maanantai 18. maaliskuuta 2019

17 Kirjassa on kaksoset

Etsin pitkästä aikaa käsiini lapsuuden suosikkikirjani. Alle kouluikäisenä lainasin tämän kirjan kirjastosta säännöllisin väliajoin. Sitten muutimme, ja törmäsin kirjaan uudelleen vasta noin 15-vuotiaana. 25 vuotta tuntui hyvältä aikaväliltä sille, että etsin kirjan taas käsiini.

Kyseessä on Astrid Lindgrenin kirjoittama ja Hans Arnoldin kuvittama kuvakirja Kultasiskoni. Se kertoo Liisasta, jolla on kaksoissisko Ylva-lii, jonka luokse pääsee pujahtamalla ruusupensaan takaa maan alle. Tämä menee siis haastekohtaan 17, kirjassa on kaksoset.

Lapsuudesta muistan, että kirjassa minua kiehtoi tuonpuoleinen maailma, jonne vain Liisalla oli pääsy, ja se, kuinka kaunista toisessa maailmassa oli. Näin aikuisena huomioni kiinnittyy kuvituksen yksityiskohtiin. Arnoldin kuvitus on värikästä ja yksityiskohdilla leikittelevää - aika erilaista, mihin Lindgrenin kirjoissa on totuttu. Aikuiselle lukijalle tarinassa keskeistä on myös se, että Liisa pakenee mielikuvitusmaailmaan, koska ei saa huomiota vanhemmilta, jotka keskittyvät vauvaan - ja se, kuinka Liisa kirjassa kasvaa niin, että mielikuvitusmaailma sulkeutuu häneltä. Mutta lapsena en moisista välittänyt, ihailin vain Ylva-liin ihmeellistä asuinpaikkaa ja toivoin itsekin pääseväni samanlaiseen satumaailmaan. Samanlaista tunnelmaa haen varmaan vieläkin kirjoista, ja ihastun, jos sen löydän.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti