin myrsky voi viedä. Kuinka pihalla sairaalassa on ensin, kun lääkärien puheesta ei ymmärrä sanaakaan, ja kuinka sairaalasta vähitellen tulee koti. Kuinka yksittäinen vainajalta jäänyt esine tai kahvitahra vie yhtäkkiä vuosientakaisiin muistoihin. Kuinka viranomaisten kanssa asiointi alkaa muistuttaa Kafkan romaania.
Usein sanotaan, että kirjallisuuden avulla pääsee paikkoihin, joihin ei muuten ole mahdollista päästä. Näihin paikkoihin ei kukaan varmasti todellisuudessa toivo pääsevänsä, mutta tämän kirjan avulla on mahdollista laajentaa omaa ymmärrystä. Itse olen valitettavan monessa näistä paikoista jo käynytkin, mutta minä koin romaanin terapeuttisena. Suosittelen lämpimästi, vaikka samalla varoitankin voimakkaiden tunnereaktioiden mahdollisuudesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti