sunnuntai 26. toukokuuta 2019

Lukuvinkkejä dementikolta lyhytjänteisille

Sain palautetta, että kirjoitan nykyään pintapuolisemmin kuin ennen. Olen kyllä tiedostanut, että usein bloggaan vain hyvin lyhyesti, ja silloin, kun kirjoitan pidemmin, minua vaivaa ahdistus siitä, että analyysini ei mene pintaa syvemmälle. Mutta itse ajattelin, että samanlaista se on ollut aina.

Otan kuitenkin palautteen vakavasti, ja lukaisin bloggauksiani vuodelta 2013. Olen minä silloin kyllä jaksanut analysoida ja pohtia paljon enemmän! Iso osa teksteistä oli suorastaan kiinnostavia (ja niissä oli aivan liikaa huolimattomuusvirheitä). Voi, miksi en enää osaa tai jaksa?

Minulla on selitys. Viisi vuotta sitten opiskelin ankarasti ja kirjabloggaaminen oli minulle hupia ja vaihtelua. Nyt yritän itse kirjoittaa, ja kirjoista bloggaaminen on välillä vähän pakkopullaa, josta varmaan yritän tiedostamattani luistaa. Tällä hetkellä huvittelu- ja terapiablogini, jonne suollan tekstiä kuin ruuneperi, on se jo mainittu matkablogini liinalentelee.blogspot.com. Lukekaa sitä, jos kaipaatte tarinointiani. Täältä saa toistaiseksi lähinnä lyhyitä lukuvinkkejä.

Ja nekin saattavat tulla kahteen kertaan. Huomasin lukeneeni kuusi vuotta sitten Tarquin Hallia. Minulla ei vain ole siitä mitään muistikuvaa. Itse asiassa olen harkinnut lukevani saman kirjan lähiaikoina, koska mies lukaisi sen vasta. Luettuani bloggauksen selasin kirjaa. Ei vieläkään mikään kello soi. Pitääkö varata aika muistitestiin?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti